sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Saara 3.0 ja Simplyn ihanuus




Kuten parista edellisestä postauksesta onkin voinut huomata, olen siirtynyt hiusteni kanssa uuteen aikaan. Pituudesta en tahtonut luopua, joten pidennykset olivat jälleen kerran luonnollinen valinta. Niistä on tullut taas kovin paljon kyselyitä, ja tässä olisi nyt hypermegasuperduper -infopaketti sineteistä.

Mä olen kouluajasta asti käyttänyt vain Simply Naturalin pidennyksiä, enkä ole nähnyt yhtäkään syytä vaihtaa tai kokeilla mitään muuta, varsinkaan kun ne eivät näppituntumalta ole vaikuttaneet kilpailukykyisiltä. Olen saanut useampia yhteydenottoja hiuksia netissä myyvistä tukuista, mutten uskalla seistä minkään sellaisen merkin takana, jonka toimivuutta en voi itse taata 100%. Minun lisäkseni Simplyn nimeen vannoo yllättävän moni suomalainen kampaaja, artisti ja muu viihdealalla toimiva ihminen :).


Tätä kaikkea hetken pureskeltuani otin yhteyttä Simplyn maahantuojaan ja tuloksena on a) jälleen kerran pitkätukkainen Saara b) ihan hurjasti faktatietoa. Simplyn hiuksia saavat ostaa vain ammattilaiset, eli nämä hommat ovat ihan oikeasti meidän heiniä! Don't try this at home kids! :D





Hiusten laadusta


Aitohiuspidennyksistä suurin osa on standardi Remyä. Remy -hius on karvaa, jonka luonnollinen kasvusuunta säilytetään koko valmistusprosessin ajan. Se estää hiuksen takkuuntumisen pesun ja muun käsittelyn yhteydessä.

Simplyn hiukset ovat Super Remyä. Niiden tulee täyttää seuraavat kriteerit:

- Sama kasvusuunnan säilyttäminen kuin em. Remyssä
- Hiukset ostetaan aina samoilta valikoiduilta kasvattailta
- Pidennysmateriaali on yhtä vahvaa tyvestä ja latvasta
- Yksittäisiä mustia hiuksia ei löydy vaaleiden hiusten joukosta
- Hiukset istutetaan sinettiin tasaisesti (tällöin sinetti voidaan halkaista todella pieniin osiin)





Kenen tukkaa se on?

Hiukset tuodaan pääosin kasvattajilta Intiasta, sillä hius on siellä laadullisesti lähimpänä meidän tyyppiämme. Intian lisäksi kasvattajia on myös Euroopassa! Kasvattajaksi pääseminen vain on hankalahkoa, sillä kriteerit ovat todella tiukat.

(Hei vaan tässä vaiheessa muuten kaikki, jotka tahtovat tulla kertomaan, että nämä hiukset leikataan venäläisvangeilta jne. jne., miettikääpä nyt hetki. Kuka perustaisi näin ison konsernin ja tuotemerkin noin hatarille perustuksille. HALOO! Simplyllä on asian tiimoilta puhtaat paperit! Hiuksen pitää myös pysyä samansuuntaisena KOKO PROSESSIN AJAN, joten näitä hiuksia ei voida selvitellä epämääräisista karvapalloista. Ja ei, en takaa tässä samaa kaikista internetissä ties mitä hiuksia ja hiuslaatuja myyvistä puljuista. )



Hiuksen kunto


Kaikki hiuksiin tehtävät käsittelyt ja työvaiheet toteutetaan käsityönä. Mun päähän iskostui jo koulutuksessa (joka muuten oli yli 4 vuotta sitten, apua :D) että vaaleimpia sävyjä vaalennetaan miedoissa liuoksissa yli kuukauden ajan!! Se estää suomukerroksen tuhoutumisen, eli vaaleatkin sävyt ovat hyväkuntoisia.





Vaihtoehdot

Hiuspituudet ovat 30cm ja 50cm, mutta Simplyn 50cm vastaa usein monen muun merkin 60cm, sillä hius on niin vahvaa tyvestä latvaan saakka. Laatua löytyy suoraa, lainetta sekä kiharaa, mutta kiharaa en ole itse käyttänyt kertaakaan.. Lainehius kuivuu myös suoraksi, varsinkin pienellä föönauksella.

Sävyjä löytyy ympyrästä kaikille ja ammattilaiset osaavat valikoida usean sävyn combon mahdollisimman luonnollisen (tai luonnottoman) lopputuloksen saavuttamiseksi.

Itse yritän miksata aina vähintään kahta sävyä, vaikka asiakkaan hiukset olisivat periaatteessa yksisävyiset.





Sinetti


Sinetin materiaali ja speksit ovat hieman salaisempaa tietoa, mutta voi KETTU että tää on kovaa tavaraa. Pojat on varsinkin aina epäluuloisia ja kokevat suurta pelkoa pidennyksen koskemista kohtaan. "Mä pelkään että revin ne irti..." Tähän lauseeseen auttaa yleensä se, että otan yhden sinetin erilleen ja kiskon oikeasti kaikin voimin. Jos sinetti on kiinnitetty oikein, ei se liikahda pätkääkään, eikä siitä myöskään irtoa ylimääräisiä karvoja.

