sunnuntai 11. lokakuuta 2009

Xtremely addictive.



Otetaan tähän alkuun ihan skidi tietokilpailu.

Onko Saara nykyään a) Koukussa ripsienpidennyksiin b) tätä nykyä bambisilmäinen olento c) laiska meikkaaja d) kaikki aiemmat.

Vastaus paljastetaan vaikka postauksen lopussa. Viime aikoina on tullut useampia kyselyitä ripsien pidennyksistä, joten sain hyvän tekosyyn hommata sellaiset itsellenikin ;) Kansainvälisesti tunnetuin merkki on Xtreme lashes ja olen kuullut siitä vain hyvää.

Useat mun asiakkaista käyttävät Xtreme lashesin ripsiä ja käyvät ne laitattamassa Kitty Cat Beauty Centerissä, joita löytyy sekä Tapiolasta että Flamingosta. Jälki on ollut ensiluokkaista ja helpottanut mun duunia. Marssin itse Flamingon uudempaan toimipisteeseen (en vieläkään ihan tiedä miksi päädyin lopulta Flamingoon Tapiolan sijasta, mutta tuntemattomat ovat bloggaajan tiet :D) ja suljin silmäni maailman pahuudelta pariksi tunniksi.




Ensimmäisenä ripsiteknikkoni liimasi alaripsiä suojaamaan kosteuttavat geelilaput. Tämän jälkeen luomia kohotettiin kivoilla teipeillä joiden poistaminen jätti ehkä ikuiset arvet sieluuni :D No ei se oikeasti sattunut kauheasti, en vaan osannut varautua.




Suojauksen jälkeen omat ripseni mitattiin ja ARVATKAAS MITÄ! Hah, mulla on keskimääräistä pidemmät 9mm ripset. Koska olen suuruudenhullu ja tahdoin kerralla näyttävää jälkeä, valitsimme 13-14mm kaarevat medium -paksuiset ripset. Viivat geelilapussa kertovat minkä pituisia ripsiä mihinkin kohtaan laitetaan.




Eripituisia ja paksuisia ripsiä löytyy joka lähtöön.




Ripset kiinnitettiin käyttäen nopeasti kuivuvaa, voimakkainta liimaa, joka pitää ripset varmasti kiinni. Herkkäsilmäisi liima saattaa hetken aikaa silmien avaamisen jälkeen ärsyttää, mutta se laantuu nopeasti.

Liimaa otetaan kylmälle jadekivelle, joka pitää sen viileänä ja juoksevana pidempään.




Homma menee jotakuinkin näin: Ensin erotetaan vasemman käden pinseteillä yksittäinen ripsi uhriksi.




Oikealla pinsettikädellä otetaan ripsi ja kastetaan se liimassa.




Ja sitten se kiinnitetään yksittäiseen uhrilampaaseen. Siis ripseen.




Yksi kerrallaan ja joka toinen ripsi toiseen silmään, että pysytään lakuissa ja jotta ripsiä tulee molempiin silmiin saman verran. Mitä vaaleammat ja lyhyemmät ripset ovat, sitä hankalampi homma tietysti on. Hankalaa on myös jos asiakkaalla on hyvin räpsyvät ja herkät silmät.




Normaaliin täyteen settiin kuuluu n. 75 ripseä per silmä, ja multa löytyi uskomatonta kyllä omia karvoja niinkin paljon! (kulmiin jäi ihan muutama, joihin ei laitettu, mutta taidetaan täydentää nekin korjauksen yhteydessä.)




Pari minuuttia ennen parin tunnin täyttymistä homma oli valmis ja mä makasin malttamattomana silmät ummessa odottamassa peiliin tuijottamista. Uhkasin ajaa kolarin, jos ripset ovat niin kauniit, että joudun tuijottelemaan silmiäni taustapeilistä koko matkan (tuijottelinkin, mutten onneksi kolaroinut :D)

Avasin silmät ja voi sitä ihmettä. Naama oli skidisti pöhöttynyt ja punertava parin tunnin pötköttelystä, mutta ne silmät! Kaikki varmasti tietävät mun tekoripsileikit, mutta on ihan eri asia, kun tietää että se ihanuus säilyy ja pysyy päivästä toiseen.

