sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

We like sportz and we don't care who knowz!



Olin tänään seuraamassa elämäni ensimmäistä jenkkifutismatsia. Innostun harvoin mistään joukkueurheilusta. Lätkän MM-kisat JEE, ihan siistiä jos jellonapojat on loppuotteluissa.. Mutta ei se mua ihan oikeasti sytytä.

Wolverines on kuitenkin meitsin jengi ja ne hakkaa kaikki muut!! Tuun saamaan niin paljon kuittailua tästä postauksesta btw :D.




Osaksi mun salaisista jenkkifetisseistä johtuen, tämä laji on kiehtonut jo pitkään ja tartuin siis iloisesti tilaisuuteen tsekata kotimainen ote tuohon mystiseen pallopeliin. Painotan sanaa mystinen.

Saavuin paikalle n. 10min ennen pelin alkua ja kulutin siitäkin ajasta 6min etsien puhelinta autosta. Se oli tietysti kojelaudan päällä, ihan nenän edessä.. Katsomossa ei onneksi ollut kauheaa tungosta (yllättävää, eikö), joten sain valikoida paikkani rauhassa.






Istuin pari minuuttia yksin rauhallisena kylmähkössä katsomossa odottamassa pelin alkua, kun tuttu hahmo ilmestyi näkökenttääni. NIKO!? En ole nähnyt herraa ikuisuuksiin ja pakko sanoa, että tämä oli viimeisin paikka, jossa törmäyksen olisin odottanut tapahtuvan.

Päätettiin lähes heti virallisessa footballers wives -klubissa, että seuraavan pelin aikana meille täytyy järjestää pehmustetut penkit, tarjoilua ja jonkinlainen screeni, jolta peliä ja pisteitä voisi seurata selkeästi. Joo, ja parempi kuuluttaja, "nosta käsi hei ylös sinä joka teit maalin".






Pari tuntia sujui todella rattoisasti peliä ja pelaajien takapuolia tsekkaillen (tajuan säännöt varmaan jo ensi pelissä.. jotain etenemistä pitää tapahtua ja jaardeja ja touchdowneja...). Ok, ok, taidettiin me myös juoruta kaikki kuulumiset. Niko mm. kyseli kahteen otteeseen mun yhdestä exästä... Tismalleen sama kysymys 30min välein. Nauroin vähän :D.

Varustauduin vastuuntuntoisena nuorena naisena useammalla vaatekerroksella, mutta vilu yllätti silti.






Aina ei ole helppoa ja vaikka kyseessä oli A-junnujen peli, taklaukset ja action muutenkin on ihan TOTISTA. Vastustajana ollut Saints pelasi huhujen mukaan hieman kyseenalaista peliä. Kun tyypit tönivät toisensa kumoon, palloa hallussa pitäneen pelaajan päälle muodostuu melkein aina sellainen siisti kasa ja siellä sitten paukuteltiin kypäriä ja sikailtiin muutenkin.

Is this cool? Saara disapproves.

Laskettiin vissiin 4-5 loukkaantumista jotka jakautuivat suht tasaisesti joukkueiden kesken.




Mä listaisin lajin hyvät puolet naisellisesta näkökulmasta:

Peliasut: Housut paljastavat heti jalkaosaston treenimäärän
(lue omalla vastuulla: ne perseet) ja hartiasuojat tekevät kaikkien olkapäistä massiiviset. I says GRR.

Nopeatempoisuus: Koko ajan sattuu ja tapahtuu! Hyökkäyksen tulee neljällä yrityksellä edetä 10 jaardia ja yritykset ovat nopeita! THINK FAST! Taktiikka ja erilaiset pelikuviot ovat pelin suola.

Hulluna pisteitä: Pallo maalissa? Ei riitä. Nyt kiinnostaa, miten se sinne meni. Touchdownista 6 pojoa, field goalista 3 pointsia ja safetystä 2.


Oh, and also tää on aika hauska juttu ja ehdoton hyvä puoli, sillä nauru pidentää ikää ja pojat pelaavat handeggiä:




Loppuratkaisun ja -kevennyksen pariin:

Helsinki Wolverines vei voiton kotiin pistein 19 - 8... Kai... Saara tajuaa kyllä :D






Kuvat kuvattu itse tai lainattu asianomaisilta.

34 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

sä oot ihan pöhkö ja sait mut taas nauramaan enemmän kuin eilen tähän aikaan, joten kiitos saara OLET IHANA!

Sara kirjoitti...

Hei mä olen sentään ollut cheerleader ja kannustanut mooonissa Jyväskylän Jaguaarin jenkkifutispeleissä, mutta en silti tajua jenkkifutiksen sääntöjä :D Siinä sit kiva vetää koko ajan jotain "GO JAGS!!!" kun ei oikeastaan edes tiedä mille huutaa :D

Anonyymi kirjoitti...

wait...WHAAT??!

selvennäs nyt vielä xD

miten ihmeessä sä tonne päädyit
:------------D

sugarshooting kirjoitti...

