keskiviikko 25. maaliskuuta 2009

Välikausi missä lienet?



Ei hätää, tiptoesista ei ole tulossa muotiblogia :). Satuinpa vaan eilen bongaamaan ginan alennusrekiltä kerrankin täydellisen ihanan välikausitakin! Oston jälkeen muistin, että olen nähnyt saman Abreun Annan päällä. Mutta siis täähän on todella paljon nätimpi mulla? Hintaa "lämmikkeelle" jäi n. 25e. Not bad eh?

Nyt vaan venailen välikautta, jolloin voisin heittää michelin man -henkisen toppatakkini ja inkkaripopot vaatehuoneen perukoille. Aamupäiväisin tällä jo tarkenee, mutta auta armias jos kotimatka venähtää yli auringonlaskun. You's gonna get frozen dude.




Mmm. Ja huomasin muuten, että mulla on taas nää samat lempikengät. Mustana tällä kertaa! Valkoisia ja sinisiä odotellessa (saa lähettää, koko on 40). Mulla oli muuten vkl kamala kriisi, kun huomasin vasta ravintolassa istuessani kaiken muun metallin päälläni olevan kultaista - noita kenkien pieniä hopeisia palikoita lukuun ottamatta.

Eikö ole ihan normaalia, vetää tästä pienet henkiset pultit? Sanokaa joo.




Olin siis laittamassa Lauran tukkaa tänään, ja se ääliö yritti ottaa musta selvinpäin ja käytännössä katsoen meikittä fiksua kuvaa. Hoho. I think not. Näytän niin pakotetun tympeän poseeratulta, että melkein hymyilyttää! Tukasta ja ripsistä tuli kuitenkin kivat. Ja Juhiksen tukasta myös.




Poispäin ajelin huomattavan ylpeänä mun korjatulla pienellä rakkaalla. Sinne meni sekin 660e. Ei harmita... Saan joka kerta käsijarrua vetäessäni kiksit siitä ihanan soljuvasta ja täydellisestä naksnaksnaks -tapahtumasta. Elämän pienet ilot jne.!

Huomatkaa muuten noi katosta roikkuvat lcd-screenit, valkoiset nahkapenkit ja muutenkin tosi sporttinen ja tuunattu auto.




Ja huomatkaa myös mun siskon koira, joka juuri ennen tän videon kuvaamista hyppi mun päälle ja jäysti mun tukkaa, korvaa sekä rannetta. Ainiin, ja kuvaamisen jälkeen kaatoi ton lattialla olevan lasin. Ihana koira olet sinna, olet niiiiin HIENO.


43 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

kuulenko väärin, vai kuuluuko super marion musiikki taustalla :DD

Anonyymi kirjoitti...

ihanat noi lasit, jotka sulla on tossa autokuvassa. Viime kesän trendi jatkuu näköjään tänä keväänä :) itsekin ajattelin hankkia :))

Anonyymi kirjoitti...

saara näytät pieneltä apinalta.

joskus ihan söpöltä semmoselta.

Anonyymi kirjoitti...

Voiii, sää näytät ihan Blair slash Leighton Meesteriltä tossa autoaurinkolasikuvassa ! Kaunis. :)

Anonyymi kirjoitti...

Ihanat kenkulit! Saattanu mennä mulla ohi, mut minkä merkkiset? :)

Riikka kirjoitti...

Voi miksei tota takkia löydy Turusta enää.. Haluaisin tosi kovasti tollasen mikä on takaa pidempi, näyttää hyvältä sulla!

Saara kirjoitti...

mmarika: No kuuluu!! :D


Janna: En viime kesänä löytänyt tuollaisia mistään! Voi sitä katkeruuden määrää.


Anonyymi: Tää oli ihanin kommentti koko päivänä :D Lähinnä siltä apinalta.


LCC: Blair on supacool! Also evil.


e: Sneaky stevet! :)


Riikka: Se on musta ihan mahtava<3 Kerrankin tällainen trenssityylinen väsäys joka sopii omaan tyyliin.

Anonyymi kirjoitti...

HAHAAHA, tiiätkö miten paljon nauroin tolle videolle, paras mystisin ja nilkein musa ton koiran soundtrackiksi!! ja oot taas söpönä. -M

Anonyymi kirjoitti...

Toi sun huulikoru + aurinkolasit ja takki mätsää sulle kun napa mahaan... Eli todella hyvin :-)

inni kirjoitti...

Taitaa olla nelliinalla tai jollakin muulla bloggarilla olla tuo samainen takki, mutta mustana. Onks toi vähän semmonen pingviinimallinen, että pidempi takaata? Hauskan näkönen ainaki :)

Tuula kirjoitti...