En nyt ehkä silti suosittele tätä mitenkään päivittäiseksi aktiviteetiksi, ei tee nimittäin hyvää hiuspohjalle semmoinen yleinen repiminen :D

Hiukset istutetaan sinetteihin käsin, jolloin ne ovat piikkisuorassa sinetin mukaisesti. Hiuksia mahtuu tämän vuoksi jokaiseen sinettiin PALJON. Ne tulisikin halkaista vähintään puoliksi, ennen hiuksiin kiinnittämistä. Parhaimmillaan sinetit voi halkaista 8 osaan, jolloin jäljelle jäävä sinetti on t-o-d-e-l-l-a minimaalinen. Näiden sinettien kiinnittämiseen onkin sitten oma kolvinsa.

Valmis sinetti näyttää ja tuntuu pieneltä pitkulaisen soikealta riisinjyvältä!



Operaatio nollasta pollaan


Tämä EI ole ohje siihen, kuinka teet pidennykset kotona. Tämä on lähinnä tietoisku ja yleinen katsaus homman etenemiseen, että tiedätte mitä odottaa kampaajan penkissä.

Lähdetään liikkeelle siitä, että tää mun oma tukka ei missään nimessä ole ok.. Krhm.. Mun tukkaa ei siis ole leikattu ennen tätä ehkä n. vuoteen :D Mutta mun tapauksessa siitä on seurannut vaan hieno kerrostettu malli, joka on ihan omiaan pidennyksen alle!

Hiukset pestään ja kuivataan rutikuiviksi ennen operaatiota, ettei sinettien sisään jää haurastuttavaa kosteutta.





Vietin ensin pitkän aikaa pohtiessani oikeita sävyjä, mutta päädyttiin comboon 06 + 06 + 04 + 4.4.





Sinettien kiinnitys aloitetaan niskasta riveittäin ylöspäin liikkuen. Jokaiseen sinettiin kiinnitetään hiusta yhtä paljon, kuin sitä siinä itsessään on ja ne tulevat lähelle tyveä (sinetit EIVÄT saa kiristää tai tuntua roikkuvan muutaman hiuksen varassa). Tämä takaa sinettimassan tasaisen kiinnityksen ja maksimaalisen pidon.





Tässä eroteltuna osio seuraavalle sinetille. Sinetti sulatetaan tulikuumalla kolvilla (jonka päälle ei ole kiva astua...) ja pyöritetään pieneksi ja kiinteäksi peukalolla ja etusormella. Mitä näppärämpi kampaaja sitä kauniimmat sinetit!





Kiva että näytän kaljulta.. NOH. Pidennykseen kuluva aika riippuu täysin tekijästä. Olga on kone ja puskee 4 punttia alle 3h.





Leikkaamaton pidennys a.k.a. heppatyttötukka. Eipä taida tästäkään kauheasti huomata, että päässä on vieraita objekteja. Tykkään yleensä jättää hiukset todella tuuheiksi ja pitkiksi, mutta tällä kertaa annoin saksikäden viuhua oikein olan takaa.





Tässä napsittu ja puunattu rakkaustukka seuraavana päivänä.







... Ja tajusin juuri, ettei näistä saa oikein fiksua ideaa koko tän setin upeudesta :D

Huomenna (tai maanantaina, riippuen huomisen äitipitoisuudesta..) siis vuorossa vähän paremmin havainnoillistavat kuvat koko tukasta ja hoitoasiaa, sillä pidennystä pitää rakastaa ja hoitaa kuin.. No kuin äitiä vaikka<3


p.s. Jälleenmyyjät eli oman paikkakuntasi kampaajat löydät TÄÄLTÄ!

p.p.s. Hintatietoja en osaa sen kummemmin antaa, ne kun riippuvat täysin tekijästä :)

p.p.p.s. Mä teen kyllä myös pidennyksiä ihan kaikille, yritän jatkossa järkätä kuukaudesta tietyt päivät, joille otan hiusasiakkaita enemmän!!

69 kommenttia:

Ronja Marion kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Ronja Marion kirjoitti...

miten paljon noi hiukset ite maksaa? ilman laitattamiskuluja :D ihan mielenkiinnosta utelen, en oo menos kokeilee koton :p

Anonyymi kirjoitti...

