keskiviikko 6. toukokuuta 2009

Bronze me up!


Multa on nyt jo ihan ikuisuuksia kyselty solariumista ja solariumtuotteista, joita olen maininnut käyttäväni. Olen julmasti pitäytynyt poissa aiheen kimpusta, koska en kokenut tietäväni siitä tarpeeksi. Nyt asia on toisin! Surffailin nettiä ja etsin uusia suomalaisia nettikauppoja ja firmoja, jotka myisivät omaa lemppariani Australian Goldia.

Kaikista laajimman valikoiman löysin Fresh Solarium Clubin -verkkokaupasta. Firman omistaja Virpi lupautui vielä asiasta kyseltyäni kertomaan solariumin käytöstä, sen vaikutuksista ja tuotteista tarkemmin. Istahdinkin siis iltapäivällä Malmin toimipisteeseen ja juorusin huomaamattani aiheesta ja muusta maailman menosta paljon kauemmin, kuin aluksi suunnittelin.

Myyttejä itsensä grillaamiseen liittyy ihan mieletön määrä ja yritänkin nyt avata koko hommaa teille mahdollisimman kattavasti. Varautukaa megapostaukseen, edessäsi on solkkualoittelijan ABC :).






Kauniin rusketuksen hankkimiseen kannattaa varata aikaa. Ihon täytyy tottua uuteen käsittelyyn ja palautua pari päivää ensimmäisten kertojen välissä.
Kirjaan tähän vielä monille tutun kaavion:

1. kerta 5-8min

2. kerta 2 päivää edellisen jälkeen 8-12min

3. kerta 2 päivää edellisen jälkeen 12-15min

4. kerta 2 päivää edellisen jälkeen 15-20min

Jos ensimmäisten kertojen väli venyy turhan pitkäksi, iho tavallaan unohtaa miten toimia ja homma alkaa taas alusta. Palamisen se taas muistaa kuin norsu ja siitä palautuminen voi kestää jopa reilun kuukauden. Älkää siis menkö soitellen sotaan ja iskekö sitä 25min tauluun!!

Kun iho on totutettu ja perusrusketus hommattu, voi käyntiväliä harventaa. Yhden "kuurin" pituus kannattaa ihotyypistä riippuen pitää 6 - 16 kerrassa.




Nyt joku älähtää, STUK kun suosittelee maksimissaan 10 käyntiä vuodessa. Ajat muuttuvat ja solariumit kehittyvät. Kymmenen kertaa on varmasti ihan ymmärrettävä suositus, jos puhutaan vaikka mökkikylän uimahallin ikivanhasta solariumarkusta. Hapron uusimman suosituksen mukaan solariumkertoja heidän laitteissaan voi huoletta kerääntyä 30-60 vuosittain.

Silloin kun vanhat suositukset on laadittu, ei laitteiden valmistajia tai kuluttajia juurikaan kiinnostanut ihon hyvinvointi, vaan se syvääkin syvempi ruskeus. Nykyään kuitenkin tiedetään asiasta paljon enemmän. Lamput säädetään oikealle etäisyydelle ja niiden käyttöikää valvotaan viikoittain. Kyllähän maalaisjärkikin sen jo sanoo. Laita vierekkäin uusin puhelimesi ja 10 vuotta sitten ilmestyneet mallit. Onko eroja?




Solariumia ei myöskään suositella alle 18-vuotiaille. Itse pidin tästä kiinni, mutta valintahan on jokaisen oma. Virpi kertoi puuttuvansa kyllä selkeästi ikäsuosituksen alittavien tyttöjen solkkukäynteihin kysymällä tietävätkö vanhemmat aikeista ja valistamalla touhusta muutenkin.

Porttikieltoa ei ovelle voi laittaa, mutta kyllä sille 18v. Saarallekin olisi saanut joku kertoa, että ei tää 20min suoralta kädeltä ilman rasvoja ole se paras vaihtoehto. Nuorille on muuten suunniteltu oma solkkusarja, joka on huokeampi ja keskittyy nimenomaan ihon kosteutukseen! Se kulkee nimellä Cheers!




