tiistai 11. elokuuta 2009

Lilac.



HALOUUU. Mun kotiintulo vähän venähti eilen, siksi tää tulee vasta nyt. Miksi mä muuten tajusin hommata tuollaisen lilan paidan vasta nyt? I LOVE IT!

Olin siis eilen kuvauksissa tekemässä Johanna Kurkelalle levynkansia ja voi VITSIT miten ihanan vilpitön ja mukava tyttö se onkaan!! Mulle, suhteellisen naiiville ja elämää rakastavalle tytsyllekin tuli korruptoitunut ja pessimistinen olo.

Niin ja kaiken lisäksi se tytsy vielä näyttää ihan Disney -prinsessalta!! Huh. Oli ihana päivä taas.

Kaikki noi levynkannet ym. mitä ollaan duunattu, tulee pihalle pitkin syksyä, joten postailen aiheista sitten tarkemmin :).




Mä muuten löysin ennen töitä alennusmyynnistä a) ton lilan topin b) lilan paljettihiuspannan ja c) lilat farkkuleggarit. Nyt aion laittaa ne kaikki päälle samaan aikaan ja näyttää my little ponylta!!

Lila kausi jatkuu. Ensin rakastuin kynsilakkaan, sitten asusteisiin ja nyt näköjään vaatteisiin. Ei huolta srsly, mä rajoitan ton max 2 vaatekappaleeseen kerralla ;).




Mulla on pari päivää ollut hyvin pitkälti marjoista ja hedelmistä koostuva ruokavalio. Kroppa huutaa kaikkea tuoretta ja nyt pitää ottaa ilo irti, kun niitä vielä saa! Mun kynsistä tulee vielä parempaa kuvaa, mutta KATTOKAA MITEN IHANAT NE ON!! Huh. Hang ylitti itsensä ja mä saan leikkiä prinsessaa päivittäin.




Illalla suunnattiin Krunaan kuvailemaan lokaatiojuttuja. Ensin mentiin suvilahteen, mutta Flown järjestelyt olivat jo vallanneet koko mestan.




Tasan sillä hetkellä, kun mä taidekuvasin tapahtumia, Johannan tukka meni ihan vi.. Tosi huonosti =). Back to work girl. Toimitin myös kuvausassarin virkaa, koska SuperNetta oli karanteenissa sikainfluenssan vuoksi. Ehdotin, että mennään kaikki pussailemaan Nettaa ja sairastetaan yhdessä.

Kotiin pääsin 00:10 ja fiilikset ei antaneet periksi datailulle. Ei. Huijasin, koska datasin klo 03:00 asti...

Loppuun vielä aikahyppy lauantai-iltaan!




Lauantaina hengailin illalla Teemulla poitsujen kanssa ja sain juoda vettä ehkä siisteimmästä muovituopista ever. Pakko etsiä tällaset ja olla BAITTARI.




Olin liikkeellä skidillä hoboteemalla. Oon onnistunut nyt käyttämään hattuja ihan poikkeuksellisen paljon. Olen tyytyväinen itseeni!




Mä en voinut rooliasustani huolimatta pitää näppejäni irti Teemun takiksesta. Mitä tykkäätte? Mun mielestä teemun kannattais pitää toi look aina.


Tänään yritän delegoida mun pyykkivuoren pienempiin osasiin ja järjestellä elämää muutenkin uomiinsa.

50 kommenttia:

milla kirjoitti...

noi kynnet näyttää sairaaaaan ihanilta!! <3

Anonyymi kirjoitti...

PIRUN MAGEE TOI VESITUOPPI!

Sara kirjoitti...

Mun entisellä äikänopettajallakin oli tollanen vesituoppi, se piti sitä aina siinä pöydällään ja ihailin sitä aina eturivistä :D

Anonyymi kirjoitti...

ihanat kynnet :)

Fufi kirjoitti...

Iihana paita, mistä ja paljonko? Kiitos jos kerrot! :) Ja näytät tosi somalta ja sirolta tossa hobokuvassa (kirjotin eka tietenkin et homokuvassa :D)!

Anonyymi kirjoitti...

aah mistä noi 1.kuvan lasit? :)

Anonyymi kirjoitti...

aah mistä noi 1.kuvan lasit? :)

steela kirjoitti...

Ihanat on kynnet:) Mistä ovat kultaiset käsikorut ja harmaa neuletakki peräisin?

Ansku kirjoitti...

meijän faijalla on tommosia tuoppeja, mut empä oo koskaan tullu kysyneeksi että mistä niitä saa :D

Anonyymi kirjoitti...

uuh ihanat kynnet

sonja kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
sonja kirjoitti...

meillä on kans tollasia tuoppeja 4 kappaletta :D! faija on tuonut niitä joskus töistä.

Anonyymi kirjoitti...

oot liian kaunis====( masentavaa

mina kirjoitti...

onko Hang se blondi shinessa? :D

mrsinski kirjoitti...

Mahtava toi tuoppi! 8D

Maria kirjoitti...

Kauniit kynnet ja repesin tuopille :D

Anonyymi kirjoitti...

