tiistai 17. maaliskuuta 2009

America's next top whatever.

Koska olen niin viileän cool (eli koska rahoilleni on parempaakin käyttöä), en omista televisiota. Muutamat ohjelmat ovat silti niin pirun koukuttavia, että seuraan ja odotan niitä kuin kuuta nousevaa. Otsikko paljastaneekin gossip girlin kanssa ykkössijan jakavan ohjelman, jonka uusin 12 kausi alkoi pari viikkoa sitten.

Jos seuraat sarjaa nelosen tahdissa, lue varoen. Saatan huomaamattani tehdä juonipaljastuksia :).




Mammana on tietenkin iki-ihana the ever-fierce miss Banks. Naista on kritisoitu monestikin eräänlaisena ylijumalana, joka dominoi kilpailua oman mielensä ja prioriteettiensa mukaan. Transsukupuolinen kilpailija, palovammoja koko kropassa kantava kilpailija ja +size -kokoinen voittaja (VIHDOIN). Ymmärrän, että nämä valinnat nostattavat kysymyksiä aitoutensa vuoksi.

Toim. Huom. +size voittajan mainitsen siksi, että omasta mielestäni toiseksi tullut kilpailija oli NIIIN paljon luontevampi ja sopivampi voittajaksi, mutta ajoitus oli räväkämmän +size tytön voitolle otollinen. Tyra kun on tuotantokaudesta toiseen halunnut +size tyttöjä mukaan, ja harmitellut heidän joukosta tippumistaan.

Toisaalta, haittaako ketään oikeasti jos linjasta poikkeavat kilpailijat pääsevät mukaan helpommin? Tv on tv:tä, ja viihde täytyy luoda, se ei vain synny.

Henkilökohtainen mielipiteeni on se, että Tyra on ikuisesti FIERCE. Ja vähemmistöjen nostaminen tapetille on näinkin suositun ohjelman avulla positiivinen asia.




Jaksan jostain syystä katsoa ANTM:ää kerta toisensa jälkeen, tuotantokausi kerrallaan uudestaan ja uudestaan. Lemppari tuotantokausiani ovat 3,4, 7, 8, 9 ja 11. Eli tyyliin puolet? :D Ensimmäinen kausi ei ole ikinä oikein iskenyt. Se poikkeaa niin rajusti myöhemmistä, etten osaa edes verrata niitä keskenään.

Ohjelman koukuttavuus ja ajankohtaisuus pysyy muuttumattomana tuotantokaudesta toiseen, ja se on tosi-tv ohjelmalle todella harvinaista. Tytöt ovat joka kerta erilaisia, ja silti niin tavallisia, että heihin on helppo samaistua. Ala, ihmiset ja miljöö ovat kiinnostavia ja avaavat mystistä maailmaa muotialan ulkosivun takana.

Kukapa ei haluaisi lentää Thaimaahan roikkumaan verkosta merenneitona?




Tästä päästäänkin itselleni tärkeimpään osaan ohjelmaa. Kuvauksiin. Voi sitä uskomattomien meikkien ja settejen määrää. Jos pitäisi valkata suurimmat idolini alalla, ANTM:n vakkarimaskeeraaja Sutan olisi listan kärkipäässä.

Voi luoja. Mieleni tekee salaa juuri nytkin napata siveltimet käteen ja vääntää jotain tällaista.




Kuinka moni näistä tytöistä sitten jää alalle ? Viihdettähän tämä kaikki pääasiassa on. Tuleeko näistä tytöistä oikeita supermalleja?

Itse Karl Lagerfeld kritisoi ohjelmaa rajusti: "Trash that is funny for five minutes if you're with other people. If you're alone, it's not funny. Those girls will never be the next Gemma Ward. There is no justice in the fashion business."

Yksikään tytöistä ei ole breikannut kansainvälisesti, ainakaan tajuntaa räjäyttävästi. Menestys rapakon takana on asia erikseen, siitä minä en voi tietää mitään :).