Sain itseni revityksi irti peilistä ja hipsin hyvillä mielin kassalle köyhtymään ja varaamaan huoltoajan nopeasti täyttyvästä kalenterista.


Tässä tarkat hoito-ohjeet, jotka ovat todella samankaltaiset, kuin hiustenpidennyksissä :)


1. Vältä ripsien kastumista ensimmäisten 24 tunnin kuluessa että liima ehtii kuivua läpikotaisin.

2. Suosittelemme selällään nukkumista ensimmäisenä yönä että ripsesi eivät sotkeutuisi kuivumisen aikana. Harjaa ripset varovasti ripsiharjalla seuraavana aamuna erotellaksesi ripset.

3. Vältä suihkun ja saunan kuumaa höyryä, samoin uimista ja rusketushoitoja ensimmäisten 48 tunnin aikana ripsien laitosta. Tämänkin jakson jälkeen pidä käynnit saunassa, höyryhuoneessa ja rusketushoidoissa minimissä, koska alituinen kuumuus voi aiheuttaa liimasiteen heikkenemisen.

4. Vältä kovia mekaanisia ripsentaivuttajia, sillä ne voivat katkaista sekä luonnolliset että synteettiset ripset.

5. Voit muotoilla ja taivuttaa ripsien kärkiä varovasti kuumennettavalla ripsikihartimella. Älä käytä ripsikiharrinta ripsien tyveen missä sidos on. Jos haluat permanentatun näköiset Xtreme Lashes® -ripset, kerro siitä stylistillemme. Hän voi laittaa sinulle permanentatun muotoiset C-Curl -ripset.

6. Älä käytä öljypohjaisia puhdistusaineita silmiin ja silmänympärysalueelle. Käytä sen sijaan vettä tai geelimäisiä puhdistustuotteita kuten Xtreme Lashes® -silmämeikinpoistoainetta ja mikrokuitutikkuja sekä nukkaamatonta liinaa poistaaksesi varovasti meikin silmän ympäriltä. Älä käytä vanupalloja, vanulappuja tai vanupuikkoja suoraan ripsiin, koska kuidut voivat tarttua ripsien sidoskohtaan.

7. Ripsivärin käyttö ei ole tarpeen Xtreme Lashes®-ripsien kanssa. Voit kuitenkin käyttää sitä säästäen halutessasi vieläkin näyttävämmän lopputuloksen. Xtreme Lashesin tuotevalikoimista löytyy Xtreme Lashes ripsille kehitetyt ripsivärit. Noudata Xtreme Lashes -ripsivärin tuoteselosteen ohjeita saavuttaaksesi parhaan tuloksen. Vältä öljypohjaisia ja vedenkestäviä ripsivärejä, koska niiden ainesosat liuottavat liimasidoksen.

8. Vältä kaikkien öljypohjaisten tuotteiden käyttöä ripsiin tai niiden lähelle. Öljy liuottaa liimasidoksen. Käytä sen sijaan vettä tai geelipohjaisia kosmetiikkatuotteita.

9. Vältä kemiallisia kuorinta-aineita, alphahydroksidia, beetahydroksidia ja muita happopitoisia aineita kun sinulla on Xtreme Lashes® –ripsipidennykset. Nämä aineet tuhoavat liimasidoksen.

10. Ennen kaikkea, ole varovainen! Älä nyi tai kisko ripsiäsi ja pidättäydy hieromasta silmiäsi liiallisesti.


Kun Xtreme Lashes® –pidennyksesi on huolellisesti laitettu ja huollettu, ne voivat kestää kaksi kuukautta riippuen omien ripsiesi luonnollisesta kasvusta ja siitä miten hyvin hoidat pidennystäsi. Silmäripsen kasvukausi kestää 60–90 päivää. Ripset putoavat luonnollisesti kasvunsa päätyttyä joten 2-4 viikon välein tarvitaan täydentäviä ripsiä korvaamaan pudonneet ripset.