Sun on pakko kertoa mistä noi sun hatut on <3 ?!

Anonyymi kirjoitti...

ihanat kynnet!mistä tuollaisia tuoppeja oikein saa, tahtoo kans :D

Smokey eyes kirjoitti...

mahtavasti sopii lila sulle:>
tää takatukka on aika herq :D

Saana kirjoitti...

Kiva blogi sulla! Mistä noi lasit on peräisin?!

Anonyymi kirjoitti...

asuksä yksin?vähän iso ja hieno kämppä! :)

Anonyymi kirjoitti...

Saara, oot niin ihanan ja vilpittömän olonen, että omakin päivä paranee postauksia lukiessa :))! Sulle en toivo muuta kuin kaikkea hyvää tulevaisuudessa :) Ja noi kynnet, ihanat!

anna kirjoitti...

mistä noi kultaset rannekorut?

Essi kirjoitti...

Eih, ostin just pari päivää sitte samanlaisen paidan :) On muuten tosi ihana, ja sopivan pitkä mun makuun. Makso ainaki mulla jtn. 8€ taisinnepäin, oli alennuksessa

laura kirjoitti...

IHANAT KYNNET!!

Anonyymi kirjoitti...

Liila pukee sua nii hyvin!:)

Liisa kirjoitti...

Hahaa, mullapa on 2 tuommoista tuoppia. :D Töistä pöllittyjä. Harmi, että "reseptit" on kyljestä tiskissä haalistuneet.:(

Anonyymi kirjoitti...

Meilläki on tollasii kuppeja :D

Saara kirjoitti...

MILLA: Ne on! Rinsessakynnet<3


Anonyymi: Eikö ookin!


Sara: Senkin hikke eturiviläinen ;)


Laura: Kiitos ^_^


Fufi: Lila on veromodan alennusmyynnistä! :) Ja kiitos ^_^


Anonyymi: Hennesistä joskus tossa keväällä (:


Anonyymi: Hetkinen oliko toi tää sama :D No hennesistä silti!


steela: Molemmat on peräisin ginasta! ja molemmat on ihania<3


Ansku: KYSY JA RAPORTOI!!


Anonyymi: Thank yuouuuu<3


Sonja: Töistä? :D MISSÄ SE ON TÖISSÄ!!


Anonyymi: Oon ryytynyt ja silmät roikkuu poskilla :D:D Mutta kiitos<3


mina: Joo (:


berry: Jep! Jos muistais juoda tarpeeks ;)


Maya: Rinsessaleikit <3 <3


Anonyymi: Paljettilakkinen on spirit storesta ja olkihattunen hennesistä :)


Anonyymi: Meidän pitää vissiin tehdä nyt etsintäpartio noille tuopeille..


Smokey eyes: Se on yllättävä värirakkaus! Musta tulee sellanen violetti mummo<3


Saana: Kiitos! Hennesistä :)


Anonyymi: ypöyksin :(( Kivaa täällä on silti<3


Anonyymi: Kiitos<3 Positiivinen energia rokkaa just nyt<3


anna: GINAAA!!


Essi: Sama paita ja hinta! Ihan mahti!


laura: Niin mustakin<3


Anonyymi: Kiitos! :)


Liisa: Käsin tiskattaviin siis :O

Anonyymi kirjoitti...

TUOPPI ON LÖYDYTTÄVÄ TÄNNEKKIN! <3

Anonyymi kirjoitti...

mylittlepony:D sulosta! heeei ois kiva jos viittisit auttaa, mun clip on pidennykset on ihann takuilla ja kauhean näköset, voiko niitä vielä pelastaa? ne on kuite melko uudet

sape kirjoitti...

sulla on aivan mahtava tää blogi tätä on tosi kiva lueskella :) . kysyisin vielä että mikä toi sun kamera on ? onks se hyvä ?

junja kirjoitti...

moikka!
nyt tässä on taas päässy aika vierähtämään ja tukka oli niin ruma, että piti käydä se laitattamassa. elättelen kuitenkin vielä toivoa siitä, että joskus istahdan sun kampaamosi tuoliin. otan siis parin kuukauden päästä taas sähköpostilla yhteyttä, että jos sillon kävis parempi tuuri ja löytyis sopiva aika. :)
paljon parempaa mieltä sulle ja toivottavasti saat omat juttusi kuntoon, että jaksat pakertaa töitä näin huimasti jatkossakin.

ja niin tuli tosta my little pony -jutusta mieleen, ootko koskaan tehnyt yhtään poni-bodypainttiä? vähän se olis makee!! o_O

Emppu kirjoitti...

ahh ihanat kynnet! vois itekkin harkita tollasia kun itsellä on tällaset nysät.

ja pakko sanoo että tykkään sun blogista hirkuisesti :) kirjoitustyylisi on hauska ja muutenkin juttujasi on kiva lukea jne :)

ja ihana myös tuo "hobo look" :> btw, tartutit muhun lila inspiksen :D ostin tänään ihanan, kirkkaan lilan topin ginasta ja I'M IN LOVE :D

Anonyymi kirjoitti...

haha ei näin myöhään kirjoitustaitokaan pelaa :D ihan vaan "hirMuisesti" :D

nipo kirjoitti...

käytät delegoida verbiä väärin, se tarkoittaa vastuun siirtämistä jollekin muulle.

t.nipo

Saara kirjoitti...

