tiistai 4. elokuuta 2009

Opiskelun riemu!



Huhhuh. Mä valvoin eilen viiteen. Kyllä, tiistai aamuyöhön klo 05:00 asti. Sen mahdollisti mun ajoittain joustava työni, joo ja aikaansai PS3..


Tästä inspiroituneena ajattelin kertoa teille VIHDOIN mun koulutuksesta! Tää homma menee nyt pitkälti ajatuksenvirtana, eli pidän täten oikeuden unohtaa oleellisia asioita ja tehdä naurettavia KRIJIVOITUS VRIHEITÄ ym.

Mä en valitettavasti tiedä sen enempää mistään muusta, kuin omasta koulustani ja koulutuksestani. Eli vaikka oikeasti tosi tosi mielelläni kertoisin, missä juuri sun paikkakunnalla voi kouluttautua ja onko se koulu hyvä, en osaa :(. Opot, google ja keskustelupalstat on oivia apureita!


Koska tästä tulee muuten ihan infernaalinen eepos, mä käyn eri asioiden konkreettista opiskelua läpi useammassa postauksessa tän ja ensi viikon aikana!


Mulla on siis plakkarissa peruskoulutuksen lisäksi parturi-kampaajan ammattitutkinto sekä ylioppilastutkinto.




Mistä se idea sitten lähti?

Mä en muista, milloin mun päässä kiteytyi ajatus siitä, että haluan kampaajaksi.. Joskus siinä yläasteen aikana kuitenkin. Mun alkuperäinen suunnitelma oli käydä lukio kunnialla normaaliin tapaan ja lähteä sen jälkeen Pivot Pointin yksityiskouluun.

Äiti kuitenkin käveli eräästä vanhempainillasta kotiin entisen ETSOn ja nykyisen OMNIAn esitteiden kanssa. Samana iltana päätin, että tänne mä haluan. Hakulomakkeet sisään ja kutsua pääsykokeisiin odottelemaan!




Pääsykokeet

Kokeet ovat eri kouluissa varmasti erilaiset, mutta noudattelevat jonkinlaista kaavaa. OMNIAssa oli kirjallinen, taiteellinen ja suullinen osuus. Kirjallisessa osassa oli lähinnä peruskysymyksiä ja äidinkielen tehtäviä. Taiteellisessa osuudessa piti suunnitella uusi kynsilakanpoistoaine. Mun oli NEX - the nailpolish remover of the NEX-generation. Varma hitti ;).

Suullinen osuus olikin sitten se hankalin.. Mua jännitti niin vietävästi ja pöydän takana istuneet kolme tuimaa naista eivät helpottaneet sitä oloa yhtään.

Kysymykset käsittelivät mun kiinnostusta alaa kohtaan, odotuksia, toiveita ja tavoitteita. Ihan turha edes kertoa, että lähdin kokeesta itkien kotiin :D




Vietin seuraavan kesäloman ensimmäiset viikot lähes postilaatikon alla nukkuen. Kun etson hyväksymiskirje vihdoin saapui, oli se ylpeyden ja onnistumisen fiilis jotain mieletöntä. Samaan yltää vain sm-kisavoitot ja suuret yksityiselämän ahaa-elämykset.




Koulu

Peruskoulupohjaisena ammatillinen koulutus kestää 120ov, eli henkilön omasta aktiivisuudesa riippuen 2 - 4 vuotta. Jos pohjalla on jo joku toinen toisen asteen tutkinto, tipahtavat kaikki yleisaineet ja vapaasti valittavat kurssit pois ja opiskeltavaa jää 90ov.




Opetussuunnitelmaan kuuluu:

Ammatilliset perusjaksot pSU1 - pSU3, joissa käydään läpi kaikki perusasiat. Leikkaus, värjäys, kampaukset ja permikset.


Syventävät jaksot pSU4-pSU8, joissa syvennetään aiemmin opittuja taitoja. Näihin kuuluu
mun ymmärtääkseni myös 3 työssäoppimisjaksoa.


Yrittäjyysjaksot START ja PYP
. Startissa käydään läpi kaikkea mikrobiologiasta kassaohjelmien käyttöön. Mä siis osaisin mm. kertoa teille aika paljon vyöruususta ja kynsivallin tulehduksista.. PYP taas on ihan mahtava kurssi, jota ei valitettavasti taida kauhean monesta oppilaitoksesta löytyä. Palveluyrityksen perustaminen on homman nimi ja kurssin aikana perustetaan kuvitteellinen yritys alusta asti.