Tuotteita en vielä napannut messiin, mutta ensi kerralla on varmaan pakko ostaa ripsari ja poistoaine. Nälkä kasvaa syödessä ja mulla on kohta 17mm ripset, joihin harjaan aina lisäväriä..








Nyt olen elellyt ripsien kanssa pari päivää ja tutut ovat vain ihmetelleet, miten näytän jotenkin vähän erilaiselta. En nyt ihan äkkiseltään näe rahojen loppumisen lisäksi muuta syytä ripsien unhoittamiseen. Nämä helpottavat mun aamurutiineja ja naaman kanssa tuskasteluja huomattavasti ja on mukavaa, etten koe ihan niin suuria alemmuuskomplekseja asiakkaiden 20mm pitkiä ripsiä kampaillessani.

Tässä kuvia ripsistä in action.












Demonisilmätkin on ihan ok ripsillä.



Tiivistettynä:



Tästä lähdettiin..




.. ja tähän päädyttiin!


p.s. oikea vastaus oli tietysti d.

p.p.s. Kerta kuvasin vahingossa näin hienon videon, niin voitte halutessanne kuulla tätä hehkutusta ihan näin audiovisuaalisin keinoin tehostettuna.




p.p.p.s. Infoilen homman toimimisesta ennen huoltoa ja muina merkittävinä ripsihetkinä.

p.p.p.p.s. Mainitsinko jo, että nää on aivan mahtavat?

p.p.p.p.p.s Hintatietoja löytyy täältä!

56 kommenttia:

!sini kirjoitti...

vautsi, ompa makeet !

mitäs noi sit maksaa tällaselle perus dallaajalle ? :D

Jonna kirjoitti...

Tulipas niistä tosi mahtavat! 8) Omillekkin silmille tekisi kyllä eetvarttia saada kunnon räpyttimet...

jenny kirjoitti...

Mittailin tossa irronnutta ripseäni ja se oli 11mm, eli siis onko mulla sitten pitkät ripset? Mikä on normaalimittainen tai lyhyt ripsi? :D

Oon aina pitänyt itseäni lyhytripsisenä :D

Anonyymi kirjoitti...

Saara oot aivan mahtava :D Ihana! Ps. Ripsetkin ovat aivan mahtavat!

Sara kirjoitti...

Aika makeet!

Nea kirjoitti...

Ooo. Upeet! :)

Anonyymi kirjoitti...

Kauan nuo siis kestää?

Anonyymi kirjoitti...

Vau!

Smokey eyes kirjoitti...

oi love them. Näyttää oikeesti tosi luonnollisiltakin...

Anonyymi kirjoitti...

ihan mahtavan näköiset !

H kirjoitti...

Hahah, sattuipa tämä postaus sopivasti, kun itse kävin perjantaina samanlaiset ihanuudet laitattamassa.

Itsellä oma ripsi on pituutensa puolesta 7-8mm, ja aivan piikkisuora alaspäin.
Makasin kaksi tuntia pelko perseessä siitä, että pidennykset tulevat sojottamaan alapäin paksuna verhona silmieni edessä ja rahojen heilahtavan kankkulan kaivoon..
Voit kuvitella, mikä riemu ja kiljunta alkoi, kun viimein kurkkasin valmista lopputulosta peilistä!
Täydelliset, kaarevat räpsyripset! Ja näyttävät aivan siltä koko ajan, kun olisin meikannut enemmänkin.

Olen myös totaalisen koukussa, enkä tule enää koskaan elämään ilman pidennyksiä, se on varmaa.
Vaikka se on aivan helvetin kallista touhua, mutta olenpahan mieluummin vaikka syömättä kuin töppöripsinen enää. :D

Sinunkin ripsesi näyttävät todella kauniilta, olet entistäkin nätimpi tapaus vain! :)

H

maiju kirjoitti...

aivan ihanat! Nyt kyllä himottaa itsellenikin! Mulla on kyllä suht pitkät ripset, mutta tuuheutta haluaisin enemmän :D 140e?? no huh huh aika kallis...