;o Oon ihan äimänä,sillä mulle laitettiin sinettipidennykset kampaamossa noin vuosi sitten, ja hämmästyin tuota kun sanoit että sinetit ovat kuin riisinjyvän kokoisia. Nimittäin mulla ne oli about hmm.. mitähän tässä vertaisi? Noh todella paljon suurempia ja kun niskasta työnsi sormet läpi,(tai pikemminkin yritti) ei ne mennyt läpi, sillä sinettejä oli niin paljon ja ne oli niin isoja. Tuntu että takaraivon päänahka hikoontu ku sieltä ei pystyny kunnolla pesemään tukkaa, ku sinetit oli tiellä. Ja vielä tosin se, että ei menny aikaakaan ku mun tukka tosiaan näytti joltain kuolleen rotan hännältä, ku se hius meni koko ajan takkuun ja alko hamppuuntuun ja arvaa vaan tuliko ns. huijattu olo. En kyllä ollut niillä kauaa,vaan astelin kampaamoon ja sanoin että otappas nää kuule irti heti. Ja kun nuo sinetit olivat melko isoja (riisinjyvään verraten, tai siihen mitä tossa sun kuvassa näkyy) niin niitä sai sivuilta olla vähän väliä peittelemässä :S

Anonyymi kirjoitti...

hei nyt huomasinki, että tuossa on tuo yks kuva, missä on tosta sinetistä kuva, ja mulla oli just ton kokonen ainaki muistaakseni se sinetti, että olikohan ihmekkään ku oli niin tönkkö. mutta todellakaan laadulta ei ollu samanlainen ku sulla tossa.

Anonyymi kirjoitti...

Kun sulla on noi päässä, niin voiko niitä käsitellä kun omia hiuksia, esim. värjätä ja pestä ja vaikka käydä saunassa ne päässä? entä miten niitä pitäisi huoltaa?:O ja sellasta "about" hintaa pystyisitkö antamaan? siis että kuinka paljon pelkät pidennykset maksaa? KIITOS etukäteen! :)) ps. ihanatihanat noi sun hiukset;)

Anonyymi kirjoitti...

Aivan täydellinen tucca, Saapranen! Ihana! Pusss:)

a-k

Anonyymi kirjoitti...

Onko sulla minkä värinen tukka oikeesti?

Anonyymi kirjoitti...

Mulle on käynyt vähän samanlainen hiuskatasrofi, kuin ensimmäiselle anonyymille. Haaveilin ERITTÄIN pitkään, jostain ylä-asteesta lähtien pidennyksiä ja kinusin äitiltäni niitä :D Viime kevään lakkiaisiin päätin sitten mennä ottamaan ne, omilla rahoilla tietysti maksoin joiden eteen olin raatanut ällyttömän pitkää päivää töissä. En ottanut pidennyksia, vaan tuuhennukset ja täytyy sanoo että huonoin päätös minkä oon koskaan tehnyt. Sinettien laittamisen jälkeen pää näytti pallolta ja sinetit oikein pullottivat! Kampaaja sanoi sen olevan normaalia. Lisäksi hinta oli kaksinkertainen kuin alussa oli puhe. Luotin halpaan hintaan mitä EI olisi pitänyt tehdä. Siinä oli sitten todella kovaa vääntöä kampaajan kanssa. Hyi että kun oikein inhottaa muistella :D Semmoiset kolme viikkoa siedin sinetit päässäni ja päätin poistattaa ne heti. En kestänyt kun hiuksia ei voinut haroa ja tuntui että sinetit oli laitettu siten, että otettiin liian suurelta leveydeltä tukkaa yhtä sinettiä kohden. Lisäksi ne kutittivat ja painoivat päätä. Kampaaja itsekkin myönsi lopuksi "joo on tää kyllä kovin ja isoin sinettilaatu minkä mä oon nähnyt". Elämäni painajaismaisin kampaajakokemus, pitipä purkautua hyvään aikaan aamusta :D Kaipa tuokin piti käydä läpi etten enää sinettejä himoaisi :D Luultavasti olisin ollut paljon tyytyväisempi paremmalla ammattitaidolla ja pidennyksillä. Yritän kuitenkin pärjätä omalla liuhu tukallani :D

Sirpa kirjoitti...

Miten toimii jos on alla n. 1,5wee vanha permis. Mulla siis latvat vielä kiharat? Tukka on muutenkin kyllä pitkä, reilusti yli olkapäiden, saako sitä siis ees pidennettyä? :D ..ja mites, huolletaanko noita. Siis kuten ns. rakennekynsiä? vai onko aina vaan uuudestaanlaitto samaan hintaan? Pilaako nuo hiukset?

Mikä kysymys? =)

Unknown kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...

Saara mitä mieltä olet Simply Naturalin liimasinetti piedennyksistä? Suositteletko?

noona kirjoitti...

ihanat hiukset!

Anonyymi kirjoitti...

Moi!
Minulla on lyhyet hiukset (paljon lyhyemmät kuin sinun omasi) ja minullle on suositeltu teippipidennyksiä luonnollisemman lopputuloksen saamiseksi, mitä mieltä sinä olet? :)

näppi kirjoitti...

Mailasin sulle aiheeseen liittyen ajat sitten mut et ikinä vastannu... :(

Sartsa kirjoitti...

Moikka!

Sulla oli ne vaaleet hienot pidennykset kans viimeksi, ajattelin että mitä teet niillä irrotetuilla pidennyksillä, eihän ne varmaan niin huonoiksi oo menny vielä ettei niitä vois säästää uutta käyttöä varten... vai? sullahan on kaikki laadukkaat aineet ja välineet käytössäkin=) sellasta vaan mietiskelin... =)

Anonyymi kirjoitti...