Otsikkobiisi ♥

nadjastrange kirjoitti...

hahah toi otsikon biisi :DD

Tiinanen kirjoitti...

Hauskinta blogissasi on ehdottomasti se, ettei ikinä tiedä mitä tulee. :D

Kirsi kirjoitti...

Onko nuilla pyllyssä täytettä? :O Joku pyllysuoja?

Jenni kirjoitti...

Handegg! Todellakin. :D Ja naisten logiikkaa muka aina pilkataan, pyh.

Saara kirjoitti...

Anonyymi: Ole hyvä vaan mysterious stranger :D


Sara: Hahaah, voin niin kuvitella lauman mimmejä huutamassa ihan väärissä kohdissa :D Ihana juttu!


Anonyymi: Mulla on sellainen olo, että mua yritetään nakittaa tällä kommentilla!! :D Kävelin vaan sisään tietty ;)


sugarshooting: Throw me the baseball. Toss me the big skin. Now feed me the rock. Now give me the rock.


nadjastrange: ihan paras eikö!


tiinanen: Hahah, elämä on kyllä täynnä yllätyksiä, miksen siis jakaisi niitä teidän kanssanne ;D.


Emelia: Eeei kai, mä kysyn :D


Jenni: Handegg!!

tanja kirjoitti...

ooo oooks ite kuvannu beckhaminkin? ;)) eei vaan, joo jefupyllyt <3 ja tosiaan noi asut ku kaikki näyttää niin isoilta! naminami.

2v sit meidän lukion kentällä oli sellanen kaupungin lukioiden jefuturnaus, niin se oli hyvä ku pysty katsastaa kaikki potentiaaliset miehet pyllykertoimen mukaan! :D

sun blogi on kyl ältsin kiva ku voi tulla mitä vaan, nauratti handegg

R kirjoitti...

Ahahahahahahahah, Nikoooooo :DDD <3

Katri kirjoitti...

Mä käytän kyseisestä pelistä nimeä kantosoikio. Ja pelissä parasta on se, kun ne tuomarit aina heittää sen liinan kentälle kun joku tekee virheen :D

Anonyymi kirjoitti...

Mistä olet hankkinut mahtavat aurinkolasisi?

silja kirjoitti...

hahaamahtava postaus ::D

Marianne kirjoitti...

Heippa Saara!
Hauska postaus jälleen kerran :)
Mietin, että tässä on kohta yo-juhlat monella edessä, niin olisiko mitään ideaa jos tekisit jonkinlaisen postauksen siitä millaisen meikin juhlaan voisi tehdä. Tai miten hiukset voisi laittaa (siten, että myös hattu mahtuu päähän!) :D

Anonyymi kirjoitti...

SAPE!

Ei kyllä liity tähän muttamutta. Voisitko suositella mulle jotain megahyvää kaksihaaraisseerumia? =) Mun hiukset suorastaan kuhisee haaroja ja hyi hyi.

Smokey eyes kirjoitti...

Ahaha kiitos Sape tästä erittäin havainnoivasta pallo-kuvasta :DD

Henna kirjoitti...

Eka luulin et olin tullu ihan väärään paikkaan mut ei, ihan oikeassahan sitä oltiin :) Aihe kiinnostaa kyl kun oma poikaystävä pelaa jefua ja on tullut peleissä käytyä tosi monta kertaa. Ekaksi olin ihan hukassa "täh siis mitä, apua, kuka teki maalin, pitääkö mun taputtaa nyt?" Mutta pikku hiljaa oon oppinu jo jotain, osaan ainaki hurrata oikeassa kohtaa ;)

Me ollaan kans mietitty (me pelaajien tyttöystävät) et haluttas oma aitio, samppanjaa, hierojat ja syötävää. Pojat ei oo vielä ainakaan innostuneet maksamaan ;)

Anonyymi kirjoitti...

sullon futarimieeeees tai siis käsimunailijamieeees eikö vain eikö vain 8)

Henje kirjoitti...

jenkkifutis on just siistiii!

Saara kirjoitti...

tanja: Beckham on asianomainen!! :D


Roberta Grace: Niko<3


Katri: Joo! Eilen lenteli kyllä ihan reilulla kädellä niitä :D


Anonyymi: 1h kuvausta aiemmin Valtsun kirpparilta! :) Rikoin ne tosin tuossa aamupäivällä :D:D


silja: JEE!


Marianne: Kääk, tätä pitää muuten alkaa miettiä itsekin :D


Anonyymi: Huuu, K-Pakilla on ainakin kiva, mutta jos sitä laittaa liikaa, niin tulee kyllä likaisen oloiset :P. Bonacurella on myös ihan mahti latvasuoja!


Smokey eyes: Hahaha, no prob!