Anonyymi kirjoitti...

ripset on jees, mut ragnar tukka sitäkin enemmän JEES:)¨

t.mii

Maija kirjoitti...

Mä laitoin myös noi samaisen merkin ripset heinäkuussa(22.päivä), ja tykkäsin kyllä kovasti! ainut ongelma oli jos silmään/ripsiin meni vettä, esim suihkussa tai kasvoja pestessä, silloin alkoi kirvelemään ja kesti vähän aikaa ennen kuin silmän sai kunnolla auki. ja ripsien pysymisestä sen verran että tänään ripsiä on jäljellä kaksi :D 1,5 pysyi mulla ainakin ihan hyvänä, sen jälkeen aloin vähän paikkailla ripsivärillä. näin opiskelijana ei oikein ole varaa niitä koko aikaa pitää, muuten olisin kyllä jatkanut niiden pitämistä, niin ihanat ne oli :) ja aivan ehdottomasti ensi kesänä uusiksi! ja jos korkea hinta pelottaa niin saa niitä halvemmallakin, eri merkillä tosin, halvin mistä olen kuullut oli jotain 30 euron luokkaa..ja kuulemma ihan hyvin pysyikin. mutta itse halusin pelata varman päälle ja valitsin xtreme lashesin!

Niko kirjoitti...

sweety baby, IHANAT UUDET RIPSET!! miss u <3

Epätietoinen nyyh kirjoitti...

Hei Saara!

Ensinnäki sul on ihan sairaan ihana blogi.

Sitten:
Voiko noita TIGI:n ghd-tuotteita käyttää, jos ei oo ghd-rautaa? Vai onko OBH Nordican suoristusrauta ghd (käyttövalmis minuutissa)? En tajuu mitään, auta mua! Ku haluisin kunnon aineet pistää päähän ennen ku tungen sitä hyperkuumaa 200° rautaa paksujen kutrieni sekaan... Yhyy! =)

majj kirjoitti...

Mitä mieltä olet, "voiko" noita laittaa vain kerran niin ettei mene enää huoltoon vaan antaa niiden itsestään sitten lähteä? Olen menossa naimisiin, ja tietenkin kaavaillut nassuun sinä päivänä tekoripset tai ripsitupsuja. Mutta koska teen itse meikkini, on mua vähän arveluttanut toi ripsillä ja liimalla leikkiminen... Siinä juuri ennen h-hetkeä voi kuitenkin kädet hieman vapista. Eli mitä mieltä olet, olisiko noi mulle paras vaihtoehto, vaikken niitä enää huollattaisikaan?

Anonyymi kirjoitti...

upeet ripset! pakko kai se on itekki alkaa tommosiin säästämään. :)

Hei heittäsin suo muuten haasteella; ota kuva naamasta, missä on pelkästään meikkivoide(eli ei siis mitään varjostuksia ym.) ja toinen kuva sit mis on just kaikki korostukset ja varjostukset.

Ehkä sillä taval tää tyttö tääl oppis pikkasen sen toteutuksesta. :p

tiina kirjoitti...

Noista tuli aivan mahtavat !
Mäkin haluan =D

aino kirjoitti...

Terve!

Kyselisin kumpaa kannatat teippi- vai sinettipidennystä? Hiukseni ovat melko ohuet, vaaleat ja pelkään ettei pidennyksestä tulisi luonnollisen näköinen? Tummissa hiuksissa kun pidennys näyttää aina niin hyvältä !

Tirsku kirjoitti...

Tuli hienot ripset!
Mut enpä yllättyny et on ihan sika kallista...

stinde kirjoitti...

Ohhoh, olipas tuo Maijan kommentti kuin omasta suusta! Itse otin aivan mahtavat pidennykset thaimaassa kesällä, ja edelleen pari kolme ripseä jäljellä. Eli ovat kestäneet todella kauan. Itsellä laitettiin eri pituisia ripsiä, silmänurkassa oli hieman lyhyempiä ja ulkonurkkaa kohden ne piiiiteni. Sain kyllä paljon ihmetteleviä kommentteja; "onks sulla tekoripset vai miten ne on noin pitkät?!" :D

Pelkäsin että omat ripset olisi tuhoutuneet, ja niin ne vähän kärsikin, mutta nopeasti ne kasvavat takaisin.