PYPin ansiosta mun toiminimen perustaminen ja yrittäjäksi ryhtyminen sujui hyvinkin helposti ja ilman kauheita pelkotiloja :).


DEKO
, eli dekoratiiviset menetelmät. Tämä jaksopaketti on se, mistä saan kiittää mun maskeeraustaitoja. Omniassa on nimittäin erittäin pätevä (niin ja mielettömän mukava ja hullu) opettaja, Kaisa Vanne. Kaisa huomasi mun kiinnostuksen ja opasti mua vähän normaalia tehokkaammin, myös kilpailemisessa ja bodypaintissa. Kaikki mun perustiedot maalaamiseen on lähtöisin tältä naiselta ja saan taas syksyllä pelätä, millaisen bodypaint -hirviötiimin se lähettää SM-kisoihin mun kannoille...


Vapaasti valittavat opinnot
, eli kaikki kiva! Täällä on mm. maskeerauksen erikoistehosteet (vanhennukset, bodypaintit, dragit ym.), rakennekynnet ja pidennykset. Aikuisopiskelijat eivät ainakaan mun opiskeluaikana voineet valita näitä :(.


Dekon, vapaasti valittavien kurssien ja kilpailuvalmennukseni aikana olen saanut kaiken maskeerauskoulutukseni.
Näillä kursseilla kävin läpi irto-osien valmistamista lukuun ottamatta kaiken, minkä meikkaaja-maskeeraajatkin omien opinto-ohjelmiensa aikana räpeltävät.

Koska ehdimme tehdä jokaisen työn koulussa vain kerran tai kaksi, treenasin himassa omalla ja kavereiden naamoilla ja piinasin tunneilla Kaisaa asiassa jos toisessa. Nyt kun asiaa mietin, taisin olla aika ärsyttävä muka kaikentietävä pieni lapsi =). Anteeksi Kaisa, nyt ymmärrän, etten oikeasti koskaan tiedä kaikkea!


Opinnäytetyö, eli vesitiivis todiste kaikesta opitusta.. Eh.. Tai siis valitaan alalta aihe, josta ei tiedetä juuri mitään, otetaan siitä selkoa ja kirjoitetaan pieni eepos!

Mä kirjoitin bodypaintingin historiasta ja alalla kilpailemisesta Faunianan (se peurajuttu) kautta.


Näiden lisäksi peruskoulupohjaiset opiskelijat suorittavat yhteisiä opintoja eli kaikki peruskaurat matematiikat, äikät, liikat ym.





Millaista siellä koulussa sitten on?


No ihanaa!! Mulla ei ole amiksesta muutamaa permisrullauspäivää lukuun ottamatta huonoja muistoja nimeksikään.

Rankkaa oli tottua siihen, että koulu alkaa joka päivä klo 08:15. Yök. Ja loppuu ma, ti ja to 15:30, ke ja pe puoliltapäivin.

Eri asioiden opiskelua muistelen tarkemmin, kun siihen on aikaa.

Amiksesta mulle jäi oikeasti hyviä ystäviä käteen vain yksi (tuttuja, kavereita ja kontakteja sitten enemmältikin.).. Tai no en mä tiedä onko Olga vain hyvä.. Jos riisuutuu mun vuoksi kerran vuodessa koko Suomen pällisteltäväksi, täytyy siinä olla enemmän takana :D.


Kilpailuvalmennus

En tiedä, kuinka moni koulu tarjoaa kilpailuvalmennusta, mutta jos sellaiseen on mahdollista päästä, MENE!! Kilpailutekniikat ovat ihan oma lajinsa ja pelkästään kisoihin osallistuminen (vaikket sijoittuisikaan) on meriitti.

Omniassa valmennettiin sekä SKILLS -kilpailijoita että meitä näytöskilpailuista innostuneita. Jos kilpailulle omistautuu oikeasti, se imaisee suuren osan vapaa-aikaa. Koulun aikana kilpailemisessa hyvä puoli on se, että koulu maksaa kaiken ja opettajat katsovat urpoiluita vähän läpi sormien, kun tekee ylimääräisiä töitä ja tuo koululle mainetta ja kunniaa :P



Amis vai yksityinen koulu?