Fresh Solarium Clubilla ( ja siellä omalla salillanikin jossa yleensä solkkua käytän :) ) käytetään Hapron laitteita, sillä niissä ihon hyvinvointi ja käytön mukavuus on viety mahdollisimman pitkälle. Testasin tänään mallia, joka suihkauttaa muutaman minuutin välein tuulettimen mukaan ihanasti viilentävää vettä, soittaa 4 radiokanavaa sekä levittää ilmaan aromaterapeuttista tuoksua. Ei ihme, että sarja on nimetty Luxuraksi :D.

FSC:ltä löytyy muuten myös seisomasolarium, jossa voi poistaa painaumista aiheutuneet valkoiset läntit. Allekirjoittaneelta niitä löytyy ainakin lapaluista, kyynärpäistä ja alaselästä. Olen dalmatialainen!




Solarium itsessään ei ole kauhean tyyris palvelu, mutta sen oheistuotteisiin kannattaa satsata. Ihon kosteutus ja suojaus on ensiluokkaisen tärkeää, mutta hitto, mä ainakin tahdon saada siinä samalla itsestäni mahdollisimman kauniin värisen ja solkkuvoiteet toimivat ainakin minulla kuin unelma :P.

Jos budjetti ei mitenkään taivu, rasvaa ainakin iho heti kun pääset kotiin! Jos oma solkkuvoide on joskus unohtunut kotiin tai päässyt loppumaan, se näkyy ja tuntuu. Ihoa kiristää ja kuumottaa. Ei kiva.




Suomeen tuodaan solariumkosmetiikkaa ihan naurettavan vähän. Australian Goldia saa etsiä kissojen ja koirien kanssa, varsinkin jos haluaa jotain muuta kuin niitä 3 suosituinta voidetta. Muitakin tuotesarjoja ja valmistajia löytyy ja niitä tarjotaan kuulemman myyntiinkin jonkin verran. Vielä ei ole löytynyt AG:n voittanutta ja itse ainakin arvostan sitä, ettei Virpi ota myyntiin mitään, mitä ei itse käyttäisi!




Tosiaan, tuotteita on enemmänkin kuin ne tutuimmat Puppy love ja Idol. Tuoksuja ja ihania nimiä piisaa vaikka muille jakaa! Lähes kaikissa AG:n tuotteissa on kosteuttavana ainesosana hampunsiemen -uute, joka imeytyy aina dermikseen asti. Kaikki tuotteet syventävät ja kiihdyttävät ruskettumista ja sen lisäksi ne voiteesta riippuen mm. viilentävät, kiinteyttävät ihoa, itseruskettavat, poistavat solkulle ominaista tuoksua iholta ja ehkäisevät ryppyjen muodostumista.

Tuo itseruskettavuus on muuten näissä tuotteissa jotain ihan käsittämätöntä. Kun ostin ensimmäisen kerran espressoa testiin, en tajunnut tuotteen sisältävän itseruskettavaa. Seuraavana päivänä kauhistuin sormien välejä tuijottaessani. Koko muussa kropassa taas oli kadehdittavan täydellinen maitokahvin sävy. Virpi selittikin tänään, että rusketus rakentuu omien pigmenttien mukaan, eikä luo ns. kolmatta kellertävää värikerrosta iholle. Täytyy tarpeen vaatiessa testata nuo AG:n itseruskettavat tuotteet ihan erikseen.



Tuotteiden hinnat vaihtelevat 3 ja 130 euron välillä, siinä on mistä valita :). Aiempien kokemusten perusteilla nimeäisin omiksi lemppareiksi Idolin, Iced cremen ja Espresson. Sain tänään pari pussia uusia tuttavuuksia mukaan, ja raportoin teille niiden vaikutuksista kuvien kera. Alla kuva Virpin lemppareista!




Nyt tämän massiivisen infon jälkeen, mitä siellä solkussa sitten ihan oikeasti tehdään?

Valmistajat tekevät parhaansa tarjotakseen turvallisia laitteita, mutta jos kömmit niiden sisään eilisen meikit naamassa ja rasvaat vielä itsesi aurinkovoiteella ja makaat siellä silmät sepposen selällään, on kaikki yhtä tyhjän kanssa.