Huonoina puolina voisin sanoa myös tuo silmien kirvelyn suihkussa, mistähän se johtuu? :o Ennen pois tippumista ripset saattaa myös kääntyillä ja sotkeutua toisiinsa, jos ei niitä ojenna harjalla tms.! :D

Nyt on niin valju olo ilman ripsaria, oli kyllä ihana herätä aamulla kuin valmiiksi meikattuna! ;) En kyllä meinaa suomessa samaan ryhtyä, on täällä sen verran hinnakasta. :)

veera kirjoitti...

täydelliset noi ripset !
en tajuu mite sun ääni voi olla noi maailma sulosin :d

Anonyymi kirjoitti...

Ihanat ripset, pakko varmaan itsekin hommata! =)
Sellanen kysymys ois, että kun oon hommaamassa noita Clip-On pidennyksiä tukkaan, niin osaatko sanoa kannattaako mun ottaa mieluummin tummempi (4)chocolate brown väri vai sitten vaaleampi (6) medium brown kun omat hiukseni ovat värjätty keskiruskealla (5).
Kun oma tukkavärini on juuri noiden keskimaastosta niin sulautuisikohan paremmin tummempaan vai sitten tohon hieman vaaleampaan?

Anonyymi kirjoitti...

Ihanat ripset, tosin itsellä samanlaiset luonnostaan, mutta eipähän koskaan tarvitse tekoripsiä kokeillakaan:) Sulla on tosi kiva blogi!

Saana kirjoitti...

Oih! Voin vaan kuvitella noi ripsivärin ja kunnon silmämeikin kanssa!
Love <3

Anonyymi kirjoitti...

mä NIIN tahdon tollaset kans!

jutta kirjoitti...

ragnartukka, vähän hauska :DD
mut siis vau noi ripset! ihanmahtavat

Unknown kirjoitti...

vau, upeet :)

Carolyn kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Carolyn kirjoitti...

wow, mitkät räpsyttimet!:D

hei, sullahan on super hyvä iho, miten sä pidät niistä huolta?

Mulla ois sellainen ongelma et mulla on toosi rasvainen iho T-aluelta (mulla on sikana mustapäitä ja iho huokosista pursuaa paljon 'ihomatoja' tai jotain sellaista) nii osaatko suositella jtn iho hoito juttuja?

Minna kirjoitti...

aiiiivan ihanat!! mutta oli kyllä ihana hintakin :D

MeMe kirjoitti...

Siis laitettiinko sulla jotain kulmiinkin?? Varasitko ajan etukäteen?

.Nekku. kirjoitti...

Hei, mulla on blogissa sulle kunnianosoitus. :) IHANAT ripset.

Anonyymi kirjoitti...

^tollo
se tarkotti silmäkulmiin tolloista tolloin

Anonyymi kirjoitti...

Moi! Hei entäs jos on luonnostaan jo tosi pitkät ripset, mutta ne on aivan piikkisuorat? Mun pitää kääntää niitä jopa 3-4 kohdasta että ne taipuu kunnolla. Mitäs sitten, jos ottaisin tuollaiset,se taivuttaminen tapahtuisi, jos ei saa tyvestä asti taivuttaa? Ja onko ne tekoripsetkin sitten piikisuoria, kun eihän ne voi olla kaarevia, jos omat ripset ovat suorat? Sulla näytti kaartuvan nuo uudet ripset tosi nätisti :) Ihan luonnostaanko?

are kirjoitti...

eiks alaripsiin tuu ythään meinasin sanoo karvoja mut siis ripsiä :D:D

Sini kirjoitti...

aika uskomaton, että mä olen juuri huomenna menossa flamingoon ripsimalliksi ja mulle pistetään noi:-D Ihan huippupostaus ! iiii oon niin innoissani

MeMe kirjoitti...

oho, en lukenu huolella :D

Anonyymi kirjoitti...

