sunnuntai 29. maaliskuuta 2009

WANTED!



Mä olen nyt rikollinen. Tai, no en kai sentään, tästä kun ei mitään virallista merkintää rekistereihin jää. Olo on kuitenkin aika nöyrä!

Mulla oli sellainen kutina, etten haluaisi tänään (eilen) lähteä ulos, mutta toisin kävi. Hyvin tapahtumarikas ilta johti siihen, että mun takapenkillä istuu kaksi hyvin humalaista nuorta miestä, joista toinen mun piti tipauttaa toisen auton kyytiin. Ajelin kampissa, ja tajusin, että nyt tää poika on saatava ulos ja nappaan täysin randomin poistumisreitin liikenneympyrästä. Tadaa, se olikin vain busseille sallittu kaista ja poliisisedät olivat hieman virkaintoisia (ihan hyvä juttu se kai on).

NOH. Ajokortti ja rekisteriote sinne sitten vaan ja humalaiset pojat räkättää takapenkillä, että ei tästä voi mitään sakkoa antaa. Olitte niin väärässä.

50e napsahti pykälän 163 (moottorikäyttöisellä ajoneuvolla ajo kielletty -liikennemerkin noudattamatta jättäminen) mukaisesti.

Olisin voinut saada saman rangaistuksen mm. seuraavista rikkeistä:

600 Harjoitti kalan/ravun pyytämistä, vaikka ei ollut suorittanut kalastuksenhoitomaksua

866 Seksuaalipalvelujen ostaminen/maksullinen tarjoaminen yleisellä paikalla (Onneksi tehtiin tätä vaan ilmaiseksi.)

867 Ulostaminen/virtsaaminen yleisellä paikalla

873 Koiran omistajana/haltijana ei pitänyt huolta siitä, ettei koiran uloste jää ympäristöön hoidetulla alueella taajamasa.

874 Ratsastamiseen ja ajamiseen liittyvän kiellon rikkominen (Jätettiin myös hevoset edelliselle pysäkille.. HUH)


Sellaisia sitten. Suututtaa, koska olen koko maailman kiltein ja lakia noudattavin kuski. Mungolifen Annakin haukkui mua mummo-kuskiksi :D.

Pojat pyysivät anteeksi ja lupasivat maksaa sakon, he kun olivat syypäät typerän reittivalintani takana. Eikai tässä.

Ajakaa kiltisti! Ja muistakaa ne kirotun kyltit silloinkin, kun meinaatte kuolla käsien tärinään poliisien ajaessa takana.


Edit. You know why<3

56 kommenttia:

Saara kirjoitti...

Kaikille terveisiä t. kesäaika

Saara kirjoitti...

oho saara, mun kommentti tuli sun nimellä.

M kirjoitti...

866 Seksuaalipalvelujen ostaminen/maksullinen tarjoaminen yleisellä paikalla (Onneksi tehtiin tätä vaan ilmaiseksi.)

:D

Anonyymi kirjoitti...

voi eii... sul on viel toi poliisikammo.... mut hyvin sä vedät saara<3

Sandra kirjoitti...

aika kade oon tost Tuksust, se on kummiski sellane mimmi, et kyl sen mielellää kerran elämässään veis baarista himaan :D voi jumpe!

Anonyymi kirjoitti...

sulle kyllä sattuu ja tapahtuu!:D oot ihan paras

Jenni kirjoitti...

Sulla on kyllä ollut tapahtumarikas ilta! :D Mutta täytyy sanoa, että suurinta hämmennystä ja ihailua herätti kyllä tuo Tuksun kyyditys. :D

Anonyymi kirjoitti...

Onko Johanna luonnossakin nuin...Öh, sanoisinko laitetun näköinen? Ihan kaikella kunnioituksella vaan. :)

Susse kirjoitti...

Aika hyvät naurut sain kyllä tästä postauksesta:D

Reetta kirjoitti...

Voi mikä tuuri, sen kerran kun ajaa väärin! Niin ja hei eikö ne poliisisedät tajua että joskus sattuu inhimillisiä virheitä? :D Ne oli ihan liian virkaintoisia.

Anonyymi kirjoitti...

onko Tuksu ruvennu tekstaa sulle nyt sit? :D

Heiz. kirjoitti...

Oon niin kade tosta Tuksusta! Kerrokerro millanen se on oikeesti?!:D

moi kirjoitti...

