lauantai 1. marraskuuta 2008

halloweeeeen!

Eilen olin taas töissä cubassa, ja halloweenhumu meni osaksi sivu suun, kun jouduinkin oletetun 4 maskin sijaan tekemään niitä 9... Tämän jälkeen oman lärvin laittamiseen ja puvun viimeistelyyn jäänyt aika oli 0min. Kauheiden kompleksien jälkeen totesin, että no voihan vi..deo, halloween on kerran vuodessa ja aivan sama vaikka näyttäisin urpolta ja puolialastomalta. It wasn't me. Onneksi 90% asiakkaista oli 00:30 jo sen verran humalassa, että vaikka oma oloni ei ollutkaan se kaikista itsevarmoin, kuljin pää pystyssä loppuillan.



(J:n allmighty iMac ei osaa tallentaa tuota kuvaa käännettynä.. Voi kuinka kaipaan photariani, joka on omalla tietokoneella makkarissa!)

Käsittämätöntä, miten ihmiset ei normaalisti uskalla baarissa lähestyä mutta kun on puoli kroppaa paljaana ja haaremihousut jalassa, niin asia ei ole minkäänlainen ongelma :D. Jouduin totamaan moneen kertaan hyvin humalaisille ja epämiellyttäville mieshenkilöille että tsorit, aladdin on Balilla.

Tänään pääsen vihdoin siivoamaan kotia kunnolla. Ostin viime viikolla varmaan 50e edestä uusia siivoustarvikkeita, ja sormet syyhyävät kuuraaman kaikkea seinistä kaappien sisuksiin. Äiti kokeili mun otsaa kuumeen varalta, kun hehkutin tätä vimmaani.


Ja yhden anonyymin mieliksi: Päivän asuna jasmine-gear - kaikki itse tehty ;)

14 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olet kyllä hoikistunut todella paljon!! :O

Anonyymi kirjoitti...

sä oot tosi laiha! Hitto mä en pystyis olee masu paljaana, en kehtais esitellä sitä >; mut sulla onkin hoikka masu:)

Saara kirjoitti...

Kiitos ja kiitos! Masu voisi olla hoikempikin, ja varsinkin parin drinkin jälkeen teki mieli mennä kietaisemaan joku viltti päälle =D

Lenore kirjoitti...

et kyllä _yhtään_ näytä iteltäs :D siis ooksä ite ommellu noi kledjutkin?

Anonyymi kirjoitti...

miten oot näissä kuvissa näin laiha kun esim sm-kisavideolla ja kuvissa olit suht isonkokoinen? mut vau

Saara kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Saara kirjoitti...

Neetta: Haha, rusketus + piilarit + tekotukka. Tututkaan ei meinanneet tunnistaa, varsinkaan sellaiset joita en ole nähnyt pariin kuukauteen :D

anonyymi: No ehkä siksi, että paino on tällä hetkellä reilut 5kg alempana kuin kisapäivänä. Kisastressi, samaisella viikolla todella pahasti rönsyilleet ruokailutottumukset ja se aika kuusta turvottavat aika tavalla :P


Ja sanottakoon vielä se, että lähes kaikki näyttävät isokokoisilta kun vieressä on 10 alipainoista mallia, oon ihan sinut sen jutun kanssa ;D

Iba kirjoitti...

Siis alkaa kyllä ärsyttää jos nää anonyymit hyökkää sunki kimppuun. Sveitsi ei ole kohta enää niin puolueellinen maa jos tämmöinen peli jatkuu!

Anonyymi kirjoitti...

en tarkottanu missään nimessä pahalla.. näytät hyvältä joka painossa, se ei ollu pointti :) halusinki vaan tietää että onks sun paino oikeesti heitelly vai oonko tulossa näköharhaiseksi :D "isokokoinen" oli väärä sanavalinta, toivottavasti ymmärsit mut oikein...

Saara kirjoitti...

Ja joo neetta, kaikki oli itsetehtyä! :)

iba, ei kukaan toivottavasti hyökkäile, voitte pysyä puolueettomana<3

anonyymi, pelkällä tekstillä kommunikointi johtaa aika usein virhetulkintoihin. Siksi nämä iänikuiset hymiöt ovatkin lähes elintärkeitä ;)

Anonyymi kirjoitti...

laita lisää kuvia! :) onko sun rusketus ihan meikillä saatu aikaan vai ootko käyny solariumissa/suihkurusketuksessa?

Lenore kirjoitti...

saara senki paska :D älä väitä et osaat kaiken tän lisäks viel ommella vaatteitakin?!? ;D

Saara kirjoitti...

anonyymi: Kamerasta loppui tosiaan akku sen 8 kuvan jälkeen joista puolet näyttää tältä samalta :D

neetta: Äiti avustaa kyllä aina kun tulee ongelmia, enkä osaa käyttää kaavoja<3 Mutta aina mä saan kauheiden kommervenkkien jälkeen kaiken näyttämään siltä mitä halusinkin :D

Anonyymi kirjoitti...

voi että oot kaunis! :)