keskiviikko 25. maaliskuuta 2009

Herkkunamia!

Mä olen välillä vähän perfektionistinen mun proteiinin saannin kanssa ja puputan mitä ihmeellisimpiä tonnikala+raejuusto+persikka -mössöjä. Totally yummy btw! (Ja älkääkä mussuttako nyt jostain laihduttamisesta taas oikeasti. Liikuntaa ja painoharjoittelua harrastavan, lihaskasvua tavoittelevan ihmisen, olisi hyvä syödä 1,5-2g proteiinia / painokilo / vrk.)

Keväällä ja kesällä kaikki tuoreet herkut kuitenkin kaahaavat kirkkaasti näiden mössöjen rinnalle ja ohitse. Mansikoita ei vielä pariin kuukauteen löydy, joten vihannekset tyydyttäköön vitamiinien himoni.

Olen nyt hehkuttanut mun suurta rakkautta - kreikkalaista salaattia - jokaiselle jonka asian päässä pyöriessäni tapaan. Oon edelleen sitä mieltä, että parasta kreikkalaista salaattia saa vain Kreikassa. Lämmöllä muistan Ateenassa kisamatkalla Korpimyyrän, Vannekaisan ja Molgan kanssa pienessä ravintolassa Acropolis-kukkulalle kiipeämisen jälkeen ahmitun salaatin. It was heavenly!

Tässä Saaran kotikonstit lähes samankaltaiseen elämykseen! Niin simppeliä, että melkein itkettää. Siis muutenkin, kuin sitä sipulia pilkkoessa.

Tarvitset:

-Tomaatteja
-Kurkun
-Sipuli (puna- tai makea-)
-Fetaa (Jotain, missä oikeasti lukee feta. En hyväksy salaattijuustoja tälle lautaselle.)
-Oliiviöljyä
-Oliiveja, jos siltä tuntuu


1. Slice 'em up. Tomatos. Si.



2. Ze cucumber also yeees.




3. Und finally, ze onionn. Omani oli tällä kertaa makeaa, eli uskalsin surutta laittaa reilusti.



4. Cut up ze feta-cheeeeze.



Ja tosiaan, jotain tämän näköistä mielellään. Maulla on väliä.


5. Heitä päälle vielä reilu loraus oliiviöljyä, oliivit jos siltä tuntuu (Musta ei tunnu. Ne on hyviä vaan Kreikassa.) ja mustapippuria/sitruunapippuria.



Mnomnomnom<3


Nyt jaksaa mennä vääntämään Lauran tukkaa!

Illalla vielä jotain lisäpostausta! :)

37 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

hyi saatana minkä näkönen läjä :D

Anonyymi kirjoitti...

kyl toi aika hyvältä näyttää. No jotku, ehkä tykkää enemmän jostain hesen shaibasta.

Anonyymi kirjoitti...

Juu, et kyllä oikeen osaa oikeaoppisesti tota kreikkalaista vääntää...

pauliina/yes dear kirjoitti...

Hei täällä on sun sielunkumppani
a) rakastanrakastanrakastan kreikkalaista salaattia
b) Feta pitää olla oikeasti fetaa, eli sellaista jossa rasva- ja suolaprosentteja on enemmän kuin tekee mieli edes sanoa
c) parasta salaattia saa kreikasta

mun salaatti on muuten melkein samanlainen, tosin siihen liittyy vielä usein salaatin lehtiä ja kanaa, jos tkee mieli ruokaisempaa :-D Niin ja iso keko oliiveja!!

Anonyymi kirjoitti...

ihanan näköistä toikin, mut saara missä oliivit ? :D etkö pidä niistä ?

täytyy muuten taas julistaa blogisi parhautta, sä teet kaikkein monipuolisimpia postauksia ! me likes. kuka muu on viikon aikana tehnyt postaukset baareilusta, konsolipeleistä, meikkaamisesta ja vieläpä ruuasta ? :D

jatkappa samaan malliin vaan ;)

Sara kirjoitti...

Kreikkalainen salaatti on kyllä parasta. <3 omnomnom, tuli nälkä :D

Katja kirjoitti...

en oo ite koskaan oikee digannu kreikkalaist salaattii, mut parin viikon pääst kai pakko kokeilla kun kys. ruokalajin kotimaahan mennään tallustelemaan =)

ritu kirjoitti...