Mulle kanssa pidennykset! Siis, toiselle puolelle, ju nou? Sain tossa pari viikkoo sitten idean leikata hiukset samanlaisiks kun Anna K:lla, ja ne on nyt toispuoleiset, mutta, kaipaisin hiukan pituutta sinne toiselle puolelle, ju nou?? Jejj, oon hyvä selittään.

Eikun eikun eikun, siis mitä semmoset 20-30 senttiä lisää hiusta maksaa ammattilaisella laitettuna?

No, sainhan mä vihdoin kysyttyä, mitä mulla oli asiaa!:)

-Miss Lila Lily

Anonyymi kirjoitti...

MINÄ SUOSITTELEN SAARAN LAITTAMIA PIDENNYKSIÄ!!!!!

En oikeasti ikinä uskaltais mennä kenellekään muulle kuin Saaralle, joka on nyt kahdesti laittanu mulle pidennykset. Saara leikkaa aina sinetit ainakin neljään osaan jolloin tulee tosi pienet "möykyt" hiuksiin. Plus kampaajalla on hyvä huumorintaju kertoo samalla hyviä vitsejä kun laittaa tukkaa!!

Ja joo joo joo niitä voi värjätä ja leikata ihan samalla tavalla ku normaalia tukkaa, sehän ON normaalia tukkaa!

Ja sit oma epäammattimainen mielipide tähän loppuun: pidennys näyttää aina parhaimmalta piikkisuorassa ohuessa tukassa. saara voi tähän sanoo vastaan mutta maallikko ajattelee näin! Mitä paremmin oma tukka sekottuu pidennyksen joukkoon, sitä parempi. Kyllähän se muunkinlaisessa tukassa toki toimii.

-Maaria <3

msk kirjoitti...

kuinka monta sinettiä sulla on päässä? siis jos lasketaan niin, että niitä ei ole leikattu osiin(hankala selittää) :D Ja kuinka moneen osaan oot sinetin leikannu?

Anonyymi kirjoitti...

mulla on itsellä tosi paksu tukka,mutta haluaisin oituutta hieman lisää.. painaakohan pää tonnin vai kaks sen jälkeen? :) ja haluan tulla laitattaan ne juuri sinulle saara!

Anonyymi kirjoitti...

ihanan sävyiset hiukset :) ihan mielenkiinnolla kysyisin että onko noista ripsenpidennyksistä tulossa postausta?

Anonyymi kirjoitti...

sama homma kuin näpillä. ymmärrän tosin, että sulla on kiire ja kaikkea :)

Iines kirjoitti...

Aivan ihana tukka!! :) Oon haaveillu monta vuotta sinetti/teippipidennyksestä, mutta oon niin varma, että ne tappais mun omat hiukset, niin pysyttelen kilttinä näissä lettipidennyksissä.. :D

meri kirjoitti...

Paljonko tuo sun pidennyksesi tulisi maksamaan suunnilleen, ammattilaisen tekemänä? Riippuu varmaan paljon paikasta mutta varmaan monta monta sataa? Kuinka usein nuo täytyy huoltaa?

Jenny kirjoitti...

kysisin sellasta, että toimiiko pidennykset jos on jo melko pitkä n. rintojen kohalle, että tarviik oniitä saksia jotenkin tiettyyn malliin, että esim 60cm pidennykset näyttävät hyvältä ja luonnolliselta päässä? Haluaisin tätäkin vielä pidemmän tukan, mutta haluaisin kyllä samalla kasvattaa omaa tukkaakin.

Sanna-Kaisa kirjoitti...

Ootko nähny niitä värikkäitä onlyn toppaliivejä missään onewayssa?

Anonyymi kirjoitti...

montako sinettiiä kokopää pidennykseen noita tarttee?

tirppana kirjoitti...

missä kaupungissa sä otat aiakkaita siis vastaan? :D olis ihanaa päästä sun asiakkaaks :) paljon SÄ otat nimenomaan hintaa siitä että laitat tollaset sinetit päähän jollekin? :) oi vitsi et mageet noi sun hiukses aah ! mäki haluun ! onks noi sun pidennykset niinku laineikkaat vai suorat :o vai ootsä kiharrellu niitä tohon yhteen kuvaan?

Anonyymi kirjoitti...

Saara, olen jo monesti sinulta tätä asiaa kysynyt mutta et vastaa! >:((

mä tilasin dreamhair.fi sivustosta clip-on pidennykset. miten nää pidennykset vaikuttaa mun omaan hiukseeni/päänahkaan? kannattaako niitä käyttää joka päivä? voiko päänahka saada niistä allergisen reaktion? :D

t. HEIDI

Linda kirjoitti...

Varmaan kysyn tätä samaa mitä muutkin, mut oisko hintahaarukkaa kuinkapaljon Simply Natural -hiuksenpidennykset maksavat? Siis vain noin suunnilleen. Ja monia muitaki kait kiinnostaa että pilaako pidennykset hiukset? Oon kyl kuullu päästä häntään juttuja että niistä tulee täitä ja hiukset ohenevat todella paljon, kasvavat hitammiin ym ym ym. Onko ne totta? P.s ihana blogi, oikee päivänpiristys ku sulle on tullut uusi postaus :)

Eeva kirjoitti...