EI! TUKSU! MÄ KUOLEN :D

caterys kirjoitti...

No tottakai mäkin oisin vieny Tuksun ihan minne vaan! :)

Johannna kirjoitti...

tuksu ! iiiiiK! :---D suomen kaunein.. (not)

kyllä mäki oisin kyydin antanu;)

Anonyymi kirjoitti...

Saara oot paras, osaat kirjottaa sakoistakin tälläsen hauskan postauksen! :-D ja Tuksu!!<33 love (not) oon niin kade :-D

heini kirjoitti...

TUKSU x--------DD <3 haha. paras!!.

Heini kirjoitti...

Mulla ei ole autoa, mutta olisin tietty vaikka kantanut Tuksun repparissa.

Tuula kirjoitti...

Voi lapsi rakas, enkö minä ole sanonut miljoona kertaa, että pitää valita seuransa huolella! Kjähkjähjähj....kjäh...äh...h....
t. Äiti

mad-sanna kirjoitti...

eikä :D otitko kuvia tukiaisesta?

Tara kirjoitti...

ooo, tuxu tunkio!

joo sun huivi ja sitte se pinkkipantteripanta jäi :D ja jukurtti, limu ja suklaakeksit :D

Camilla kirjoitti...

Minä olisin sinuna laittanut kaasun pohjaan ja ajanut karkuun. ;)

Mikaela kirjoitti...

hahah, haluun kyl tietää siit tukiaisesta lisää! :D

Anonyymi kirjoitti...

oih! tuksu <333333 nyt oon kateellisin ikinä.

Anonyymi kirjoitti...

SAPE!
kai sä nyt valmistelet meille jonkun hienon ja mahtavan tuksupostauksen tän kunniaksi?

BANG kirjoitti...

Ihanko aikuisten oikeesti te nappasittu TUKSUN kyytiin ja veitte sen kotiin? Haha, laita vähän ilmotusta seikalle niin saatat saada muutaman satasen! :D

HAHAHA! :D

Reiluja poikia muuten, meinaan että maksavat sakon, vaikka he olivat humaltuneina ja sinä ajoit. Hihi, mutta eikait tossa mitään suurta vahinkoa ole sattunut, kun et joudu maksamaan mitään. vai?=D

BANG kirjoitti...

*nappasitte

anette kirjoitti...

Haha voi ei mäki oon kade tost Tukiaisest. :D Kai se ees makso kyydistä?!

Styledrop kirjoitti...

No, ei pystynyt entinen ulkoministerimmekään sanomaan ei, jos helpottaa. Hitsi, sakot ovat inhottavia. Toistauseksi välttynyt...

Anna kirjoitti...

Hah! Mä en oo koskaan saanu muuta ku parkkisakkoja.. Proves my point, että parempi ajaa kovaa ku liian hitaasti;D voivoi, onneksi pojat on herrasmiehiä.. Ja tuksusta haluan kuulla ehdottomasit lisää:D:D

annyu_ kirjoitti...

haluun kuulla tuksusta!

sonja kirjoitti...

EEEEEIKÄ tuksu :DDDDDDDDDDDDDDD vittu voiko se oikeesti olla yhtä aivoton kuin miltä julkisuudessa vaikuttaa, siis tuliko se ihan tosta vaan kysymään täysin tuntemattomilta kyytiä ? :D

KERROT KYLLÄ KOKO JUTUN PERINPOHJASESTI!

oon niin kade sulle, 150kg silikonia ja muovihiuksia on istunut sun autossa ! ääää :DDDDD sulle kyllä sattuujatapahtuu.

Anonyymi kirjoitti...

:D:D:D:D Tästä aiheesta lisää myöhemmin. KIITOS, NYT, HETI

voi apua

Berry kirjoitti...

Raskasta kamaa toi Suomen Laki :) vielä raskaampaa Tukiainen!

Anonyymi kirjoitti...

seuraavassa seiskassa:

JOHANNA TUKIAINEN KÄÄNTYNYT LESBOKSI - YÖELÄMÄSSÄ ANNA ABREUN MASKEERAAJAN KANSSA

Anonyymi kirjoitti...

ei vaan tää on parempi!

seuraavassa seiskassa:

JOHANNA TUKIAINEN KÄÄNTYNYT LESBOKSI - KYYTIÄ ANNA ABREUN MASKEERAAJALTA

T. toi ylempi

enny kirjoitti...

yhy, myy mulle se gina tricotin farkkumekko ! se on niin unelma, enkä saanut sellaista itselleni :<
olisin valmis maksamaan niiiin paljon !