Molemmissa on puolensa. Jos tietää, että maskeeraus on juuri se oma tie, yksityinen koulu on se nopein vaihtoehto. Varsinkin yksityisistä maski + stylistikoulutuksista kiertää niiiin paljon huhuja ympäri internetiä. Voin kuitenkin rehellisesti sanoa, että opiskelijasta ja opiskelumotivaatiosta näkee hyvin nopeasti, jääkö tyyppi alalle vai ei. Täällä ei oikein tule toimeen, jos odottelee vaan kotisohvalla, että milloinkohan toi Beyonce nyt soittaa että tuus vähän maskeeraamaa.

Yksityiskoulu maksaa itsensä takaisin, jos opiskelija tekee töitä, puristaa opettajista viimeisetkin mehut, ymmärtää alan meiningin, eikä vain nojaa siihen faktaan, että MÄ MAKSAN TÄSTÄ MUN TÄYTYY NYT OPPIA JA HETI KUN VALMISTUN PÄÄSEN MAIKKARILLE PÄÄMASKEERAAJAKSI!!!11! Jokainen yksityiskoulu johon mä olen tutustunut, tarjoaa hyvin samankaltaisen koulutusohjelman ja niistä saa oman aktiivisuuden avulla todella paljon irti.

Aikataulut on ihan hiton tiukkoja, eikä tunneilta parane olla poissa!

Hyvä mittari koululle on opettajat. Vastavalmistuneet opiskelijat opettajina eivät varmasti osaa kouluttaa yhtä hyvin kuin alalla 15-vuotta työskennelleet. Itseäni pidän poikkeuksena opettaessani näinkin lyhyellä työtaustalla bodypaintia, sillä voin ihan selkä suorana sanoa tietäväni siitä paljon enemmän, kuin suuri osa pitkään työskennelleistä maskeeraajista.

Samat säännöt pätevät kyllä myös hiusalan yksityiseen koulutukseen.

Yksityiskoulujen lopuksi opiskelijat suorittavat loppukokeet, joiden arvosanat merkitään todistukseen erikseen. Ne arvosanat eivät kuitenkaan kerro kaikkea. Ne ovat numeroita paperilla ja tulos muutaman kuukauden opiskelusta. Koulusta valmistuvilla oppilailla on käsissään kaikki työkalut tulla loistaviksi maskeeraajiksi. On ihan omasta itsestä kiinni, jatkaako treenaamista ja kehittymistä.

Mulla on niin vahvana mielessä yksi meidän opiskelija, johon törmäsin keväämmällä. Hän on melkein parikymmentä vuotta meikäläistä vanhempi, mutta kouluttautui silti uudestaan alalle ja tekee nyt unelmaduuniaan teatterissa. Tai ainakin teki, kun viimeksi juteltiin :D




Amiksessa taas on aikaa chillailla ja oppia kantapään kautta. Pitkät työharjoittelujaksot ovat kultaakin kalliimpia ja opintotuki helpottaa monen elämää (yksityisistä kouluista vain muutama kuuluu valtion opintotuen piiriin). Mun googletustaidoilla löytyi ammatillisena koulutuksena maskeerauksesta tämä.

Mä olen ehdottoman tyytyväinen, että varsinkin suoraan yläasteelta siirtyessäni valitsin amiksen. Jos olisin hypännyt suoraan yläasteelta yksityiseen kouluun, olisi lopputulos varmasti hieman erilainen.. Muutenkin jaksan aina puhua ammatillisen koulutuksen puolesta. Jos on pieninkään aavistus siitä, mitä haluaa elämällään tehdä, miksi venata ja pohtia asiaa lukiossa.. Sen kun voi hoitaa jälkikäteenkin ihan kunnialla!

Ota siis härkää sarvista jo tänään, tai viimeistään ensi kevään yhteishaussa :)




Siinäpä olisi sitten vähän informatioonia! Mä pistän viikonlopjun ajaksi kysymyspostauksen, johon saa sitten iskeä koulutukseen liittyviä kysymyksiä niin paljon, kuin sielu sietää!


p.s. Koska teksti oli niin tekstin näköistä, kuvituksena lisää otoksia Maltalta kesältä ennen amista


34 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Vaikken olekkaan maskeerauksesta kiinnostunut niin kivasti olit kertonut kaikki oleelliset asiat eikä juurikaan mitään jääny hampaankoloon.