Hei.
Missä sää opiskelit maskeeraajaksi?? Ajattelin vaan, että mihin mun kanssis pyrkiä. Mitä pitäisi osata että pääsis opiskeeleen maskeerausta?

Anonyymi kirjoitti...

^Voi herranisä nähköön, kannattaisko vilaista noita tageja tossa oikealla? Ei ne siinä turhaan pönötä..

http://saapra.blogspot.com/search/label/koulutus

anna6 kirjoitti...

Kun mä otin kesän alussa sinettipidennykset, ekan kuukauden oli normaalisti, sen jälkeen pikku hiljaa kuukauden ajan jokainen putosi pois vieden samalla omat hiukseni mennessään. Ihan kuin ei olisi jo ennen sinettejä ollut tarpeeksi ohut tukka! Nyt teipit ja näissä taidan vastedes pysytellä...

Sonja kirjoitti...

Miten tuo pidennysten laitto onnistuu ohueeseen ja hieman vahingoittuneeseen hiukseen? Mulla on pakko-oirehäiriö ja siihen sitten kuuluu mun hiusten repiminen. Kyllä hiukset on nyt parantunu hieman, ku oon hieman päässy eroon tuosta ärsyttävästä tavasta, mutta silti melko ohuet on. Ei kai pidennykset vahingoita niitä vielä enemmän?

Miten paljon pidennysten laitto maksaa sun tekemänä? Mieluiten tulen sulle teettämään, ku tuntemattomalle. :)

Anonyymi kirjoitti...

kaunis olet vikoissa kuvissa!

Anonyymi kirjoitti...

ootko siirtyny myös pidempiin ripsienpidennyksiin vai näyttääkö ne vaan tavallista pidemmiltä näissä kuvissa? :)

Anonyymi kirjoitti...

Moikka!
3.0, eikö ole tummanruskea? Näytät vain kovin paljon vaaleammalta...:)
t: Utelias tiirailija...;)

Anonyymi kirjoitti...

Kuinka monta grammaa hiusta sulla on päässä, pidennystä siis? Mietin vain, itseltäni kun löytyy 125 grammaa.

Irene kirjoitti...

Ihanat hiukset tuli! Nyt tekis mieli itekki laittaa kunnon pidennykset! <3 :) Mite sä oot saanu sun hiukset tollee tommosiks makeiks kiharoiks nois vikois kuvis? Tai siis ku mul niist tulee ain semmosii tosi tosi korkkiruuvvi kiharoit tai semmosii tosi pienii... En oikee osaa selittää. :P :D

rimpuli kirjoitti...

aiiiivan UPEAT hiukset<3 väri on itse täydellisyyyys!

Anonyymi kirjoitti...

Eihän sul pitänyt normi kanavien näkyä telkusta:) Busted?

Anonyymi kirjoitti...

ihanat kikkurat<3 hei onko siinä Tigin Rockaholic Rock Out Shine Blasterissa lämpösuoja? Voiko siis käyttää föönin kanssa? ((: kiinnostais kovasti ostaa se! ja millainen sen koostumus on? kiitos jos viitsit vastata!

Anonyymi kirjoitti...

No voisitsä vähän valottaa tota hintahaarukkaa, et paljon makasais sun laittamana tommonen 50 cm pitkä tukka?

Saara kirjoitti...

Ronja: Tuotteiden tukkuhinnat on valitettavasti myös vaan ammattilaisten tietoa :/


Anonyymi: Ouuuch... Joo, mutta opit varmana läksysi? :/ Kannattaa kysellä muutenkin kokemuksia muilta, ennen mihinkään puljuun kävelemistä!


Anonyymi: Värjätä ei saa, varsinkaan vaalentaa! Ja kuumia rautoja ei saa tunkea sinetteihin kiinni. Kaikkea muuta saa tehdä niin paljon kuin sielu sietää :)

Kannattaa soittaa johonkin kampaamoon, mä en nimittäin myöskään vaan TIEDÄ liikehintoja, kun teen itse vaan omilla taksoillani :)

Huollosta tulee postaus erikseen!


a-k: Kiiitos muru!<3


Anonyymi: Lähes tismalleen tän tummuinen kuin nyt, vähän kylmemmän sävyinen vaan :)


Anonyymi: Auau :( Toi on kyllä TODELLA huono asiakaspalvelua!! Vihaan harvoja asioita yhtä paljon kuin huonoja pidennyksiä ja ihmisiä jotka tekee niitä, vaikka tietävät tekevänsä huonoa duunia :(


Sirpa: Onko ne latvat pahasti kiharat? En usko, että olisi mitään ongelmaa :) Tuollainen puolipitkä tukka on ideaali pidentämiseen.

Oikein laitettu pidennys ei vahingoita omaa tukkaa nimeksikään.

Hyvin hoidetut sinetit voi periaatteessa käyttää kerran uusiksi sinettimassan uusimalla, mutta en suosittele.