Huippumalleja tai ei, tytöt ovat kaudesta toiseen kuolettavan ihania. Seuraavasta Saaran lempparit -kategoriasta saattaa tulla elämää pidempi :D



Caridee English oli 7. kauden lempparini toisesta jaksosta alkaen. Mimmin poseeraus typeränä blondina sulatti sydämeni heti! Tytön asenne oli muutenkin koko kauden läpi ihanan maanläheinen ja sopivan sekopäinen. Ennen kilpailuun osallistumista Caridee toimi kameran toisella puolella, kuitenkin unelmoiden mallin työstä. Ärhäkkä psoriasis kuitenkin esti unelmien tavoittelun pitään.

"I won, I did it, I'm a CoverGirl model, I'm going to be on the cover of Seventeen magazine -- I'm so excited, my dream was always to always be a model... and having psoriasis always prohibited me, I'm America's Next Top Model baby, yeah!"



8. kaudella Natasha a.k.a. Nata kärsi jonkinlaisesta tyttöjen keskeisestä rasismista läpi viikkojen. Venäjältä muuttaneen Natan ja muiden välillä oli ajoittaisen kielimuurin lisäksi erilaisia ennakkoluuloja, ja sen on täytynyt tehdä elämästä talossa todella hankalaa.

Mimmi oli kuitenkin jaksosta toiseen pirteä, inspiroiva ja yltiöpositiivinen, ai niin ja UPEA. Tappaisin tuosta naamasta - ja varsinkin huulista.

Tyttö on lopettanut mallin hommat ja keskittyy nykyään koulutukseensa ja tyttärensä kasvattamiseen.



Anya Rozova a.k.a Anya Kop. Mistä edes aloittaisin. Mielestäni tällä tytöllä on ollut kaikista 12 kauden aikana näkemistä tytöistäni eniten potentiaalia. Wikipedia kertoo, että tämäkin mimmi on syntyjään venäläinen. What's up with me and Russia? :D Hawajilla kasvaneen tytön aksentti hymyilytti aina ja yritin jopa imitoida sitä.. Monesti :D

Tällä hetkellä mimmi tekee mallin töitä Hong Kongissa ja on Elite model managementin listoilla.



Sheena sheena sheena.. Ensimmäinen aasialaisia piirteitä omaava kilpailija joka sytytti. Kroppa ja asenne huutavat boo-YAAAAAAAAH! Mitä muuta tästä voi sanoa. Ihana nainen.



Viimeisenä, muttei tosiaankaan vähäisimpänä Eva Pigford nyk. Eva Marcille. Hyvin kaupallisen oloinen tyttö, joka hakkasi tiensä vaikeuksien läpi.

"This little tomboy from L.A. that has never been beautiful. I was not the cute girl in school. I came here the shortest and the one that had the most insecurities inside of them, and now I’m America’s Next Top Model. And I get to represent all the little girls who feel the way I feel... Watch out world here comes Eva! Ahh!"

Nämä voiton jälkeiset sanat kuvaavat mimmiä ja hänen asennettaan täydellisesti. Pieni ja pippurinen. Ja jälleen kerran: Ihana ;).




12. tuotantokausi starttasi jenkeissä pari viikkoa sitten, ja tsekkaan naurettavan usein, joko uusi jakso olisi tullut. Omat lempparit tässä vaiheessa ovat Fo ja Allison, jotka nimesin jo castingissa inkkariksi ja alieniksi.





Nyt voisin laittaa tän päivän 6. jakson pyörimään. Season 8 menossa läpi vissiin kolmatta kertaa vuoden siään. Oijoi. Löytyykö muita ANTM -sekopäitä ?


Kuvat täältä.

56 kommenttia:

eeva kirjoitti...

Yhyy..en nää noita kuvia! Itehän seuraan myös sarjaa, mutta kun noi nimet ei sano enää mitään, niin hajoan kuvien puutteeseen!SNIF

Anonyymi kirjoitti...

saara ei näy kuvat vaiks kui klikkaillen :( tyra vaan alussa näkyy ei muut

Anonyymi kirjoitti...

minä, minä, minääää !! Saatanan ärsyttävää että nelonen näyttää huippumallia niin ei ikinä! Paskaa tosi tvtä parasta viihdettä:D ;)

Anonyymi kirjoitti...

jeap. nou kuvia! do something! olin kusta hunajaa ku näin et iki-ihana sarppa on kyhänny uutta postausta,mut suru tuli pusakkaan ku kuvat ei näy :c ne on aina kivoja nimittäin :D

Saara kirjoitti...