Hitsi. Eilen luulin tyydyttäneeni salaatinhimon pariksi päiväksi isolla kulhollisella kanasalaattia, mutta nyt on kyllä pakko tehdä kreikkalaista. Feta on rakkautta <3

Anonyymi kirjoitti...

Ei sovi unohtaa vihreätä paprikaa ja aivan liian isoja paloja. Sellaistahan se salaatti siellä on. Ainoastaan oliivit mahtuvat kerralla suuhun, muuten sitä salaattia saa olla pilkkomassa koko ajan. :D Ja tosiaan, feta on aina feta. Pyh jotku apetiinat ja muut wnbfetat.

Anonyymi kirjoitti...

Eikä.. voi pihkura ja .... On mulla kolme kiloa kunnon kalamata oliiveja ja nahistunutta lehtisalaattia, sekä eilisiltainen tomaatin kanta. Saisko niistä hyvän salaatin.

Anonyymi kirjoitti...

Kreikassa tosiaankin on ihan eri luokkaa ne salaatit. Söin Rodoksella maailman parasta kreikkalaista salaattia. <3

Saara kirjoitti...

Anonyymi: Voi lapset.


Anonyymi: Niin no, makunsa kullakin :D


Anonyymi: Noniin, please DO educate me, tässä oli loistava esimerkki rakentavasta kritiikistä :D.

Joka ikinen kerta, kun olen syönyt vastaavaa salaattia KREIKASSA, ovat ainekset olleet nämä, pippuria lukuun ottamatta. Oikeaoppisesta viis, tämä on herkkua.


piu: Monestihan tuohon heitetään salaattia messiin, omaan makuun se ei iske :P


sara: Oliivit on hyviä vaan Kreikassa :P


Sara: Illalla uus satsi tulille namnamnamm!!


Kadyah: OIJOI! Oon kateellinen! Lempparimaa :(


ritu: Voisin kyllä illalla lisäillä kanaa O_o


KA.: Itse en ole törmännyt paprikaan kertaakaan! Jännä :O Juokset kato nopiasti kaupasta fetatönkän.


Anonyymi: Second!

Anonyymi kirjoitti...

Moi Saara! Mulla on aika pyöreät kasvot, joten olis tarvetta varjostuksille. Olen kokeillut erilaisia aurinkopuutereita, mutta ne antavat aina todella oranssimaisen vaikutelman (mulla on hyvin kalpea iho). Voisitko suositella jotain hyvää tuotetta, joka näyttäisi luonnolliselta kasvoissani? Mitä merkkiä suosit näissä?

Kris kirjoitti...

Meillä on himassa intohimoinen kreikkalaisen ruoan ystävä ja sen mielestä kivelliset kalamata-oliivit (semmosessa pyöreessä, tummassa, söpössä lasipurkissa, ainakin Stockmannin Herkku myy) on superhyviä. The point is ilmeisesti se kivellisyys.

Kyllä, meidän keittiöstä löytyy maailman kummallisin keittiöväline eli OLIIVINKIVENPOISTAJA. Ja on kovassa käytössä.

Tuula kirjoitti...

Niinpä tytär, uskoisit vain äitiä ja isiä ja laittaisit kreikkalaiseen salaattiin mustia(siemenellisiä)kalamataoliiveja ja salaatinlehtiä. Ja mukaan puristeltaviksi pari sitruunalohkoa, jotka oliiviöljyn ohella tekevät mausta aidon välimerellisen. Ei tulisi ikävää negatiivista palautetta asiaan intohimoisesti suhtautuvilta ihmisiltä!
t. Äiti

wildcard kirjoitti...

Oo, namm. Rakastan Kreikkalaista salaattia! Ja todellakin maistuu parhaalta nimenomaan paikan päällä Kreikassa! :) Itse käytän luvattoman usein salaateissa juuri niitä 'salaattijuustoja', mutta silloin sekaan tulee myös kanaa, pastaa yms. jolloin en koe sitä kreikkalaiseksi salaatiksi, ja siinä seassa menee myös wannabe-feta ;D Mutta tosiaan, aitoon kreikkalaiseen salaattiin aina aitoa kreikkalaista juustoa.