Anonyymi kirjoitti...

nyt se parmesanlohi -resepti tänne niinku olis jo! (+kastikkeiden reseptit) :DD

Saara kirjoitti...

neiti m: Näin aamulla toi ei ollut enää yhtään niin hauskaa :D


Anonyymi: NO NII!! Voi poliisit :(


Sandra: Se oli oikeasti sellainen once in a lifetime chance.


Anonyymi: Sais riittää kyllä vähäksi aikaa :D


Jenni: Pakko yhtyä tähän! Kerrassaan uskomaton tapahtuma.


Anonyymi: Pakko sanoa, että näytti kyllä niin itseltään, kuin mahdollista!


Susa: Nauru pidentää ikää!


Ellie: NO NIINPÄ! Ne oli ne humalaiset pojat. Ja olin meikannut liikaa ollakseni viaton ja söpö. :(


Anonyymi: Ei oo kuulunut :D


Heiz.: Oma itsensä!


moi: hoho, elekää kuolko :D


caterys: JEE! Sieluntoveri! :D


Johannna: Ah. Laitetana numero jakeluun, että voitte tarjota kyytiä ;).


Anonyymi: Ei tästä elämästä hengissä selviä, eli parempi vain nauraa mukana :D


heini: Agreed!


Heini: Kunniamaininta heinille!!


Tuula: KAikkeni mä äiti tein, mutta olisit ollut itsekin voimaton.


minkki: Ei tullut napattua! Olisi pitänyt ottaa yhteiskuva.


Tara: Saat kaiken, paitsi päälle puettavat asiat :D


RagDoll: Siis, mustahan tulee Johanna personal make-up-artist ;).


Mikaela: Kerron koko stoorin kunhan saan nukuttua :D


Anonyymi: Haha, ei meikeistä väliä, mutta tuksu!!


Anonyymi: Mä koetan!


BANG: Ehken ole ihan niin rahankipeä :D


anette: Pöh, sellainenhan olisi pimeä taksi ;)


Styledrop: Touché!


Anna: Oon vakuuttunut, että sun karma kyllä ottaa sut kiinni tässä suhteessa!! Muuten maailma on julma ja epäoikeudenmukainen :D


annyu_: Yees yeeess!


sonja: Herran.. HAHA siis neidin miesystävä kyseli :D


Anonyymi: Haha, chilax!


Berry: Mä sanoisin, että aika 50-50.


Anonyymi: :DDDDDDDDDDD


Anonyymi: HAHAHAHAHAHHA TÄÄ OLI PARAS!!


enny: Voi, mutta kun rakastan sitä niiiin! :D

Katja kirjoitti...

hwei saara, mite mäkillä otetaan screenshotti webcam-kuvasta, niiku sillee ajastimel? osaan vaa cmd+alt+s.................... :CD

Apuvaa kirjoitti...

Saaaraaa! Mun tuttu pisti mulle teippipidennyt pari kuukautta sitten ja ne on nyt aikojen saatossa alkanut ihan kamalasti hapsottamaan. No minäpä viisaana tyttönä aloin tänään illalla irrottamaan niitä hapsottavia pidennyksiä, kun ajattelin, että menen sitten kampaajalle laittamaan ne uudestaan tässä lähiakoina kunnolla kiinni.

No enpä tiennyt, että se teippien irroittaminen on näin hankalaa! Sain kaverin avustuksella aika nopeasti ne kaikki pidennykset irti teipeistä, mutta se teippi on niin hyvin kiinni mun omassa päässä, että ihan itku tulee! Mulla ei ole sitä poistoainetta, mutta olen tunkenut kaiken maailman hoitoaineet ja jopa oliiviöljyä niihin teippeihin ja koittanut irrotella, mutta ei! Ne vaan on ja pysyy!

Joten kehtaanko mä mennä nolona parturiin ja pyytää, että ne ottaa ne pelkät teipit pois mun päästä, kun menin itse jo pidennykset irroittamaan? :D Mua pelottaa, ettei edes ammatti-ihmiset saa niillä mömmöillään näitä irti, nää on oikeesti niin ikuisuuskiinni mun omassa tukassa, yhyy! Tai sitten ne irrottaa niitä siellä koko päivän ja mun pidennysten huolto venyykin 8 tuntiin ja tulee KIVA lasku :D

Joten help me Saara! Onko sulla mitään konsteja, miten pääsen kotona teipeistä eroon vai onko se kamalana teippipäänä parturiin meno ainut vaihtoehto? :D

Anonyymi kirjoitti...