Voisiko kyselypostaus olla ihan yleinen "kysymelkeinmitävaan" -kysely? :>

Anonyymi kirjoitti...

kiitos kun teit tän postauksen!

mä oon lukiossa opiskeleva tyttö ja miettinyt tota OMNIAan hakua. täytyy sanoa, että mä niin haen tonne:D

eli siis: jos mä pääsen/haen ei aikuiskoulutuspohjaiseen juttuun, niin saan varmasti vapaavalintaiset ja multa jää yhteiset aineet pois?

t. saara teit minut onnelliseksi :)<3<3<3

Annie kirjoitti...

oot sä aika uurastaja sanon minä!

emmi kirjoitti...

Oot ilmeisesti suorittanut maskeeraajan ammattitutkinnon, kun se tuolla sivussa sun ammattina lukee? :)
Muille tiedoks, että maskeeraaja-nimitystä ei saa käyttää, jos et ole maskeeraajan ammattitutkintoa näyttötutkintona suorittanut. Kaikista yksityisistä kouluista ei saa _tutkintoa_, joten näistä kouluista "valmistuvat" ovat meikkitaiteilijoita, make-up artisteja tai vastaavia, mutta ei maskeeraajia.

Tiia kirjoitti...

Haha, Omnia! Oon siellä nyt itekin, eri linjalla tosin, mutjoo. :DD Okei, en tiedä miks ilmotin? Kai piti vaan jakaa ylpeys kyseisestä koulusta...

Saara kirjoitti...

Anonyymi: Yleiskyssäilypostaus tulkoon erikseen, mä muuten hukun niihin!! :D


Anonyymi: Kysy niistä vapaasti valittavista erikseen!! Meidän lukiopohjaisille tuli nimittäin pienet kiukkukohtaukset, kun ne ei saaneet jotain haluamiaan koulutuksia sen takia :P


Annie: JEE! Ei se oikeasti oo ollut mitenkään överiraskasta :D Kai.. Tai oon vaan tottunut :D


emmi: Nope, mutta olen valmistuttuani kysynyt omilta opettajiltani, soittanut ja mailannut maskeeraajat RY:n johdolle ja tunnetuille veteraanimaskeeraajille, että onko ok käyttää nimitystä - ja vastaus on ollut kyllä :).

Maskeeraaja -nimitystä käytän siksi, että ero meikkaajan ja maskeeraajan välillä on aika selkeä. Meikkaajan repertuaariin ei opetussuunnitelmissa kuulu teatteri- ja ehostemenetelmät, jotka mä kuitenkin hallitsen ja joita käytän paljon.

Noita virallisia maskeerausnäyttöjä ei muuten löydy oikein kirveelläkään. Kerro tosin mielellään, jos olen väärässä? Ihan mielelläni mä käyn ne vetäisemässä läpi! :)


Tiia: Haha :D Musta Lehtimäen toimipiste on ainakin huippu! Ja isot peukut ammatillisesta oppimisesta ^_^

Anonyymi kirjoitti...

olitko muuten tuolla Maltalla kielikurssilla? :)

Tiina kirjoitti...

Minkälaisissa paikoissa olit työssäoppimassa? Itse olen käynyt lukion (ja amiksen) ja nyt alotan ensi viikolla parturi-kampaaja linjan. Odottelen jo kovasti! :)

Anonyymi kirjoitti...

live her life: suosittelen Iso Omenassa sijaitsevaa parturi-kampaamoa nimeltään Oppivat kädet. Siellä on yleensä ainakin kaikki omnialaiset mutta myös paljon harjottelijoita muista kouluista. Siellä todella oppii,eikä joudu kahvinkeittäjäksi kuten monissa paikoissa on vaarana.. työporukka ja työssäohjaajat on ihania ja saat todella tehdä töitä,opit alan ihan huomaamattasi :)
kouluna en kyllä Omniaa suosittelisi kenellekään.. opettajat on sen verran epäpäteviä ja ilkeitä että tiedän yli kymmenen opettajien vuoksi koulun lopettaneita :/ eikä opetuksesta saa oikein mitään irti,vaikka motivaatiota olisi ja kova halu kehittyä. Puhun nyt aikuiskoulutuksesta ja opet sekä opetussuunnitelmat on sattaneet Saaran valmistumisen jälkeen muuttua!

Jenni kirjoitti...