Anonyymi: Mä selvitän!!


Anonyymi: :O Tilannetta tietämättä suosittelen vaan harrasta takkujen selvittämistä jätettävän hoitoaineen kanssa.


sape: Hmm.. Sonyn tollanen kosketusnäytöllinen O_O En muista mallia. Tosi kätsä kapistus! Kosketusnäyttö on mahti, vaikka aluksi epäilin!


junja: Mun on tehnyt mieli


Emppu: Haa, hommaa ihmeessä! Nää on näppärät.

Ja kiitos ja hyvä kun inspiroin laman taltuttamista ;)


Anonyymi: En ees spotannut sitä virhettä :D:D


nipo: Itseasiassa aion ihan oikeasti delegoida sen pesun toiselle taholle, eli kyllä mulla oli ajatuksen tasolla se ihan oikein, mutta se ei nyt ihan tullut läpi tossa lauseessa :D

Tällaisesta saa nipottaa!

Juuulia kirjoitti...

Kiitos blogisi erilaisista vinkeistä :) Oot ihanan rehellinen ja maanläheinen tyyppi!

Oli mulla kysyttävääkin (yritä kestää):
Kuinka usein suosittelet hiusnaamiota/maskia? Aina kun olen laittanut jonkun hiusnaamion, hiukset jäävät tosi likaisen ja rasvaisen oloisiksi.Käytän kuiville hiuksille tarkoitteja tuotteita ja tuotteet kyllä toimii, mutta naamioiden avun näkee vasta seuraavana päivänä. Onko normaalia tai pitäisikö vaihtaa tuotteita?

Voiko pidennyksiä värjätä vai kannattaako vaan tilata toisen värisiä pidennyksiä? Itselläni on teipit.

Voiko meikin pohjustusvoiteella pohjustaa myös silmäluomet vai tuleeko häikkää?

Joo no ei mulla muuta tällä erää :D Jatka samaan malliin pus!

Anonyymi kirjoitti...

Hei missä käyt laittamassa noita kynsiä? :) etin kuumeisesti yhtä sun vanhaa postausta jossa olit käyny laittamassa kynnet jossain itiksen yläkerrassa joskus way back? muistankohan nyt väärin jopa... :)

-Linda

veerra kirjoitti...

ihanat kynnet+ liila on just kiva väri + noi lasit on mahtavimmat ever ja mitähän vielä.. Niin tosiaan toi hattu! Mä tykkään tosi paljon hatuista, mutta niitä ei vaan tuu ostettua eikä käytettyä, mulle ei vaan oikee käy mitkää, toisinku eräälle, höh. <:

Anonyymi kirjoitti...

hei tiedätkö mistä vois ostaa irtoripsiliimaa isossa purkissa kun ne pienet mukana tulevat aina kuivahtaa ja on muutenkin surkeita! ps. mitä olet mieltä essi pöystin kulmakarvoista :D?

Anonyymi kirjoitti...

apua näytät niin keharille ekassa kuvassa :D

Anonyymi kirjoitti...

Katoin tarkemmin tota kynsikuvaa (noi on niin hienot!) ja aloin miettiin et okei, sulla on vadelma kynnessä, mut miks sulla on samaan aikaan kampa kädessä?! :D Ja tuo vielä näyttää leikkauskammalle..
Ja sit vielä nuo meikit kämmenselässä, oot sä aika tehokas ku leikkaat hiuksia, meikkaat ja syöt vadelmia kaikki yhtä aikaa! ;DD

Anonyymi kirjoitti...

hei luin sun blogia tässä just kokonaan läpi :) katoin että oot käynyt lappeenrannassa opettamassa? kenelle kävit opettamassa ja mitä tykkäsit kaupungista? :)

Anonyymi kirjoitti...

mikä o kehari

Anonyymi kirjoitti...

uutta postausta kehiin neiti sarvas! Ethän vaan oo lopettamassa koko bloggailua?=(

sonja kirjoitti...

juu, töistä se on niitä tuonut. Se on töissä itellassa, postikeskuksessa :D:D:D
Ite olin siellä kesätöissä siivoomassa, ja näin noita tuoppeja melkein joka nurkan takana.

Heli. kirjoitti...

noita tuoppeja oli ainakin un entisellä työpaikalla ja ne sai niitä sellasen vesiautomaatin mukana mitä on joissain kaupoissakin:)

Anonyymi kirjoitti...

oohh kivis lasit.

Anonyymi kirjoitti...

noita tuoppeja sai joskus vuosia sitten kylkiäisenä oisko ollu jonku veden/vichyn tms. mukana.
mutsilla oli noita paljon ja mä otin siltä 4 tollasta. noita jaettiin musta sillon vähän jokapaikassa :) mut siisti se on kyl.