Videonpätkä on mainio. Taustalla Super Mario antaa tahtia, vokaaliosuus on käskevä ei, Ei, EIII... Taustalla ihana pikku Ippu soittaa viulua (kuka huomasi?), Sinna tutkii illan menua ja sinä rapsutat ja rapsutat, kun koiran kuola taitaa hieman kutittaa.
Sisko on ihana olemassa, vai mitä =D
Ja siskon koira.
t. Äiti

Anonyymi kirjoitti...

on ne whippetit vaan niin ihania =D <3!

Anonyymi kirjoitti...

oi mullaki tommone takki :) ihana kyl mut vähä liia kylmä vielä käyttää

Unknown kirjoitti...

ei, EI :D

hahah, helmi. musse saara<3

Iba kirjoitti...

Ihana hauvvaa ja ihana saara<3 Mulla on suuri tukka ongelma. Oon taas siinä pisteessä että muutosta kaivataan. tarviin varmaan jonkun suuren muutoksen sitte ku pääsen kotimaahan :D

Anonyymi kirjoitti...

en oikeesti tiedä pidennyksistä yhtää mitään, mut haluisin ittelleni sellaset. ja mä en nyt tajua, miks musta teippipidennykset kuulostaa tosi oudoilta. sellasilta, et se teippi hapertuis vedessä, eikä kestäis yhtään mitään:D voitko selventää?:) ja mikä on sit loppupeleissä parhain, ja kestävin pidennysmuoto? ja onko hinnat samat kaikissa? niin ja paljon ekat pidennykset tulee maksaan?

Johannna kirjoitti...

oot ihana :-)

en mäkään kestä jos on hopeisia ja kultaisia yksityiskohtia sekaisin :-D

Anonyymi kirjoitti...

toi takki on kyllä niin hieno! Meinasin ostaa samanlaisen itsekin aikaisemmin, mutta jätin kauppaan.. Ja nyt harmittaa hulluna :--D

Anonyymi kirjoitti...

hei saara mistä oot hommannut itsellesi ne bare mineralsin meikit? itseänikin kiinnostaisi tilata (mahdollisimman halvalla tietysti) mutta osaatko suositella paikkaa? tiedätkö pystyykö bare mineralsin omilta kotisivuilta tilaamaan suomeen kun itse en sieltä ainakaan mitään infoa löytänyt. siellä meinaan on aika mukava tarjous meneillään!

Anonyymi kirjoitti...

missä päin espoota asutkaan?
mietin vaan et kuin sä otaniemes hengailet? :D

Anonyymi kirjoitti...

vähänkö on kiltti koira ku tottelee ku sanoo ei :D mikä mun koiran kasvatuksessa on menny pieleen kysynpähän vaan :D

Anonyymi kirjoitti...

säikähdin tolle: EIIJ!

Anonyymi kirjoitti...

Voooooooi, nauran sun tekstille ihan vedet silmissä:Dvoi sua. oot niin cute!<3

Anonyymi kirjoitti...

helvetin ruma vyö uudessa takissasi

Saara kirjoitti...

M: Oijoijoi! Mystinen taustamusa ei edes tullut mun mieleen :D


eddy: Karolina kurkovalla muuten ei ole napaa nimeksikään!!


janmau: Muistelinkin, että tuollakin Annalla olen tainnut nähdä saman!p


Tuula: JOO. Piti pestä kädet ja naama 3 kertaa kun kutitti pusujen jälkeen.


sofiasofia: Niinpä!!


Anonyymi: SAMIKSII!


Sharon: Pitää olla tiukka!


iba: Räjähtääkö se käsiin? :D


Anonyymi: Moikka! Lähetäpä mulle mailia saara.sarvas@gmail.com, niin vastailen ihan supermielelläni! :)


Johannna: Jotenkin menee vaan niin hermo siihen! Että voi HUOH, enkö voinut tajuta taaskaan :D


peepu: Mustana näytti vielä olevan muissa rekeissä! :)


Iina: Kicksistä ja messuilta on tullut omat hommattua :) Netistä en ole tilaillut.


Anonyymi: No siinä ihan vieressä, ja Otaniemessä oli kauppa matkan varrella :)


Anonyymi: Hoho, sitä on kyllä koulutettu. Ja se varasti moneen otteeseen viinirypäleitä (joita pureskeli vain, eikä syönyt) ja söi tuota jugurttia suoraan lautaselta O_O.


Anonyymi: Haha :D


anna: Toivottavasti ne oli niinkuin hyvällä eikä pahalla. Mulle tulee aina ihan hirveet sympatiakohtaukset mm. leffoissa jos niissä on jotain säälittäviä tai rohkeita eläimiä :D


Anonyymi: Voi harmi, mitenköhän olisin voinut vaikuttaa omalla toiminnallani ginan mallistoon puoli vuotta sitten :((((((((. p.s. meinasin aamulla laittaa siihen oman vyön päälle.