MITÄÄ. Miksi eivät näy :( No mennään pitkän kaavan kautta sitten. Updatea ihan pian!!

Anonyymi kirjoitti...

Jea ajattelin jo että tää mun kone on totally_broken, mutta löytyhän täältä anonyymi sielunsiskoksia :)

Eli en mäkään nää kun vaan ton ekan kuvan (TYRA) :( mistä johtuu :(

SAARA SÄ OLET FIERCE!!!

Anonyymi kirjoitti...

saara! olet niin ihanan oloinen että voi veljet on sellanen olo et tulisin sun kanssa niin hyvin toimeen. oot tosi monessa asiassa ihan samanlainen kuin mä + paljon ihania plussia.
voi oot vaan niin ihana

intiaanidisko kirjoitti...

Ihanaa että on muitakin antm sekopäitä! Itse tulee katottua innokkaasti noita kausia uudestaan ja uudestaan, varsinkin kipeenä jaksot on parasta viihdettä! Lemppareita vanhoista tuotantokausista on just Caridee (ihana, räväkkä!), Jaslene (ihanan pirtsakka cha cha diva!) sekä nelos kauden Brittany "Janice Dickinson 2" (drinks, drinks!). Uusimman kauden lempparit on ihanat pisamanaama Fo ja London :)

Anonyymi kirjoitti...

Joskus tulee katseltua ANTM:ää koneelta, nyt en oo tätä uutta kautta alkanut seuraamaan.. :P

Sen sijaan täytyy sanoa että Gossip Girl on paras tv-sarja ikinä! Oon ihan koukussa siihen :D Tänään ilmestyi koneelle uusin jakso ja olihan se pakko katsoa heti vaikka huomenna olis yhteiskuntaopin kirjoitukset ;D Voisitko tehdä Gossip Girlistä jonkun minipostauksen? vaikka omista mielipiteistä ja kuka on sun lempihenkilö? Ois tosi kiva! :)

Anonyymi kirjoitti...

hyvinhän noi kuvat näkyy. lällällää. :p
tosin itseäni ei kiinnosta moinen hömppäsarja ollenkaan, eikä gossip girl varsinkaan!

Saara kirjoitti...

Nyt pitäisi näkyä! :)

eeva: Nyt voit piristää muistojasi :)


Anonyymi: Nyt näkkyy! Toivottavasti... :D


Anonyymi: Ah. Nelonen. Televisio. Oijoi.


L-: Iki-ihanasta en tiedä, mutta postaus on korjattu ;).


Loora: FIERCEEEEE!!!!!!!!


Anonyymi: Haha. Kiva että en ole ainoa sekopää :)


intiaanidisko: Oijoi! Olin melkein unohanut Brittanyn. Se oli kyllä ihana :D


sannni: Voisinpa pyöräyttää moisen! Mutta en nyt ihan heti tämän perään :)

anonyymi: Onnittelut sisältörikkaasta elämästä joka ei kaipaa hömppäviihdettä<3

Ball Pit Productions kirjoitti...

SUN pitäis olla tuolla seteissä duunaamassa noita meikkejä! :)

sirpu kirjoitti...

oh my god rakastan tätä postausta yli kaiken!! oon nähny joka ikisen kauden enkä kyllästy ollenkaan. Katon jopa uudestaan niitä välillä.
Mulla ei oo elämää :D:D:D:

fo on niin paras <3

Anonyymi kirjoitti...

"Yksikään tytöistä ei ole breikannut kansainvälisesti..."

Pakko tähän kommentoida, että yksi sai maybellinen sopimuksen ja mainostaa mm. ripsareita. Mainoksia tulee tvstä jatkuvasti. Myös kauppojen meikkihyllyllä on tytön mainoksia. Hitsi vieköön kun en muista tyttelin nimeä. Putosi 'kai' aika varhaisessa vaiheessa.

Mutta tosiaan.. eihän kukaan noista oikeastaan ole mikään huippuamalli, mutta samaa voi sanoa suomenkin voittajasta. itse en ainakaan ole kuullut/nähnyt mitään siitä voittajasta.

Suvi Koponen taas... ura on lähtenyt hienosti käyntiin. Jee! :D

Anonyymi kirjoitti...

hei mistä netistä sää katot niitääääääääääää ?

Anonyymi kirjoitti...

moikka,
tää ei oikeen kuulu tähän postaukseen, mut olisko sulla mitään vinkkiä miten vois leikata omaa otsista? siis ku ei aina jaksa mennä kampaajalle... :D

Unknown kirjoitti...

mä tykkäsin paljon muutama vuosi sitten mutta nyt olen tykästynyt siihen brittiversioon.

sara. kirjoitti...

Rakastan Huippumallia! Nytkin odotan kuin kuuta nousevaa 12. kauden seuraavaa jaksoa. Olen kyllä aivan samaa mieltä tuosta Tyran tyranniudesta, joka välillä ottaa päähän. Okei, olisihan se ihanaa, että joskus kaikki hyväksyttäisiin omana itsenään ja kaikkialla olisi rauha, mutta nykytilanteessa on vain puhdas tosiasia, että malli, jolla on puolet vartalosta pahojen palovammojen peitossa, ei tule menestymään kovin laajalti. Ja mielestäni Whitneyn kruunaaminen oli epäreilua muita kilpailijoita kohtaan, koska hän oli mallina korkeintaan keskitasoa. Itsekin olen isokokoinen, mutta silti haluaisin, että plus size -malli voittaisi ihan mallitaitojensa, ei kokonsa perusteella.

Minna L. kirjoitti...

Oon kattonu valehtelematta kaikki tuotantokaudet vähintään 15 kertaa läpi, kai olen siis jonkin sortin fanaatikko? :D

kullanmuru kirjoitti...

Minä minä :D

Martina kirjoitti...

Minäminäminä!! Rakastan tota ohjelmaa ja seuraan sitä myös ihan fanaattisena. Tyra is Fierce! Mun yks suosikki on myös Caridee, siinä meni voitto kyl ehdottomasti oikealle henkilölle :)

Riikka kirjoitti...

Koukussa sarjaan myöskin! Olen katsonut paljon myös muita malliohjelmia, mutta kaikki niistä on osoittautunut pettymyksiksi tämän jälkeen.

Tyrassa on energiaa ja asennetta, jota ei ihan jokaisesta naisesta niin voimakkaasti löydy ja monista muista tuleekin sen jälkeen aika laimea kuva. Ja noi kuvat on poikkeuksetta aina niin upeita, kauniita ja hyvällä maulla toteutettuja, että niiden syntyä jaksaa todellakin katsella tuotantokaudesta toiseen.

Eva oli myös mun lemppari. (: Todella kauniit kasvot.

Anonyymi kirjoitti...

saara hei, mitä tarkotat tolla sun gallupäiväkirjassa olevalla tekstillä? kuka on pelle ja miks?

Anonyymi kirjoitti...

hahahah osuvat lempinimet, inkkari ja alien. oon kattonut ite vaan pari viimesintä kautta, siis oisko kaudet 10 ja 11, mutta tarkoitus on että katson aiemmatkin :) mulla on tämmönen väärä järjestys näköjään..

gossip girl on kyllä paras. en vaan voi sietää niitä uusia bussipysäkkimainoksia..

Heidi kirjoitti...

Natasha oli kyllä ihana, ja niin positiivinen. :) Oma kaikkien aikojen suosikkini taitaa olla Analeigh, jonka olisi pitänyt sijoittua paremmin kuin Samin... Mckeyn voiton ymmärrän kyllä.

Nykyisestä kaudesta suosikkini taitavat olla Allison, Celia ja hihhuli-London.

Tyra on ihan sekaisin, joskus hyvällä ja joskus ei-niin hyvällä tavalla.

Anonyymi kirjoitti...

Oi ihana Eva! Mun lemppari, samoin Najma ja Mollie-Sue, jotka ei näytä sun listalle päässeen :) Ihan paras hömppäsarja ikinä!

Anonyymi kirjoitti...

Ei kun Saaran pitäisi itse olla KILPAILEMASSA! Voittaisit mennen tullen ;)

Itse oon tykästynyt myös Jenkki-versioon, muut ei oikein iske. Kattonut vissiin season 2 alkaen kaikki, mutta vain yhden kerran ;)

xoxoxoxoxo

-Kristi

Anonyymi kirjoitti...

mun mielest tää taas on niin tylsä sarja et ei mitään rajaa :D

Ball Pit Productions kirjoitti...

Siis tietysti Saara olisi myös upea top model! ;D

Anonyymi kirjoitti...

Olis hienoa nähdä muokkaamaton versio tuosta Tyran kuvasta. Jännä juttu miten nainen on töllössä niin kurvikkaan näköinen ja puhuu terveiden roolimallien, erilaisuuden yms. puolesta, mutta omissa kuvissaan lähes aina on hups vaan melko hoikkaa naista.

Jojoilu ei käsittääkseni ole terveellistä ja tekopyhyys saks.

Hanna kirjoitti...

Aah sarja on kerrassaan loistava :) ja aina saaki innolla oottaa että nelosella alkais uus tuotantokausi.. lievitystä siihen on onneksi aina välillä antanu tyra banks show joka on myös aivan ihana<3

Anonyymi kirjoitti...

mäkin tahdon tietää mistä sä niitä jaksoja ja kausia katsot, vai ootko ladannut? :)

Mailis kirjoitti...

Voi ei, lempiaihe! Astunpa kaapista ulos ja kommentoin mahtavaa blogiasi.
Caridee (ikilemppari kaikista) ja Naima oli mulla ittellä sellasia, joista pidin alusta loppuun eniten. Muuten ei ole vielä ehtinyt käydä oikeutta minun osalta. ;D Nata oli ihan huippu kanssa. Se oli jotenkin.. seductive, ehkä?

Toivottavasti olet löytänyt tämän blogin jo ennen vihjaamistani, mutta mun mielestä tätä blogia tekevällä miehellä on ajoittain törkeän hauskoja juttuja antm:n jaksoihin liittyen. Se päivittää siis aina uuden jakson tultua tuota. Eli:
http://fourfour.typepad.com/fourfour/antm/

Anonyymi kirjoitti...

ää hei ei tämmösiä postauksia. aloin lukemaan varoen, mutta tuli silti jo liikaa antm-tietoutta! :)
oon menossa vasta 9-cyclessä.

Anonyymi kirjoitti...

"Pakko tähän kommentoida, että yksi sai maybellinen sopimuksen ja mainostaa mm. ripsareita. Mainoksia tulee tvstä jatkuvasti. Myös kauppojen meikkihyllyllä on tytön mainoksia. Hitsi vieköön kun en muista tyttelin nimeä. Putosi 'kai' aika varhaisessa vaiheessa."

Kyseessä on Max Factor ja malli näissä mainoksissa on Carmen Kass eikä Americas next top modelin Kahlen Rondot.

padmé kirjoitti...

TÄÄLLÄ! Siis niin hulluna tuohon ohjelmaan, odotan jo perjantaita et näkee seuraavan jakson. Mun suosikit Allison, Fo ja London. Ah <3

Kitty kirjoitti...

natasha = jumalatar. niin kaunis ihminen että wöy. ja mukavan olonen ;D

sit carideesta en diggaillu, melrose oli mun suosikki vaikka se munaski koko hommat ehkä yrittämällä liikaa. mutta se oli niin hyvä niiden kaikkien challengien kanssa, voitti vissiin lähes kaikki kunne muut taas oli lähinnä että "öö... siis.. hei miten.. miten mä voin niinku... esittää jotain... tunnetta.. jota mä en tunne... tai tehdä jotain... niinku... esittää.. tai niinku.. niin" GRRR

Anonyymi kirjoitti...

nyt joudun scrollaamaan tän postauksen ohi silmät sirillään ettei vaan näkisi mitään seuraavien kausien voittajia. :---(

Anonyymi kirjoitti...

Hey! mistä noita uudempia voi kattoa?

Anonyymi kirjoitti...

Olen kans ihan jumissa ANTM:iin!!! :)) Inspistä, kauneutta, estetiikkaa, upeita maisemia ympäri maailman... nam. Itse voikin sitte maata pitkät kalsarit jalassa likasen tukan kanssa sohvalla :DD Niin ja tuli mieleen, että kysyitkö aina edell. postauksen artisteilta luvan kuvien julkaisuun?

Anonyymi kirjoitti...

mistä katot noita? lataat netistä? en löydä mistään!

Anonyymi kirjoitti...

ANTM is loveeee <3
susta tulee niin mieleen naima!!
mun lempparit on kahlen<3, caridee, brittany, naima, jayla jne. ah haluun kattoo taaas antm! milloha alkaa tulee neloselta uus kausi?

Anonyymi kirjoitti...

Fo on ärsyttävä nillittäjä! London on paras :)

t. Huippishullu

Anonyymi kirjoitti...

Ei nyt liity kyllä tähän postaukseen mutta jossain tuolla aikasemmassa oli sulla kuva siitä sisleyn jostain naamiosta. Vaaleanpunainen purkki. Niin mistä oot ostanu sen/mistä kaikkialta niitä saa ostettua ja paljon maksaa? =)

Anonyymi kirjoitti...

Sä oot ihan järkyttävän ihana ja sympaattinen. Aina tulee hymy huulille kun lukee sun juttuja :)

Saara kirjoitti...

BPP: Some day ;)


Sirpy: Elämä on siis IHAN yliarvostettu juttu ;)


Anonyymi: Tuossa aiemmin joku totesikin, että eri mimmistä kyse :) Näin muistelin itsekin.

Ja go Suvi!


nala: Hehh, lataan täysin laillisesti =)


Anonyymi: Sakset vaan käteen ja menoksi! Pystysuoraan otsiksen mukaisesti liikutellut sakset eivät saa mitään dramaattista tuhoa aikaan :P


Nita-Karoliina: Muhun ei oo se brittiversio iskenyt vielä yhtään :(


sara.: Touché.


superlatiivi: Oot ehkä mun kadonnut kaksonen!


kullanmuru: Tervetuloa klubiin ;)


Martina: Samaa mieltä! Caridee ei tosin vakuuta liikkuvan kuvan mestarilta :P Stillit UPEITA!


Riikka: Tyra on kyllä ANTM:n suola!!


Anonyymi: http://fi.wikipedia.org/wiki/Pelle


Taina: Odottele tylsempää menoa :D


Heidi: Hehe, mua ärsytti Analeigh ihan sairaasti :D Se oli jotenkin liian innocent :P


Anonyymi: Naima oli itse asiassa TODELLA suuri suosikki, mutta kelasin että lista lähtee käsistä :D


Kristi: Hoho. I'm sooo not photogenic :D


Sara: olet HULLU!!


BPP: Olisin worlds last top model.


Anonyymi: Sepäse. Mutta eipä tyra ole kuvannut tahi muokannut tuotakaan kuvaa :) Ja onhan tuossa noinkin editoituna enemmän bootya kuin muilla :P


Hanna: Telkkarittomuus ärsyttää vain tyra shown aikaan :(


Anonyymi: Downloadingg.


Mailis: Nata<3 En ole löytänyt!! Mahtavaa!


Anonyymi: Haha :D Ei siellä nyt NIIIN paljoa ollut :D


Anonyymi: Kiitsat tarkennuksesta!


padmé: Mä niiiin meinasin laittaa londonin tohon listaan :D


Kitty: Aaahhh se nata. Se oli vaan niin ihana. Melrose alkoi vituttaa tosi paljon kun se diivaili :D First impressions women.


Anonyymi: No häh! En paljastanut yhtään voittajia :D


Anonyymi: NO INTTERNETISTÄ :< Pitää vaan vähä surffaa.


Anonyymi: Aah, terveisiä sohvalta rönttövaatteiselta ja likatukkaiselta Saaralta :D

Ja tottakai kysyn aina luvat kuvien julkaisuun :)


Anonyymi: Iso on Internet.


Anonyymi: Oho. Naima. OLISINKI. Se on niin upee.


Anni: Mä annan Folle vielä chaanssin! Kunhan se pääsee siitä tukasta yli, niin kaikki on hyvin :)


Anonyymi: Stockalta olen vain löytänyt :)

salla kirjoitti...

yksi antm-addikti ilmoittautuu! :D
kaikki suomessa näyttämättömät tuotantokaudet on tullut katsottua youtubesta ja nyt meikätyttö on ihan fiiliksissä kun tuo 12.kausi alkoi. fo ja allison ovat munkin suosikkini, lisäksi kyseisen kauden tytöistä sytyttää london.

yksi suurimmista suosikeistani koskaan on ollut kyllä naima, siinä naisessa oli vaan sitä jotain. jos voisin näyttää edes yhden päivän siltä niin mm <3

mutta tyrasta vielä, mä en nimittäin voi sietää sitä naista ja sitä sen jatkuvaa "FIEEERCE"-kälätystä :D etenkin näissä uusimmissa kausissa se naikkonen ottaa pattiin kun jotkut jutut on vedetty ihan överiksi. esimerkiksi se keijukuningatar-juttu kaudella 11 (?), mitä helvettiä :D

Anonyymi kirjoitti...

jos kerta laillisesti katsot/lataat niin miksi se on niin vaikeaa vaan suoraan linkittää että mistä?

Anonyymi kirjoitti...

Jee nyt näkyy noi kuvat!
Mä olen ihan koukussa Americas next top modeliin. Ja kohtahan alkaa Suomen kakkoskausi. Oikeesti Suomen Huippumalli Haussa on niin lame, matkitaan vaan Amerikkan kausia ja TYRAA, vois Suomiki keksiä jotain pikkasen uniqueta siihen ohjelmaan. Se Anne Kukkohovikin aina "Edessäni seisoo 12 kaunista tyttöä, mutta minulla on kädessäni 11 kuvaa...." Se kuulostaa nIIIIn feikiltä ja nIIIIn juntilta Suomenkielisenä :D Toivottavasti löytyy upeita huippumalleja Suomesta nyt tokalla kaudella :-)
Saarapaara oot ihana<3

box kirjoitti...

mä flippaan jokaikinen kerta kun näen kuvan tosta ällöttävästä tarantellasta, hyi hemmetti. :-D

Anonyymi kirjoitti...

vastaatko muuten joka kommenttiin mitä sulle tulee vai vaan kysymyksiin? kyllä on kunnioitettava suoritus.

Saara kirjoitti...

salla: hahahaha. Musta se keijukuningatar oli niin mahtavan sekopäinen :D:D


Anonyymi: Taisit vastata huomaamattasi ihan itse itsellesi :)


Daniela: Joo eipä oo Anne ihan Tyran vertainen :D Musatkin on Suomi-versiossa ihan hanurista.


laura★: Pikkuhämppärit on niitä pelottavia! Ei noi isot oo niin bad.


Anonyymi: Eipä näitä vielä niin paljoa tule, etteikö kerkeisi vastata kaikille :)

Lili kirjoitti...

mäki oon niin koukussa tohon sarjaan :D ja muutaman kauden oon kattonu jo kahteen kertaan... :) Ootko muuten jo selvinny sairasteluista?

Katriina kirjoitti...

Oma ehdoton suosikki oli neloskauden voittaja Naima, vaikka persoonaltaan olikin aika vaisu. Mutta ne kasvot..<3
Jotenkin nään että teillä olisi samoja kasvonpiirteitä! :)

Noora kirjoitti...

Satuin blogiisi lueskelemaan ja oon kans antm-friikki. Katon just jenkkilän tahtiin, mutta sit ku kattoo liikaa putkeen, tulee korvista ulos. Tietyllä tavalla liian samanlaisia ne kaudet aina...

Anski kirjoitti...

Iik, nyt on pakko kommentoida vaikkakin vanha postaus :D Löysin nimittäin tän sun blogis juuri ja tän postauksen kautta (ja mitä lueskelin jo tossa blogias muutenkin, niin pitää kyllä lukee enemmänkin, tosi kivaa juttua täällä muutakin!). Ihan huippua, muitakin huippumalli-faneja!
Ite kattelen kans jenkkilän tahtiin kausia ja pakko nähdä joka kausi. Ite pidän askartelublogia ja oli pakko tehdä yks askartelukin aiheesta ( http://veilan.wordpress.com/2009/09/08/mun-addiktio/ ) Oon vissiin vähän kahjo xD
Mut ne tytöt on just parhaita siinä sarjassa ja kaikki ne ihanat persoonat. Rakastan kans niitä kaikkia kuvauksia, ne meikit ja lavasteet on niin upeita! Varsinkin just ne kaikki fantasia-aiheiset! uuu :)