Anonyymi kirjoitti...

saara minkä merkkisiä lautasia noi on? feta ON parasta !

Lili kirjoitti...

Ihanan näköstä!! Ei vitsi munki täytyy kyllä taas joku päivä kyhätä tollasta <3 Ite laitan yleensä punasipulia, ku oon niin nössö että alan pillittämään tosta keltasipulista... Nii ja oliivit haluu väkisin päästä mukaan mun salaattiin. :) Mitäs sulle muuten, onko pipiys jo hellittäny? :)

Anonyymi kirjoitti...

Oi, tuli heti nälkä kun luin tätä! ;)

Mulla olis sulle postaus ehdotus, se menee näinkin yksinkertaisesti että: "Kysy äidiltä".

Mm. Laura on tehnyt Kysy poikaystävältä -postauksen ja moni muukin on tehnyt Kysy tältä ja tältä -postauksia. Oon aina miettinyt että sun äidiltä olisi kiva kysellä (hyödyllisiä ja varsinkin epähyödyllisiä) kysymyksiä! :D Sun äitis vaikuttaa niin symppikseltä ja (hyvällä tavalla) todella paljon tietävältä naiselta, ja hänellä voisi olla monta hyvää neuvoa meille nuorille ja nuorille aikuisille.. :)

Harkitse edes? :)

T. Emmi

Anonyymi kirjoitti...

SAARA'S HELLS KITCHEN.
HAHAHA no ei vaiteskaa. Ei vaan, tosi hyvältä näyttää 8) Mut mua ei houkuttele tommonen jätti juustokökkäre koko komeuden huipulla :-)
Mutta aijon silti kokeilla!

Saara oot ihana<3

Anonyymi kirjoitti...

Kannatetaan kysy äidiltä -postausta!

kullanmuru kirjoitti...

Sáma juttu! Rakastan ylikaiken kreikkalaista salaattia. Tuon sinun tekemäsi näytti hyvältä. Omaani kyllä laitan yleensä siplulin tilalle salaattia. Sipulia en laita, kun en jaksa leikkaa ja itjeä aina :D Ja tietenkin vuohenjuustofetaa!!! :D

Madde kirjoitti...

Ah, mä rakastan kreikkalaista salaattia. Sillon, ku mä asuin kreikassa niin sitä tuli syötyä joka päivä, mutta nyttemmin ei niinkään. :(
Mun pitäs varmaan tulla sulle syömään..? :D

Anonyymi kirjoitti...

Helmi! Tuo on oikee tapa tehdä kyseinen salaatti, nimenomaan ilman lehtisalaattia ja ISOINA lohkoina kaikki <3

ami kirjoitti...

puh, mun kuolaneritys kasvoi noin 135% tän luettuani, pakko ehkä huomenna itekin väkertää kreikkalaista salaattia. Feta on rakkaus!

Anonyymi kirjoitti...

Hei Saara!Kysyisin neuvon..minkälainen luomiväri sopii rasvaiselle luomille, esim. voidemainen, joku hyvä merkki? Ja mikä väri on semmoinen neutraali, joka sopisi joka lähtöön? Please, kaipan vastauksia!Kiitos vastauksista!

P.S. Olet tosi ihanan sydämellinen ihminen, olen seuraanut blogiasi jo jonkin aika...:)

Anonyymi kirjoitti...

Mulla on hiusmalliin liittyvä kysymys :=)! Eli siis, mulla on puolipitkät hiukset, muutaman sentin yli olkapäiden. Haluaisin jotain muutosta niihin, sillä ne on olleet aina samanlaiset tasaiset yksinkertaiset. Kävisikö tällaiseen pituuteen sellainen epäsymmetrinen leikkaus, että toinen puoli jätetään pidemmäksi ja revityksi ja toinen puoli on muutamia senttejä lyhyempi?, en kuitenkaan halua mitään radikaalia polkkaversiota tästä mallista. Vai, oisko sulla jotain muuta ehdotusta ;) haluisin kuitenkin ton pituuden pitää.

Anonyymi kirjoitti...