Ihana postaus:) Itseäni kiinnostaisi kauneudenhoitoala, mutta oon miettinyt et minnekä sitä nyt hakis opiskelemaan; amiskaanko 16-vuotiaiden kanssa kun ite on parikymppinen:D

suvi kirjoitti...

olga on ihana! tutustuin olgaan niihin aikoihin kun olitte just lähdössä teidän ekalle kisamatkalle ja olga oli ainakin ihan intona ja mä kuuntelin silmät suurina ja naama leveässä hymyssä kun se intoili :) ja oli ilo silloin kuulla että olitte voittanu! nyt on ollu ihan mahtava lukea sun blogia ja nähdä kuvia ja muuta kuinka pitkälle oot sen jälkeen päässyt!! ei voi muuta kuin arvostaa <3

Anonyymi kirjoitti...

Hah! Repesin tolle barbi kuvalle.. xD

Anonyymi kirjoitti...

'Mä olen ehdottoman tyytyväinen, että varsinkin suoraan yläasteelta siirtyessäni valitsin amiksen. Jos olisin hypännyt suoraan yläasteelta yksityiseen kouluun, olisi lopputulos varmasti hieman erilainen..'

Mitä tarkoitat tällä? Itse ajattelin mennä heti yläasteen jälkeen (jos vain pääsen) yksityiseen Make up artist kouluun, mutta onko se sit huono idea? Kamala kun noita kouluja on niin paljon erilaisia eikä tiedä minne itsensä tunkisi :'(

Anonyymi kirjoitti...

siis opetetaanko tuol parturikanpaajakoulus maskeeraamist?

Laura kirjoitti...

Hei ihan mahtavat pari juttua Suosikissa susta!! Avasin Suosikin jostain satunnaisesta kohasta ja hupsista! Katoin, että onpa yhdennäköinen sun kanssa, mutta sehän olit sinä! :)

Emmin kirjoitti...

Hei kaisa on munkin opettaja vielä vuoden, tosi kiva opettaja :)

Anna kirjoitti...

Tosi kiva, että oot jaksanu tehä näin kattavan ja ihan superhyödyllisen postauksen! :) Vaikka en itse alasta olekaan ammatillisessa mielessä kiinnostunut, niin tätä oli silti toi mielenkiintoista lukea! Ja varmasti tää oli monelle muulle ihan älyttömän hyödyllinen juttu :)

minttu kirjoitti...

Voi, minäki olin skillseissä kahtena vuonna, tosin hieman eri lajissa (painotuotteen suunnittelu) ja uhrasin sille äärettömästi vapaa-aikaa ja kouluun herätys oli bussimatkojen ja muun takia 6.00 ja kotona olin joka koulupäivä 18.00. Sen takia, mua ärsyttää, miten jotku meidän suvussa vähätteli mun ammatillista koulutusta, koska tein jukolauta enemmän töitä ku monet lukiolaiset.
Minusta on myös mahtavaa rohkeutta, että olet perustanut oman yrityksen, siitä voisit ehkä tehdä oman postaussarjan...?

emmi kirjoitti...

Totta, ammattitutkinnon suorittamispaikat on kiven alla, itse suoritin omani Porin suunnalla, vaikka Tampereella asun ja työskentelen.
Enkä siis tarkoittanut asiaa pahalla, maskeeraaja-nimitystä käyttää vaan aika moni "pelkän koulun käynyt", jolla ei muutenkaan rahkeet alalle riitä...
Mutta hyvältä näytti tuo kuva golf-kentältä :)

Anonyymi kirjoitti...

Postaus oman yrityksen perustamisesta olis aivan mahtava juttu, pystykkö tekee?

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos Saara, tää oli ihan loistava postaus! Ja mulle ainakin tosi hyödyllinen. :)

Anonyymi kirjoitti...

Meiän koulussa Helpassa on ainakin ollu keväisin maskeeraajien näyttöjä, siel on iltalinjanakin toi maskeeraus. Vissiin teatterialan ammattitutkinnon alla kulkee tai jotain.

Anonyymi kirjoitti...

kun mä katson sua niin näen siinä vähän niinkuin tulevan minän! tosin oot paljon nätimpi. ja
tosin haluaisin tehdä noita maskeerausjuttuja vaan harrastuksena yms mutta mutta.. esteenähän minulla on se että Pa-Ka puolelle ei nykyää pääse vittu millään! :/ Olen hakenut moniin eri kouluihin tuloksetta vaikka mun keskiarvokin möllöttää siellä reippaasti yli 8.
Tämä on ainut ala mikä kiinnostaa, ja ei pelkästään kiinnosta vaan on enemmänkin intohimo! hiukset on mun lempiaihe ja vielä siihen pieni maskeerauskurssi päälle niin mitä muuta tarvisin! en mitään :(

Anonyymi kirjoitti...

