tiistai 7. lokakuuta 2008

Kuolemanväsynyt saara + helvetin valtiatar.



En meinannut uskoa omaa ajatuksenjuoksuani kun herätyskello soi aamulla klo 6:00. Lähtö siis oli vasta n. 2h tämän jälkeen?! Nopeasti se aika kuitenkin kului radiota kuunnellessa, paniikin iskemistä odotellessa. Petyin hieman, kun en ollutkaan toimintakyvyttömän tönkkö :(.




Radiotalolle löysin ongelmitta. Tähän oli syynä ehkä se, että sisko on viereisessä rakennuksessa töissä, ja eilen kävin n. 400m päässä maikkarilla piipahtamassa. Olin selkeästi tehny alitajuista taustatyötä jo kaksi päivää ennen h-hetkeä. Ei sillä, että olisin ollut mitenkään innoissani.. Ainakaan äitiin verrattuna..

Tai mummiin...

Tai koko muuhun sukuun, joka oli ilmeisesti kuin köytetty radion viereen. Minusta on ihanaa, että perhe jaksaa olla kiinnostunut asioistani, ja tukea sekä tällaisina hyvinä että joskus iskevinä huonoina hetkinä!




Oli yllättävän helppoa työskennellä ja jutella luureihin samaan aikaan. Multitasking on naisten hommaa. Mallina toiminut Ylex-Aamun venla oli varmasti innokkaampi maalauksesta ja sarvipääksi muuttumisesta kuin kaikki aiemmat uhrit yhteensä.

Huomenna saa sitten kuulla mitä sammakoita onkaan tullut suusta päästettyä aina sen jälkeen kun joku päätti että: "Saaralle nelonen päähän". Ainoa ohjeistus radio-urani laukaisuun oli vastaus JOO! kysymykseeni: "Mmmitä mä teen.. Puhun?".




Minkäänlaisena yllätyksenä ei tullut se, että aamun pojat olivat mukavia, varsinkin lähes kattoon asti innostuksissaan pomppinut Juuso. Rakastuin salaa radiotyöhön ( + tietysti Juusoon ja Mattiin joita alan stalkata aktiivisesti ), ja heitin eiliset maikkarilla työskentely -unelmani romukoppaan!

Aamutiimin maalauksen suunnittelin ihan varta vasten tähän käyttöön, en nimittäin halunnut paljastaa lauantain suuria suunnitelmiani ;)

Testamenttasin sekä sarvet, että layoutin innokkaalle Venlalle. Sarville tulee varmasti käyttöä, varsinkin kokouspöydän auktoriteettijärjestystä ratkoessa.




Haastattelu on huomenna kuunneltavissa ylex-aamun nettisivuilla!

9 kommenttia:

Iba kirjoitti...

Sveitsi on ylpeä, mutta kuumeinen<3

Anonyymi kirjoitti...

Ei hitto, pakko kysyä että mitä toi sun ihana kynsilakka on? :)

Saara kirjoitti...

Eek, se on mun kosmetologiystävältä anastettu lakka :D Jostain hoitolasta se on alunperin ostettu! :) Yritän löytää sen pullon jostain tän kaaoksen keskeltä.

KIITOS SVEITSI<3

Anonyymi kirjoitti...

olit tosi luonteva radiossa, kuuntelin netistä äsken :)

olisi kiva nähdä lisää kuvia susta!!

Anonyymi kirjoitti...

Oh, miten hieno!
Hah, joku kerkesikin utelee tota kynsilakkaa, joten nyt sun on pakko se löytää jostain, koska mäkin haluan tietää mitä se on :D
Onnea SM-kisoihin. :>

Saara kirjoitti...

Jes, kuulen vissiin itse vasta huomenna tuon haastiksen, ylexän sivut kun ovat hieman DOWN.

Kynsilakkahan oli: Depend nailpolish.

Ihan neverheard, mutta olen in löööv.

Iba kirjoitti...

Hei voitaisiinko joskus tässä miettiä että mitä teet mun kammotukalle ku tuun sinne? :D

Anonyymi kirjoitti...

Ihan törkeen upeita nää sun työt! :) Muutenkin tää blogi on ihan mahtavaa luettavaa!

Anonyymi kirjoitti...

mistä tuolta ylex:n sivuilta haastis löytyy?(: