tiistai 11. marraskuuta 2008

Kuulumisia!



Hoi taas!

Kiirettä on pitänyt, ja säätila mieleni masentanut. Tuntuu, että työtaakka ulkoilman nykytilaan yhdistettynä on saattanut minut jonkinlaiseen burnoutia lähentelevään mielentilaan. En saa öisin nukuttua tarpeeksi, ja liian monet päivät kuluvat sellaisessa utuisessa sotkussa. Päässä pyörii liikaa asioita ja yhtä tiettyä ei pysty poimimaan liian pitkäksi aikaa pohdittavaksi. Seisoin esimerkiksi tänään 30min pituisesta ruokatauostani 15min askartelukaupan hyllyn edessä, ja mietin, mitä oikein olenkaan tekemässä, ja mitä siihen tarvitsen. 15 MINUUTTIA. Yleensä teen jo koko homman siinä ajassa.

Tämänkin postauksen kirjoittaimiseen on tähän mennessä kulunut yli 10min (päivitys postauksen viimeistelyhetkillä, 30min). Muistan kokoajan, että tuonne ja tuonne pitää lähettää lasku ja ainiin, sille piti soittaa. Ja pitää tehdä lista pakattavista tavaroista ja pitää etsiä sitä ja pitää tehdä tätä. Niin ihanaa, kuin työni onkin, välillä kaipaisin kunnon lomaa :(.

Huomenna suuntaan Lappeenrantaan muutamaksi päiväksi opettamaan, ja toivon että saan siellä nukuttua, ja selvitettyä päätäni hieman opetusten lomassa.

Kamera lähtee tietysti mukaani Lapikseen, ja jonkinmoist roadtrip-juttua luvassa heti kun palaudun normaalille henkiselle tasolleni. Nyt menen paahtamaan vihanneksia iltapalaksi ja suunnittelen saunan lämmittämistä.

P.S. Kuvassa komeilee suosikin uusin kansi (naamat + hiukset by yours truly), ja tänään käytiin räpsimässä jo seuraava varastoon. Sellaista matskua ei olekaan kyseisessä julkaisussa ennen nähty ja koko tiimi artisti mukaanlukien oli innoissaan. Ensi kuuta ja jatkoa odotellessa ;).





xoxo GossipGi.. Eikun oonkin Saara :(

9 kommenttia:

Lenore kirjoitti...

hei mul menee askartelukaupas yleensä 1-2h :DD

Saara kirjoitti...

Mun ennätys oli kampin hobby pointissa 1h 48min. Otin aikaa ja ne luuli mua myymälävarkaaksi :D

Anonyymi kirjoitti...

ei maailma ole murheen laakso, vaikka sää sitä yrittää uskotellakin. paras lääke säämasennukseen on ikävä kyllä suklaa.... viihdy Lappeenrannassa. Siellä on rannassa Kaunis Veera, joka uhmaa Saimaan hyisiä aaltoja. Syötäväksi voi ostaa atomin tai lörtsyn. Takuuvarmasti piristyy. t. Saarafani

Unknown kirjoitti...

Moikka. Oot varmaan saanu jo noita "I love your blog" palkintoja mutta yksi lisää ei ole (kai) pahitteeksi.

Tykkään paljon. Keep Writing :)

http://vuodatus-media-4.web-effect.net/g/61327/1976864.jpg

Anonyymi kirjoitti...

Lueskelinkin tuota Suosikkia kampaajalla käydessäni. Pojat näytti hyvältä :)

Anonyymi kirjoitti...

hetkinen,.. ot pelle?

terveisin yksisilmäinen salamanteri

Anonyymi kirjoitti...

mikä juoma sulla on tossa kuvassa ylhäällä? :D
näyttää hyvältä ni haluisin tietää.

Anonyymi kirjoitti...

Upeaa Saara! Onnittelut tupla-Suomen mestaruudesta! Eksyn aina lukemaan kirjoituksiasi, mutten muistanut, että tällaiseen hienoon kommenttilaatikkoon voi laittaa terveisiäkin.

Terkkuja Maikulta, olet idolini!

P.S. Näytät upealta :)

Anonyymi kirjoitti...

"mikä juoma sulla on tossa kuvassa ylhäällä? :D "

Oisko Mojito... näyttää ainakin :)