Anonyymi kirjoitti...

pystyykö teippipidennykset laittamaan luonnonkihariin hiuksiin ? siis että sitten vaan omaa hiusta suoristaa aina, että pidennys on kuitenkin se suora. sitte vielä, että mistä oot hommannu noi arskat ? (:

Anonyymi kirjoitti...

Mun mielestä on mahtavaa et jaksat vastata aina kaikkiin kysymyksiin mitä sulle lähetetään :)

No mulla olis yks kysymys näin kun on kesä tulossa. Eli millä rasvalla kannattaa rasvata iho että se näyttää hyvältä? (mistä sitä saa ja paljon maksaa?)

Anonyymi kirjoitti...

Mulla olis sulle pieni kysymys, eli miten erotan noista mun meikkisudeista onko ne luonnonharjaksia vai jotain tekokuitua? Thanks!

Anonyymi kirjoitti...

tee postaus sun kodista ja vaatehuoneesta! :)

Anonyymi kirjoitti...

saara heiii :) olisitko kiltti ja tekisit joskus bilemeikki postauksen suurille silmille? ite en oikein tiedä miten meikkaisin baariin, ja monesti päädynki sinne lähestulkoon arkimeikillä :(

Anonyymi kirjoitti...

No pitää pistää nyt uudestaan sitten kun ei vastausta tullut :)))

Kuules Saara kun oot kampaaja niin voisitko kertoa millä tavalla saa hiuksiin sellaista laimeeta kiharaa/laineita? Se saisi nimenomaan olla sellainen ei liian huolitellun näköinen. Kaikilla rullilla tulee liian tasaiset ja hienot ja muutenkin liian kiharat. Leteillä tulee myös liian pientä ja kiharaa ja tasaista. Suoristusraudalla en tommoista osaa tehdä, osaisitko neuvoa? Vai onkohan mulla sitten liian lyhyet hiukset tähän kun on vähän yli olkapäiden.

Oon niin onneton oon kokeillu kaikkea :D en kestä enää.

Ja esimerkkikuva vaikka tämä. Tuo vasen yläreuna ashlee simpsonin hiukset: http://www.flingitgirl.com/thumbs/ca0b05c85256bdb81eb61879c20c19b6_origin.jpg

ja sulla on itelläskin sellaista kivaa kiharaa välillä esim. tämä kuva http://2.bp.blogspot.com/_l74HLDPJpUo/SacgyyFNTsI/AAAAAAAABL4/ZuYD9hSMIao/s400/Kuva+828.jpg

Anonyymi kirjoitti...

Saaraa...kerrohan et mitä hoitotuotteita suosittelet hiustenpidennyksille? Oon tosiaan kalunnu monet kampaamot ja ne on suositellut niitä näitä tuotteita, mua kuitenkaan vakuuttamatta.
Joten kysytään viä alan-ammattilaiselta,
'cause you're the best!(=

Iba kirjoitti...

se räjähtää lujaa ja ilmeisesti suuttu mulle ku laitoin hoitoainetta koko tukkaa ja on nyt sillä asenteella liikenteessä että EN VARMASTI LÄHDE IKINÄ!

Anna kirjoitti...

Iii, toi takki on ihana (mulla on se samanvärisenä kanssa:D), en malta oottaa lämpösempii kelejä ja ton käyttöönottoo:)

Anonyymi kirjoitti...

moi.
mä olen ihan onneton tumpelo meikkien kanssa ja nyt oon päättänyt vihdoin opetella meikkaamaan. ja niin mietin, että jos voisit tehdä postauksen yksinkertaisesta arkimeikistä. vai oletko sellaisen kenties jo tehnyt? noita arkistoja on vähän hankala selata, kun noiden tunnisteiden avulla ei voi..

ja sit vielä irtopuuterista, mulla ongelmia saada sitä puuteria sieltä purkista kun siinä on semmonen ritilä tai lävikkö, eikä se puuteri oikeen tule siitä läpi, mutta jos tökkään siveltimen suoraan sinne purkkiin niin sit koko suti on ihan puuterissa. mikä siis avuksi? :D

vielä sit, millä tavalla saa mielestäsi parhaan tuloksen, jos haluaa pitkiin hiuksiin pelkän tuuhennuksen? kärsiikö pidennykset siitä, jos joutuu pitämään hiuksia paljon kiinni? olisko ehkä mahdollista tulla laitattamaan sulla noita?

kiitos jo etukäteen.