Voisit vähä laittaa juttua kehiin työelämään siirtymisestä.Esimerkiksi kuinka nopeasti sait töitä, miten hait tms.

dashli kirjoitti...

"Itseäni pidän poikkeuksena opettaessani näinkin lyhyellä työtaustalla bodypaintia, sillä voin ihan selkä suorana sanoa tietäväni siitä paljon enemmän, kuin suuri osa pitkään työskennelleistä maskeeraajista."

ja milläköhän perusteella? sillä että sulla on pieni yritys ja oot kiertänyt muutamat sm kisat ja jopa sijoittunut? eiköhän noi alan konkarit oo kuitenkin nähnyt yhtä sun toista.

Saara kirjoitti...

Anonyymi: jep! :)


live her life: Yhdessä pienemmässä kampaamossa ja sitten sokoksen kampaamossa, jossa olin hetken myös töissä :)


Anonyymi: Oppivat kädet on kyllä hyvä! Varsinkin ekaan työssäoppimiseen.

Tosi oudon kuuloista meininkiä :( Mun aikana ei ole tuollaista ainakaan ollut!


Jenni: Siellä oli meidänkin ryhmässä parikymppisiä ja ylikin :) Sama kiinnostus yhdistää!


suvi: No niin on! ^_^ Tänään viimeksi kuuntelin sen urpoiluja :D


Anonyymi: Ah, se on karim<3


Anonyymi: Mä en olisi panostanut lukioon samalla tavalla :) Ja nuorempana motivaatio (ainakin mulla) heitteli laidasta laitaan. Oli siis parempi, että mulla oli se koulun suoja 3 vuotta, eikä vaan paria kuukautta :)

Jos vain kantti kestää, niin sinne vaan! Tiedän monia tyyppejä, jotka ovat tehneet juuri noin :)


Anonyymi: Jep, jonkin verran :)


Laura: Hahaa, busted!


Emmin: Saa sanoa terkkuja<3


Anna: Hyvä kuulla!!


minttu: Ne ei vaan tajua :P Nykyään amis on monessa tapauksessa turvallisempi ja varmempi tie säännölliseen duuniin kuin korkeakoulu, vaikka niitä kuinka kovasti arvostetaankin. Ja ammattikorkeassahan saa sitten hienomman lakin päähänsä jos sitä kaipaa ;)


emmi: Tiedän, että sitä heitellään ympäriinsä vähän miten sattuu :) Itse otin sen käyttöön kunnolla vasta, kun sijoituin kisoissa tokaa kertaa ja tein näitä hommia vakituisesti ja sellaisella ammattitaidolla, jolla kehtaan sitä käyttää.

Milloin kävit suorittamassa? Onkohan täysin pystymetsästä mahdollista sinne edes pompahtaa?


Anonyymi: Huuu.. Periaatteessa :D


Anonyymi: Ihanaa! :)


Anonyymi: Haa, pitää tutkia tätä!


Anonyymi: Hei mene sinne opojen puheille suoraan ja sano että HELVETTI, MÄ TAHDON TÄNNE!!!!!!!

Ja katso viekö ne sut pakkopaidassa sairaalaan vai päästääkö kouluun :DD


Anonyymi: En hakenut vaan menin ja tein! :)


dashli: Eipäs nyt hikeennytä siellä! Puhuin VAIN bodypaintista :) Sitä on tullut kisojen lisäksi tehtyä aika monessa eri muodossa aika pitkälti kaikilla mahdollisilla tekniikoilla aktiivisesti reilun neljän vuoden ajan ja olenpa saanut näiltä "konkareilta" ihan henk koht tunnustusta asiasta.

Se on niin pieni osa-alue, että suurimmalla osalla se jää pariin maalauskertaan kouluaikana.

Mä en muissa alueissa vertaa itseäni näihin mun kunnioittamiin ammatillaisiin _millään_ tavalla vielä vuosiin. Oppimista on paljon ja myönnän sen ihan kädet alhaalla!

Kiira kirjoitti...

