perjantai 19. joulukuuta 2008

Kuulumisia vol. 193i23

Hahah. Mun piti esitellä teille vähän mun työpaikkaa, mutta puhelimen akku sanoi itsensä irti. Pahoittelen jos ja kun kuulostan feikiltä ääliöltä. Kameralle (puhelimelle) puhuminen on vaikeampaa kuin luulisi.. Yritän hommata jonkun hieman järkevämmän videopostauksen joku päivä. Ehkä se feikkiyskin katoaa harjoituksen kanssa :).

Koko alkuviikko on kulunut päätä selvitellessä ja opettaessa. Tänään oli ensimmäinen vapaapäivä, jonka käytin joululahjojen valmistukseen ja ystävien tapaamiseen.



Iltapäivällä suuntasin kolmen sekopään kanssa Beverly Hills Chihuahua :n kutsuvierasnäytökseen, jossa oli myös muutamia julkkiksia koirineen. (mm. Aira Samulin, joka noin puoli tuntia leffan alun jälkeen veti suurehkon hattunsa silmilleen ja alkoi kuorsata meidän vieressämme takarivissä. Kyllä. Kuorsata. :D)

Leffaeväiksi sai aulasta valikoida haluamaansa limpparia ja laatikon popcornia. Tennispalatsiin tottuneina järkytyimme juomatelineettömyyttä (Onko tuo edes sana? En ota siitä vastuuta..) ja päädyimme asettamaan popparit varovasti lattialle, kumoon potkimisen armoille.



Leffa oli hillitön, varsinkin kun kyseessä oli dubattu versio. "Beibi, mä lupaan aina hoitaa sun puutarhaas" -kommentti pieneltä koiralta toiselle sai muutaman muunkin suunpielet ylöspäin, ainakin naurunremakasta päätellen. Ainoana miinuksena sanottakoon, että hieman överi Disneymäisyys puski muutamin kohdin niin paljon pintaan, että teki mieli läpsäistä itseään poskelle ja herätä siitä transsista. Vannoutuneena High School Musical -fanina pidin kuitenkin suuni supussa ja käteni kurissa.. Disneylove 4-evah!

Näytös järjestettiin Bristolissa, ja jäimme sen jälkeen vielä Time Bar:iin istuskelemaan. Baarimikko ja lähin pöytäseurue epäilivät täysi-ikäisyyttämme, ja eniten epäilyksiä herätti luultavasti kummitätini. Tyttö on syntynyt vuonna -85 eikä näytä päivääkään yli 14-vuotiaalta. Tajuan muuten joka kerta ystävien kanssa ollessani, kuinka paljon enemmän sitä pitäisi harrastaa. Tyhmästä päästä kärsii koko kropan lisäksi myös sosiaalinen kanssakäyminen.


Nyt katson vielä iltasatu -leffan ja painun sitten pikimmiten pehkuihin.

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ooh! Mun jalka ja laukku on päässyt kuvaan :D

Oli hauskanhassua eilen. Oli ihana nähdä pitkästä aikaa ja otetaan pian uusiksi!

-Kristisi <3

Anonyymi kirjoitti...

Hei!
Olisi mukava lukea postaus/joku infoisku irtoripsien laittamisesta, ja vähän vinkkejä mustan ripsiliiman käyttöön. Jos jouluksi vaikka saisi repästyä itelleen sellaset! :) Kiitos!

ipa kirjoitti...

Et vienyt siskontyttöä leffaan?! O_o Mitäs tää on?!

koita seuraavalla kerralla muuten kuvata se video vaakasuoraan... :D (et ehkä ite tajunnu!)

musmus!

Anonyymi kirjoitti...

Oot ihana! Odotan sun postauksiasi aina suu vaahdossa <3

T: Ellan

Anonyymi kirjoitti...

Täh, miten sulla voi olla noin nuori kummitäti? :o

Saara kirjoitti...

Kristi: Pus<3

Anonyymi: Pistän listan jatkoksi, tosi hyvä idea kyllä! :)

ipa: Nokun en ollut se kutsujahenkilö vaan kutsuttu<3 Puspus<3 Ja tietokone kääntää ton psykosti. Sä olet tän perheen leffaihminen. Opeta.

Ellan: Mukava kuulla! :)

puuk: Minut kastettiin vasta konfirmaation yhteydessä, ja sain valita omat kummivanhempani :)

Anonyymi kirjoitti...

Heippahei :) kertoisitko minkä väriset luomivärit sopivat sinisille silmille? Minkä hintaista tuo Make up storen korostus juttu muuten on, mitä kerroit anna abreun meikissä käyttäneesi? löytyykö vastaavia hyviä tuotteita muilta valmistajilta, esimerkkejä?
Minä myös kaipaisin juttua erilaisista irtoripsistä, ja keinoista saada ne kätevästi paikalleen ilman tunnin sohlaamista :D kiitos
ja vielä toivomus: juttu nudesta huulimeikistä olisi myös tilauksessa ;)

Anonyymi kirjoitti...

ihana tuo video :''D

Anonyymi kirjoitti...

MUT MITES SE ANTTI REINI!! IHANA?!

Unohdit sen. Pyyh.


<3
-L