Miten oikein hoidat ihoasi?? se on nimittäin täydellinen!!!:)

Emppu kirjoitti...

"hyvä hyvä hyvä MOI" ahahah nää sun videot on ihania! :D

Mut vitsi miten UPEET ripset! Aivan ihanat oikeesti! Kiva kun ei tarvitse edes ripsaria laittaa ja ripset on upeet! :> Hankkisin itsekkin jos olisi resursseja :D ehkä mie pärjään mun lancomen hypsnosen kanssa :D Vitsi ku oot muutenkin niin sairaan nätti! I envy youuu :D

Anonyymi kirjoitti...

hei onks kukaa koskaan sanonu sulle et kuulostat hieman bb-kätliniltä (ilman aksenttia kylläkin) :)

auray kirjoitti...

Vau, tosi hienot :)

Jenny Rintala kirjoitti...

Oi että mikä ero! Mahtavat! Kyllä houkuttais ottaa samanlaiset, uskon että helpottaisi elämää huomattavasti! :)

Anonyymi kirjoitti...

MIKSI tää menee suosikin sivuille?? Kai tätä voi silti lukea täältä? D:
Suosikissa tästä tulee ihan ruma, pienine kuvineen :(

Anonyymi kirjoitti...

Kysymys. (joka ei nyt kyllä liity tähän postiin mitenkään, sry)
Olen jo pitkään halunnut värjätä hiuksiani vaaleiksi. Ihoni on tositosi vaalea, enkä rusketu ollenkaan. Tähän syynä se, että minulla oli penskana tummanpunaiset hiukset, jotka nyt vanhetessa on vaalenneet semmosiksi oranssinvaalean/minkälie värisiksi. Siksipä haluaisinkin konsultointia siitä, että minkämoinen vaalea minun albiinoiholle sopii? Haaveissa olisi sellainen ns. kylmä blondin sävy, haluaisin semmoisen suht räväkän muutoksen. En kuitenkaan haluaisi sellaista pipon alle piiloteltavaa tukkaa. Siispä, kerro oi suuri saara. :D

Anonyymi kirjoitti...

VOIPASKA
miks voi miks tää ohjaantuu täältä suosikkiin, eiks oikeesti voi lukee bloggerin kautta

Anonyymi kirjoitti...

voiks noihin sit laittaa ripsarii tai jotai? ja jos laittaa ja puhdistaa sen ni pakostihan siinä joutuu silmii vähäc "hieroo"

Anonyymi kirjoitti...

tuu päivittään hani

Anonyymi kirjoitti...

ei mulla ainakaan mee mihkää suosikin sivuille ? :o

Anonyymi kirjoitti...

IHANAA KU TÄÄ PALAS BLOGGERIIN <3<3<3
KIITOS!!!!

Upeaa että otat lukijat huomioon, way to go girl! :-)

Anonyymi kirjoitti...

SAAARAAAAAAAA, missä uusia postauksia? :( i miss u!

auray kirjoitti...

Mulla on sulle haaste mun blogissa :)

http://fairytalenofive.blogspot.com/2009/10/seven-things-about-me.html

Anonyymi kirjoitti...

Moi Saara! Soittelin ja varasin tänään itsellenikin ajan, samaiseen paikkaan, ja mainostin sua et sun blogista sain tästä tietää :) Kysyisin semmoista, että kun puhelimessa sanottiin, että täytyy tulla meikittä, tarkoittaako se myös ihoa, ei varmaan?

Anonyymi kirjoitti...

Hei kirjoitin sulle tänne päivällä mut se on kadonnut. Varasin siis samaiseen paikkaan ajan, kiitos suosituksista. Kerroin heille että luin blogiasi jossa oli pidennyksistä. Kysymys kuuluukin et voikos sinne mennä meikit iholla, et ei haittaa vaik iho ois meikattu??

Anonyymi kirjoitti...

SAARA! et oo kirjotellu miten sulla on mennyt niitten ripsien kanssa!