Mä luin että "Mä olen nyt ikionnellinen". Piti hetkeksi pysähtyä miettimään että mitä helvettiä =D olin siis lukenut lähes koko jutun läpi.

Saara saara saara, tuksua sä vaan kyydität! =D haha, toisilla käy tuuri ;>>

Anonyymi kirjoitti...

Susta tulee Tuksun kännikuski. :D

sewa kirjoitti...

laita ny joku vihjepalkkio seiskalle tosta tuksukokemuksesta :D TIENAAT AINAKI TONNIN!

Anonyymi kirjoitti...

ahahah oot nii ihana! mielettömän hyvä huumorintaju sulla! ':)

+ toi tuksu WOOT? :D_:DD nauroin sillekkii ihan katketakseni =D

kiitos päivän piristyksestä saara =)

Johanna kirjoitti...

Tää oli kyllä päivän paras :D Kuten moni muukin, haluan ehdottomasti tietää enemmän yöstä Tuksun kera! :))

Hei, laitoin sulle muuten meiliä pidennyksistä jokunen päivä sitten. Onkohan se tullut perille?

Anonyymi kirjoitti...

Tukiainen rules !!

enny kirjoitti...

maksaisin siitä gt:n farkkumekosta niin mielelläni täyden alkuperäishinnan ;< yhy

Anonyymi kirjoitti...

hei saara onko omassa päässäsi sinetti- vai teippipidennykset ja minkä takia valitsit juuri teipit/sinetit? itselläni on sinetit ollut ja nyt harkitsen teippejä... oon muutaman kampaajan kuullut suosittelevan ennemmin teippejä, mitä mieltä sinä olet?

ja sitten toinen kysymys. löytyykö tästä maailmasta yhtäkään puuterisivellintä josta ei lähde niitä karvoja irti puuteroidessa... niitä on niin v*ttumaista nyppiä naamasta irti. ostin just lentokentältä macin siveltimen ja olin fiiliksissä et jes nyt loppu se jokapäivänen aamuärsytys mutta ei...sekin päästää karvaa :`(

t.kepsutin

Anonyymi kirjoitti...

et vittu huuda niitä legginssejä ku mä haluun ne

Anonyymi kirjoitti...

SAARA POSTEAUSIDEA, TÄRKEÄ !!!!

Mulla on kauhee ongelma meikin suhteen, kaikki menee nappiin kunnes... kirotut kulmakarvat. nekin ovat siistit ja hyvät, mutta miten ne sais ain jollain kulmaväril vaik SIISTISTI tummemmaks? ja muotoiltua.

- ELI voisitko tehä isomman postauksen kulmien laitosta? olis tosi kivaa<3

kombo kirjoitti...

Äöö Saara, sun ammattiapua tarvitaan !
Tosiaan, mulla on kamala meikkivoidekriisi! Ja oon nyt jonkin aikaa katsellut noita Joe Blascon meikkivoiteita (mitä olet mieltä näistä?), mutta ostoaikeitani tuli sekoittamaan sellainen kuin Grimas. Kuulemma tältäkin löytyy Blascoa vastaavia nappeja, mutta huomattavasti halvemmalla (6e, blasco 40-50e).

Elikkäs kysymys kuuluu: Oletko testannut kumpaakaan ja mikä on tuomio?

Pitääkin olla miljoonia meikkivoiteita, menee pää sekasin : D

Anonyymi kirjoitti...

saara oot ihku.

terveisin: "näytät ihan apinalta" eli emil.

Nea E. kirjoitti...

Aika villiä !

Anonyymi kirjoitti...

heii voisitko auttaa mua. mä käytän estee lauderin douple light wear (vaimikäonkaa) meikkivoidetta. se on mun mielestä hyvää, kevyttä ja kestävää. mut haluisin ostaa jonkun hyvän puuterin kiinnittämään ja sit peittämään pientä kiiltoa mikä tulee päivän mittaan. haluaisin että sillä tulis sellanen _kevyt_ kerros, minkä vois laittaa sudilla. voisitko suositella mulle jotain?:)

Anonyymi kirjoitti...

laita seiskaan vihje tuksusta!!!