Anonyymi: Hmm.. Mieluummin nuo keratiinit.


noona: Kiiitos!


Anonyymi: Tämä on aaaivan totta :) Hyvä tekijä saa lyhyeenkin hiukseen hyvännäköisen tukan. Itselläni on ollut parhaimmillaan 10cm pituisessa tukassa 50cm jatkot, eikä kukaan huomannut :P


näppi: Mailit on jemmassa kyllä<3


Sartsa: Ne oli NIIN liian pitkään päässä, etten enää voinut kuvitellakaan niitä käyttäväni uudestaan.


Anonyymi: Nepä olisi varmasti aika hienot! Oon tehnyt parit vastaavat itseasiassa :)

Hinta on enemmänkin tuuhennoksen luokkaa, mutta soitapa kampaamoon tai laita mulle mailia!


Anonyymi: Rakkaimpani, jengi on päätynyt tänne blogiin muuten useita kertoja googlettamalla sun etu + sukunimen :DD


msk: 4 punttia, eli 100 halkaistua sinettiä, eli 200 sinettiä :)


Anonyymi: Painaa :D Hiuksesi pitää ensin leikata kunnolla kerroksittain ja keventää latvasta :) Paksuun tukkaan on haastava laittaa pidennys, mutta se on kyllä upean näköinen<3

Saara kirjoitti...

Anonyymi: On tulossa! Huomenna nimittäin huolto taas :)


Silja: Ne on siellä jemmassa kaikki<3


ixdu: Väärin tehdyt lettipidennykset muuten katkoo omaa tukkaa myös mukavasti :P


meri: Useampia satoja joo, mutta hintatiedot saa kampaamoon soittamalla :) Hiukset vaihdetaan kun ne ovat kasvaneet n. 5cm päähän tyvestä.


Jenny: Ennemminkin siihen tarvitaan vaan vähemmän tukkaa, eli kyseessä on pikemminkin tuuhennus :) Ja kyllä se oma tukka kasvaa siellä alla!


Sanna-Kaisa: En oo käynyt onewayssa viikkoihin O_O


Anonyymi: Riippu omasta tukasta. 2-4 punttia :)


tirppana: PK -seudulla :) Lainetta on koko pää täynnä ja suoristusraudalla ne on puunattu kiharoiksi!


Heidi: OOON vastannut, muistan vastanneeni! Mutta vastaan taas :) Ei niiden pitäisi vaikuttaa mitenkään, jos vaan kiinnität ne oikein ja irroitat myös. Voit käyttää joka päivä ja jos et ole nikkeliallergikko, en usko mitään ongelmia ilmenevän :)


Linda: Oikein laitetut ja hoidetut pidennykset eivät tuhoa tukkaa :) Mutta tottakai oma tukka tuntuu paljon ohuemmalta sen jälkeen kun sieltä lähtee veke kaikki se ihana pidennysmateriaali :P

Hinnat edelleen kampaaaamoista! Nettisivuiltakin löytyy hinnastoja :)


böböbö: En ole opiskellut maskeeraajaksi, vaan kampaajaksi :) http://saapra.blogspot.com/search/label/koulutus tsekkaapa tääää!


Anonyymi: Kiitos ^_^


anna6: Kuulostaa siltä, että sinettiin on laitettu liian vähän omaa tukkaa :( Teipit ovat varmasti hyvä valinta!


Sonja: Hmmmm.... Laitto onnistuu hyvin, mutta suosittelen, että opettelet ihan 100% veke tuosta tavasta ennen pidennysten ottamista. Sinettien repiminen kun on aika kivaa puuhaa sekin..

Sulle tosin kannattaa varmasti laittaa vain mikrosinettejä, ettei omia hiuksiasi rasiteta "painavilla" normaaleilla puolikkailla :)

Laita mailia!


Anonyymi: Kiiiitoskiitos ^_^


Anonyymi: Ihan sama pituus kuin ennenkin! :)


Anonyymi: Kutosta ja seiskaa ^_^ 3.0 oli vain tyyppivertaus!


Anonyymi: Ei aavistustakaan O_O


Irene: Kiitos! Suoristusrautakikkuraa joka on harjattu kerran auki :)


rimpuli: Oon ihan samaa mieltä<3


Anonyymi: Heheh, hey braniac, ootko koskaan kuullut dvd:istä :D


Anonyymi: Kyllä siinä mun ymmärtääkseni on O_o. Koostumus on sellainen silkkisen liukkaan geelimäinen. Eli käytä vaan ja osta osta! Se on IHANA <3


Anonyymi: Tsori, pistä mailia, tää riippuu NIIN paljon tyypistä, pituudesta ja määrästä :) Tuolta vanhasta pidennysinfosta saa yleisiä haarukoita!

Hanna kirjoitti...

Moi. Hei mua kiinnostais hirveesti hommata pidennykset, koska omat hiukset on niin ohuet. Mutta aina tää on mua estäny, meinaa harrastan tanssia, ja aina pitää esityksissä olla hiukset kiinni, useimmiten tiukilla ranskalaisilla leteillä. Joten jos laitattaa tommoset sinetit hiuksiin ja ranskikset päähän ni sojottaako ne sinetit siellä sit inhottavasti esillä?