Voi nam! Tähän massuun kyllä uppois, mums<3
Ja niin hei, en tiedä ootko tarkastanut s-postiasi, mutta kirjoittelimpa sulle viestin sinne. Sulla voipi olla kiirusta siellä eli ymmärrän kyllä jos et heti saa naputeltua viestiä takasin. Toivottavasti vaan tuli oikeaan osoitteeseen..
Mutta Emma (Rubio) sulle varmaan jo juttelikin jos tultais visiteeraamaan Helsingissä hiustemme kanssa. :)

Mut palaillaan. :)

Anonyymi kirjoitti...

SAAAAAAAARA
Missä toi sun lupaama ilta-lisäpostaus viipyy? Hihi odotan innolla.

Olet paras.

Saara kirjoitti...

Anonyymi: Moi! Make Up For Everiltä löytyy pelkästään kasvojen varjostukseen ja korostukseen tarkoitettu paletti :)


kris: Joo, ne on itse asiassa ihan fine! Jotenkin vaan ei tuu pääosin oliiveita inhoavana persoonana niitä etsittyä :D


Tuula: Hei, intohimoinen kokkiystäväni (myös ylempänä), matkin vain kreikkalaisia ystäviäni ja olen oikein tyytyväinen omaan salaattiini, jossa ei ole mitään ylimääräistä ;).


wildcard: Sama homma noiden salaattijuustojen kanssa. Sitten, kun tehdään isoniso salaatti jossa on ties mitä antipastoja seassa, niin en ole niin kranttu :).


jessica: Stockmann casaa nuokin :)


E-Maria: Kokeile noita makeita sipuleita! Ei meinaan itketä! Parempaa kuuluu, stressit on veke, ja sairauskin hellittänyt. Joskin mukava kurkku / kielikipu on tullut nyt vaivaamaan pariksi päiväksi :D


Emmi: Oon pohtinut tätä monesti! Ja tainnut äidiltä asiasta kysyäkin? Mutta se on vielä mietintämyssyssä :)


minnie: Mun lemppari on just se jättijuustoklöntti! :D Mutta nääkin on niitä kreikan peruja. Pitää hakea sitä "aitoutta" ja muistella :D


Anonyymi: Äiti varppina lukee nää kyllä ja infoaa myös omasta mielipiteestään :).


kullanmuru: Musta lehti/jäävuorisalaatti on jotenkin sellainen täyteaine O_O Erilaisessa salaatissa se on kyllä erittäin jees.


Madde: Moi oonko ees kade?! Kreikka on mun eläkemaa.


A: Ah. Taidan poistaa kaikki muut kommentit<3<3


ami: Se ensimmäinen fetapala kielellä MMMM.


Aada: Mmoi! Jos haluat kunnolla pysyvyyttä, niin ostapa M.A.C.:in paintpot, mahdollisimman luonnollisen värisenä (joku vaalea beige). Sitä vaan luomille pohjustukseksi, ja johan pysyy kaek.


Anonyymi: Oi. Mä fiilaan ihan kympillä tollaisia epäsymmetrisiä. Eli jos sun naama vaan antaa periksi toiselle puolelle vaikka jopa ihan siilin, niin anna palaa!!


Anna: Oon mielestäni tsekannut :D Mutta meen tsekkaamaan uusiks NY!

Anonyymi kirjoitti...

Missä tota fetaa myydään?
Tuli nälkä ja fetahimo! :D

Anonyymi kirjoitti...

hei sunhan piti laittaa se parmesanlohiresepti eikä tätä :o

raakel kirjoitti...

Eikä miten uskomattoman herkullisen näköinen!!
Sekoan!

Anonyymi kirjoitti...

sulla on ihana blogi!
-N

Anonyymi kirjoitti...

ihan kivan kokoinen pala tota fetaa ;D

_L kirjoitti...

Saara. Nyt en tykkää..
oot aiheuttanu mulle fetajuustohulluuden!!! oon tänää syöny 2xtollanen kreikkalainen salad + laittanu fetaa SÄMPYLÄN VÄLIIN! kesäkuntoon indeed... :D
ehkä annan anteeksi jos tuut joka viikonloppuilta meikkaan ja sheikkaan <3

Anonyymi kirjoitti...

Hyvältä näyttää! :)
Kannattaa myös kokeilla balsamicoa oliiviöljyn ohella.

- Kreikkalainen :)