Mä hain Omniaan täs kevään yhteishaussa ja samanlaisen postilaatikon vieremisen jälkeen eihän sieltä mitään kirjettä sitte ikinä tullutkaan. Vähän ketuttaa :)

Anonyymi kirjoitti...

Heiii!
Kiitos tästä postauksesta tosi paljon! Itse aloitan yo-pohjaisen parturi-kampaajalinjan ensi viikolla ja vaikka oon varma että tätä haluan niin kyllä jännitti että onko amis oikea paikka, sillä oon lueskellut juttuja, että opetuksen taso ei aina ole siellä missä pitäisi ja kaikenlaista epävarmuutta ollut muutenkin ilmassa. Niin ihana sit lukea, että se voi olla just se unelmien täyttymys ainakin joillekin. :) Oon muutenkin miettinyt aina että miten oot niin paljon ehtinyt vaikka oot vielä aika nuori, niin nyt selkeni aika paljon. Rohkaisit mua, kiitsa! :)
t: maiju

norberttis kirjoitti...

mun on pakko tulla kommentoimaan ihan noiden kuvien kannalta vaan! toki postauski oli ihan uyuyber mutta siis aloin kattomaa comino-kuvien jälkee että hmhhm TUTTU PAIKKA! ja tiesin jo ennen tiedon julkaisemista et malta! joo siis oon ollu itekki siellä parisen vuotta sitte just kesältä ennen lukioo ;)mutta jjoo teki mielihinku vaan tulla kertomaan!

Unknown kirjoitti...

tämä oli mielenkiintoinen info. olen 24 vuotias ammatin vaihdon edessä ja maskeeraus hommat saattas olla yksi vaihtoehto..

emmi kirjoitti...

"Milloin kävit suorittamassa? Onkohan täysin pystymetsästä mahdollista sinne edes pompahtaa?"

No niin, pitkä sepustus...

Valmistuin viime maaliskuussa. "Koulutus" kesti 2 vuotta. Näytöt suoritin työpaikallani, työn ohessa. Olin suunnitellut maskin, jonka näytön vastaanottaja tuli valvomaan. Tein myös portfolion, johon liitettiin tämän tutkinnon vastaanottajan arvio. Portfolion esittelin tutkintoseminaarissa ja vielä sen jälkeen täytyi saada tutkintolautakunnan hyväksyntä.

Meillä kuului siihen tutkintoon valmistavaa koulutusta, joka tosin oli suurelta osin (maski- ja hiusjutut) ainakin mulle (liiankin) tuttua kauraa. Oltiin niin eritasoisia oppilaita, joten aika pintaraapaisulla valitettavasti mentiin.

Teatterialan ammattitutkintoon, maskeerauksen osaamistalua, (niinkuin tutkinto virallisesti kuuluu), kuuluu maskeerauksen lisäksi myös teatterialan kaikille yhteisiä opintoja, teatterityön perusteet, työturvallisuus, yleinen teatterihistoria ja tyylihistoria yms...

Tutkintoon valmistavaan koulutukseen ei ollut pakko osallistua, mutta etätehtävät joutui tekemään. Yks tyttö mun samalla kurssilla oli juuri käynyt yksityisen maskikoulun, joten ei osallistunut valmistavaan koulutukseen, muuta kuin koko pään kuolinnaamion ottamiseen :D (ja sai tutkinnon suoritettua, helposti :))

Toivottavasti tuo selostus auttoi edes vähän.
Eli lyhyesti, uskoisin, että kyllä voit pystymetsästä tutkinnon suorittaa :D

Anonyymi kirjoitti...

En voi muuta sanoa kuin kateeksi käy! Itse olen opiskellut parturi-kampaajaksi Joensuussa, ja meillä oli paljon vähemmän opiskelumahdollisuuksia kuin koulussa, jossa itse kävit...Lähinnä tarkoitan noita dekoratiivisia menetelmiä. Niitä ei täällä ollut ollenkaan. Hiustenpidennyskurssinkin saimme kinuamalla sen Amojp:n koulutusjohtajalta. Rakennekynsistä ym. muista saimme vain haaveilla. :D

Anonyymi kirjoitti...

kävitkö siis myös lukion siinä samalla vai miten kun eikö sulla se lakkikin ollut?:)

Anonyymi kirjoitti...

Siis kävitkö lukion iltalukiona vai päivä lukiona vai miten? Kuinka kauan kävit lukiota?