Hähäh, oon kans miettiny et ois kiva leikkauttaa uuden tyylin hiuksiin, kuhan löytyis hyvä kampaamo, mut sithän sain idean et sulla ois kiva leikkauttaa. Joten jos otat joskus vastaan ni tulisin heti! :)

Oona kirjoitti...

otin tässä kuukaus sitte pidennykset thaimaassa. jep, pelästyin sitä tekniikkaa miten ne laittoi ne ja ajattelin että huh nää on ihan humpuukia mutta tajusinki tässä et hetkonen, tää menetelmä oli tismalleen sama jonka mun hiukset koki. joten vautsi hei täähä oli iha loistava ! ps. ikävä sun vanhoja upeita vaaleita hiuksia, mutta toi suklaanruskee saa sun kasvot kyllä aivan upeesti hehkumaa (:

Erika kirjoitti...

Saara! Kerropa miten laitat sun hiukset noin kivasti laineille. Olis kiva joku ohjepostaus, kiittikiittikiitti<3

junja kirjoitti...

toi sun tukka<3 ei herran jestas kuin upee!

ps. laitoin mailia taas!

Anonyymi kirjoitti...

Upeat hiukset, vau! Tykkäsin kyllä, että sinulle sopi hienosti myös se vaalea tukka, mutta vaihtelu virkistää;) Yksi kysymys pidennyksistä: Kestovärjäytän tukkaani tummemmaksi ja tykkään välillä laitattaa punaisia/violetteja raitoja hiuksien etuosaan. Kerran kampaajani ehdotti että laitetaan raidat pidennyksistä. Ihan kiva idea, tulihan hiuksista tuuheammat kuin jos omia hiuksia olis värjätty, mutta ne sinetit! Vaaleat isohkot sinetit tumman tukan päälisosassa näyttivät isoilta hilsepaukuilta, sai tosi huolella miettiä jakauskohtaa ja aina ne sinetit jostain paistoi:( Voisko raidat tehdä jotenkin fiksummin pidennyksillä?
/Peppi

eMi kirjoitti...

Hei !
Kysymykseni ei liity tähän kyseiseen postaukseen vaan kun mustasta rupee vaalentamaan, niin osaatko suositella jotain "kohtuu" hintasia esim. hiusnaamioita ( tai jotakin joka auttaa "korjaamaan" hiusta tms), koska veikkaan että tukka menee todella huonoon kuntoon kun vaalentaa. -,-
itselläni on todella ohuet hiukset.
Toivottavasti vastaisit tähän.

- kiitoksia :)

ps. love your blog ! <3

Tuula kirjoitti...

Saaralla oli lapsena tummat, hieman kastanjaan vivahtavat pitkät ja tuuheat hiukset (joiden kanssa kyllä välillä itkettiin. Esim. se purkkapallo...). Nykyinen väri lähentelee aikalailla alkuperäistä, jota en olekaan nähnyt hmmmmm. noin kuuteen seitsemään vuoteen. (Olenko oikeilla jäljillä, Saara?)
Väri on upea =)ja luonnollinen.
- Äippä

Anonyymi kirjoitti...

Paljos suunnilleen maksaa, jos sä laitat pidennykset asiakkaaallle? :)

Anonyymi kirjoitti...

Moikka!

Meilasin sulle joku kaks viikkoo sitten ja kysyin pidennyksistä. En haluu meilaa uudestaan ettet luule mua häiriköks... :D

Eli miten pitäis menetellä jos haluaisin varata sulta pidennysten laiton (yms sitä ennen vaadittavat toimenpiteet, kuten omien hiusten värjäys)?
Haluaisin laitattaa ne helmi-maaliskuuSSA, sitten mun hiukset ois just n 10 cm lyhimmillään, niinku yhdessä vastauksessa mainitsit et about sen pitusiin oot saanu nätisti.

Arvelen että olet kiireinen nainen, siks oon näin ajoissa liikenteessä.

Kunpa ehtisit vastaamaan, oon vakuuttunut siitä, että haluan just sun tekemät pidennykset!

Voitko vastata nimimerkille LyhyestäPitkäksi

KIITOS!

saru kirjoitti...

HEEII koitin ihan googlettaa, mut vastausta en onnistunu löytämään. nimittäin mulla on ollut joskus pidennykset, sillon tosiaan hiukset oli laineikkaat, mutta nyt pari vuotta vanhempana todella kiharat. onnistuuko kiharoihin hiuksiin pidennyksen laittaminen?:o

Anonyymi kirjoitti...

Hei onko sulla mitään kokemusta klipsipidennyksistä? Mitä mieltä niistä oot?

-Kallio

Anonyymi kirjoitti...