Anonyymi kirjoitti...

mistä noi sun lasitt onn ?!?

Anonyymi kirjoitti...

Saaraaa mun DS tuli tänään! :D on se söpö. Noi pelit on vaan suomessa on ihan kamalan kalliita, että pitää kyl tilailla ebaysta ku yli puolet halvempia. tuskin niissä mitää eroa kumminkaan on ellei tilaa jostai kiinasta. ostin ton new super mario brosin mikä sullakin näyttää olevan. kai se on ihan pelaamisen arvoinen?

mad-sanna kirjoitti...

Moikka! Nyt on taas hakuajat käynnissä ja aika päättää minne jatkaa opiskelee. Oon erityisen kiinnostunu sun alasta ja siis maskeeraamisesta. Ootko koskaa tehny postausta missä oot opiskellu, missä voi opiskella alaa yms?
T. kiinnostunutavuton

Anonyymi kirjoitti...

haluisin kysyy et tuntuuks noi pidennykset kädessä? tai jos jok vaik silittää tai pöyhii niit hiuksia niin tuntuuks ne kädessä? äää eh varmaa selittäny kovin hyvin :D

Anonyymi kirjoitti...

AHAHA TOI TAUSTAMUSA ON NII JOSTAI ZELDAST TAI MUUST PELIST AHHA

Anonyymi kirjoitti...

mä haluan sun takkis ! seon ihana

Saara kirjoitti...

pupu: Onhan Sharonillakin päässään pidennykset! :) Hiusta saa myös laineella, eli kiharuuskaan ei ole ongelma. Lasit on ginasta!


Anonyymi: No jos haluaa, että se iho näyttää oikeasti tosi siistiltä, niin sitten öljyllä. Papaijaöljy on oma lemppari<3.

Jos taas puhutaan normi-rasvoista, niin joku, jossa on kuultoa ja hieman sävyä, tekee ihosta tasaisemman näköisen :).


Anonyymi: Moi! Voisinkin tehdä sivellinpostauksen tänään :)


Anonyymi: Kotipostaus on jo olemassa! Vaatehuoneenkin voisin joskus paljastaa, kunhan saan sinne tarpeeksi kivoja vaatteita :)


Anonyymi: Mää tartten suurisilmäisen mallin!


Anonyymi: Hiusten pituudesta se on lähinnä kiinni, hieman yli olkapäiden ylettyvät hiukset kun muuttuvat pitkäksi polkkatukaksi kihartuessaan. Iso piippausrauta olisi varmasti helpoin.

http://dyn-images.hsni.com/is/image/HomeShoppingNetwork/265138?$pd300$


Anonyymi: Keunella on pidennyshiuksille ihan oma sarjansa, jonka laitan kaikkien omien asiakkaiden mukaan.

Pidennyshiusten hoitotuotteissa ei saa olla yhtään rakennepaikkaavia ominaisuuksia, eli proteiinia. Ne takuttavat hiukset.

Kosteutus on se avainsana :)


iba: :DD Voi ei! Laita jotain öljyä duunipäivän jälkeen illaksi tukkaan ja päänahkaan. Luulis liukuvan veke.

Oon tehnyt sulle liian hyvät pidennykset ;<


Anna: Ha! Oot samis abreun kanssa. Sä vaan oot n. 50cm pidempi kuin se :D


junja: Moi! Katsotaan, jos olisin tänään superaktiivi, ja saisin tehtyä vaikka huomiselle jonkun meikkipostauksenkin :)

Irtopuuteria ei muuten kannata levittää sudilla, vipalla (sellainen pehmeä pyöreä tyynyn näköinen) kun sen saa paineltua ihoon paremmin :)

1-2 punttia sinettiä on todella riittävä tuuhennukseksi, ja eron huomaa niiiin selkeästi. Omat pidennykset ovat kiinni todella usein, eivätkä vielä ainakaan ole ihan jäätävässä kunnossa :). Eli, jos hiuksia harjaa hyvin, käyttää ponnareita, joissa ei ole sitä metallijuttua ja selvittää kaikki takut, niin ei hätää!


Anonyymi: No ginasta!


maumaus: Onko ees ihanaa!!! Ja new super mario bros on mahtava! Tykkään ite tosi paljon!


minkki: Moi! Ei ole mitään erillistä postausta ilmestynyt aiheesta, mutta itse opiskelin parturi-kampaajaksi OMINAssa, ja tutkintoon kuuluu myös maskeeraus + meikkiopetusta :)


jenny: Tuntuu :P


Anonyymi: SMB3 ;D


aip: Juokse ginaan tyttönen!

Anonyymi kirjoitti...

sul on hassut korvat:DDDD