Hemuloidi: Jeee! Tuu nykimään hihasta, jos satutaan joskus samaan peliin. Hyvä arvioida, kun en tiedä mistä sarjasta tai joukkueesta on kyse :D


Anonyymi: Oho. En kommentoi, mutta onhan toi kakkonen ihan kuuma.


Henje: Indiiiid!

z kirjoitti...

You got red lips.

J_nni kirjoitti...

"Hauskinta blogissasi on ehdottomasti se, ettei ikinä tiedä mitä tulee. :D"

Komppaan! Ihanaa kun ikinä ei tiedä mitä tulee, ja aina saa silti hymyillä:) (paitsi okei eilen, Ed Hardy-takapakin suhteen ;D)

Anonyymi kirjoitti...

Miten sulla on noin tasaisen pyöreä/kaareva toi sun hiusraja? Muotoiletko sä sitä jotenkin? :O

Anonyymi kirjoitti...

Miten sulla on noin tasaisen pyöreä/kaareva toi sun hiusraja? Muotoiletko sä sitä jotenkin? :O

Anonyymi kirjoitti...

Sori, tuli kaks kertaa. :(

Kirsi kirjoitti...

no, kysyitkö jo? :D

SK kirjoitti...

Mä olen jo pitkään ihmetellyt sitä, miksei voi vaan yksinkertaisesti ilmoittaa, että seurustelee tai ei seurustele (tai sitten jotakin siltä väliltä, who knows). Ymmärrän hyvin, että parisuhdeasioita ei välttämättä sen perusteellisemmin huvita ruotia julkisessa blogissa, mutta kun yhdellä vastauksella voisi välttyä siltä ainaiselta arvuuttelulta. Toisaalta "paljastuskin" toisi varmasti jatkokysymyksiä, mutta ne voinee huoletta jättää huomiotta, mikäli siltä tuntuu. Tuntuu siltä, että suhteen salailu ym. on osa tietynlaista salaperäisyyttä, jonka bloggaaja haluaa (toki ymmärrettävästi) säilyttää - kenties tehdäkseen itsestään mielenkiintoisemman persoonan?

Jenkkifutis kuitenkin on sellainen aihe, josta ei ihan joka blogissa kirjoiteta. Ei siis ihmekään, että ihmisiä kummastuttaa "yhtäkkinen" (meidän silmissämme yhtäkkinen :) innostuksesi ko. lajiin. Tavallaan vihjailet jostakin, mutta et kuitenkaan kerro ihan kaikkea.

Saara kirjoitti...

z: Pureskelen niitä :P


J_nni: Hahaha, mä edhardy-pahoittelen :D


Anonyymi: Oho, tuollainen se vaan on :D


Emelia: Ei ole tullut vielä tilaisuutta!! :D


SK: Moi! Mä olen kantapään kautta oppinut, että tietyistä asioista on helpompaa vain pitää suunsa kiinni yhtä kaikki :). Tämän postauksen tiimoilla nyt mentiin ehkä rajoja pitkin, mutta pelaamassahan saattaa olla vaikka joku mun hyvistä kaveripojistani, joita aina pussailen baarikuvissa :P.

Aion kyllä vastaisuudessakin pitää suhteiluun ym. liittyvät postaukset poissa, ainakin siihen saakka, että joku minut saa sydämeni pohjasta vannomaan ikuista rakkautta!

Voin muuten näin yleisesti tulevaisuuden varalta kertoa, että mua kiinnostaa myös: raviurheilu, ultimate, superpesis, vesihiihto, laskuvarjohyppy, sukellus ja uinti, ettei sitten tule yllätyksenä :D.

Täällä bloggaajan päässä pyörii todella paljon materiaalia, verrattuna siihen marginaaliseen määrään joka blogiin päätyy!

Z kirjoitti...

Tyttö ei saa!=)

siis Shizzling with fissling junous anonym. Sun pitää bongata daami baarista ja kysyä näin: "meille vai teille, tai kaivarin rntaan skumpalle ja mansikalle" Oon satavarma, että vikaan tulee myöntävä vastaus singleltä.

Ja silleis! kesä on mahtavaa Pokz!

Anonyymi kirjoitti...

heippa!

itse olen myös kiinnostunut kyseisestä lajista. Ootko ikinä kattonut friday nigth lightsia? jos et niin suosittelen sydämeni pohjasta. sarja pyörii jenkkifutiksen ympärillä ja kertoo nuorten elämästä.

Anonyymi kirjoitti...

velodromi! jeijj. jenkkifudis on ihan parasta :Dhassuu tämmösessä blogissa törmää johonkin tälläseen, mut ihan sun iloks ROOSTERS ROOSTERS :DDDDDD

Anonyymi kirjoitti...

Hehe, olin vähän yli vuos sitten wolverines joukkueen cheerleaderinä! pääs ihan kentän laidalle kattomaan pelejä ja oltiin reissussaki niiden mukana! :P

Anonyymi kirjoitti...

oli kyllä mukavaa treenata niiden kanssa samaa aikaan kentällä,haha