Ajattelin vaan kysäistä, että kun oon miettiny tooooooooooosi pitkään sinettien ottamista, niin jos päädyn siihen tulokseen tässä lähiaikoina, niin voisitkos sä tehdä mulle ne? En haluais ottaa missään epämääräsil kampaajilla tai tuttujen tekemänä ja ihmiset nyt kuitenkin on suositellut sua?Et mitä kautta suhun vois ottaa yhteyttä? :)

Anonyymi kirjoitti...

MeNaiset-lehdessä oli joskus mielenkiintoinen juttu noista intialaisista hiustenmyyjistä. Nämä myyjät leikkaavat ihmisiltä hiuksia uskonnollisin verukkein (uhraus hindujumalille tms.) ja tekevät keräämällä hiukset temppeleistä ilmaista bisnestä. Pitäisi etsiä lehden numero, jostain kätköistä niin osaisin kertoa tarkemmin! Jotain hämärää siihen kuitenkin liittyi.

Anonyymi kirjoitti...

Kun mä kävin laitatuttamassa Simply Naturalin pidennykset, niin hintaa oli semmoset 400-500e kampaajalla (hintaan kuulu siis hiukset, laitto ja yks semmonen "jälkitarkastus" käynti :D). Kallista hupia, mutta hitto että näihin jää koukkuun!

Monet pitää näitä vaan semmoset 3-5 kk, noh, mä pidin viimeks näitä 9 kk, ja sillonki näyttivät vielä suhteellisen hyviltä, sinettejä ei näkyny mistään tms. Oli vaan vähä hankala pistää mitään kampauksia, ku nää sinetit roikku jo niin alhaalla. :D

Nyt mulla on jo kolmas kerta ku on SimplyNaturalin pidennys, ja en vaihtais mihinkään muuhun! Nää on ollu mulla nyt päässä n. 4 kk, vielä menee saman verran. ;D

Anonyymi kirjoitti...

ai vieläkin sama pituus, ootko käyny lisäämässä sitten niitä ripsiä ku ne on vieläkin noin upean näköiset? koska jos et oo niin voi herranjumala mäkin haluun tollaset ottaa sit!! :o

Anonyymi kirjoitti...

mitä mieltä olet teippipidennyksestä? parturini suositteli sitä minulle, sillä omistan ohuet ja hennot hiukset. Teippipidennykset ovat kuulemma kaikista huomaamattomimmat? Miten hyvin ne pysyvät hiuksissa?

jenne kirjoitti...

Mikkä tuotteet (merkkiset?) ois hyvät juuri pidennyksen hoitoon?? Oisko Tigillä jtn hyviä?

Anonyymi kirjoitti...

Mä laitan aina teippipidennökset (vai miksikä niitä kutsutaan virallisesti?). Tykkään niistä paljon enemmän kuin sineteistä, myös lyhyen laittoajan takia!

Lux kirjoitti...

Hei Saara! Rakastan blogiasi.
Tahtoisitko ottaa minut hiusasiakkaaksesi, että voisit survaista päähäni tuollaiset pidennykset? Paljonko tulisi kokonaishinnaksi, jos tahtoisin 50cm lainehtivat pidennykset? =) Olet lahjakas ja luottaisin hiukseni ehdottomasti käsiisi, nämä kun ovat tällaiset kauheat oljet. Mulla on luonnonkiharat.
Kauanko muuten pidennykset suunnilleen pysyvät päässä jos niitä kohtelee hyvin?

Anonyymi kirjoitti...

ihanaa, että jaksat tehdä näin täsmällisiä ja selkeitä postauksia! kiitos ja mukavaa loppuvuotta ja kaikkea hyvää muutenkin :) blogisi on tosi kiva!

Sonja kirjoitti...

Katsoppa mailis, laitoin vähän sähköpostia niistä pidennyksistä. :)

Anonyymi kirjoitti...

muuten kiva tukka mut mun mielestä sun kasvot näyttää vähän "suttusilta" ton ruskeen hiusvärin takia... blondi sopi sulle niin paljo paremmin

Anonyymi kirjoitti...

Olen miettinyt pidennyksiä/tai tuuhennuksia :) ja minulla on maantien väriset hiukset. En haluaisi värjätä omia hiuksiani (tiedän olen hullu, mutta pidän omasta väristäni). Löytyyköhän pidennyksiä maantienruskeina? Tai saako niistä värjäämällä luonnolliset ja huomaamattomat?

Anonyymi kirjoitti...

Oon harkinnu ostavani clip-on pidennykset laineilla, mut en oo mistää nettikaupast löytäny oman värisii (lämmin vaaleanruskea) eli onks mahollista värjätä niitä pidennyksiä esim blondista vähän tummemmaks? Tai tiiätkö jotain kauppoi missä olis tosi laaja värivalikoima laadukkaita pidennyksiä?

Anonyymi kirjoitti...

Ihana postaus jälleen, kiitoksia siitä :)

Osaisitko suositella hyviä lämpörullia? Mitä mieltä olet niistä yleensäkin? Itselläni on suhteellisen pitkät hiukset ja kiharoiden teko kihartimella on melko haastavaa ja aikaa vievää näin kun yksin laittaa, joten olen mietiskellyt lämpörullia.. tiedä sitten onko niistäkään apua :D