Ihon tulee aina grilliin hypätessä mahdollisimman puhdas, tai jos siinä on jotain voiteita, niiden tulisi olla niitä solariumiin kehiteltyjä. Kaikki sopimattomat tuotteet saattavat reagoida ihon pinnalla mitä ihmeellisimmin. Erilaiset aurinkoihottumat ym. allergiset reaktiot ja punoitukset lienevät yleisimpiä komplikaatioita.



Step-by-step.

1. Suihkuun! Mielellään paria tuntia ennen H-hetkeä, niin että iho ehtii normalisoitua.

2. Köpöttele haluamaasi solkkuun ja valitse oma koppisi.

3. Puhdista solarium kopista löytyvällä desinfiointiaineella ja paperilla pyyhkien sekä ennen käyttöä, että sen jälkeen.

4. Ota vaatteet ja korut pois ja laita hiukset kiinni. Levitä solariumvoide ja pese kätesi jos siinä on itseruskettavaa.

5. Jos paikassa on itsepalvelu, kilauta rahat koneeseen vasta kun olet rasvannut itsesi. Pari minuuttia kun ei ainakaan minulle siihen tarkasti levittämiseen riitä.





6. Ota silmäsuojat mukaan ja mene solkkuun köllöttämään. Etsi itsellesi sopiva asento, joka voi olla selällään tai mahallaan. Muista kuitenkin suojata silmäsi makasit miten päin hyvänsä!

Selällään kädet kyljissä kiinni ei muuten ole se hedelmällisin vaihtoehto nimim. kokemusta on.

7. Napsauta laite päälle ja leiju hämmentävään euforiseen tilaan. Osaan laitteista saa muuten oman mp3 soittimen kätevästi kiinni!

8. 5-25min kuluttua hyppää ulos ja ihkuta rusketusrajojasi!

9. Katso, ettet unohda koppiin mitään tärkeää. Sormukset ym. tuppaavat unohtumaan helposti.

10. Vältä suihkua muutama tunti solariumin jälkeen.


Tässä vielä solkun seinältä löytyvät viralliset ohjeet!




Paikalla kävi pari vakkariasiakastakin. Plussiksi he mainitsivat muun muassa sen, että Virpi on ihan huippu. Voin ilomielin yhtyä tähän lausuntoon :D.




HUH. Olipa siinä sitä infoa kerrakseen ja tuntuu että välistä jäi varmaan 10 asiaa! Eiköhän teiltä löydy kysymyksiä niidenkin edestä, ja Virpiltä saan varmaan tarkennuksia täynnä olevan sähköpostin :).

Lisää tietoa tuotteista, tilaamisesta ja vaikka mistä muusta löytyy osoitteista:

www.australiangold.fi

www.australiangold.com
www.freshsolarium.fi/



EDIT: Tarkennetaan nyt vielä täälläkin, että en siis halua työntää teidän kaikkien päitänne sinne solariumiin, tästä vaan on kyselty paljon. Ja jos sinne menette kuitenkin, miksette tekisi sitä paremmin suojattuina :). En myöskään halua leimata STUKia mitenkään! Mä vaan henkilökohtaisesti kyseenalaistan sen, että saat vähintäänkin syövän jos käyt solariumissa 11 kertaa vuodessa.

91 kommenttia:

Mrs. M kirjoitti...

Täällä myös yks solkkuhullu! Just tällä viikolla ajattelin hakea 10 kerran kortin lähisolkkuun, joka keväinen traditio :)

Maria kirjoitti...

Olisin hyvin kiinnostunut kuulemaan siitä, millaisella periaatteella tuollainen "turvallinen" solariumlaite sitten toimii, jos siinä voi itseään kärtsätä turvallisesti noin moninkertaisen määrän säteilyturvakeskuksen suositukseen verrattuna. Miten uv-säteilystä saa turvallista? Samaa säteilyähän se silti koko ajan on, vaikka olisi mimmoiset lamput ja millainen etäisyys tahansa (kyllä se aurinkokin saa ihosyövän aiheutettua sieltä miljoonien kilsojen päästä). Saa kertoa tietämättömälle.

Heli kirjoitti...

Mä en varmaan ikinä uskaltaisi mennä solariumiin, huih!!
Pelottavia kaikki tommoset ihme laitteet :D:D

Maria kirjoitti...

Aijoo, ja se ero vanhan ja uuden kännykän välillä on lähinnä ulkonäkö ja oheishärpäkkeet + parempi markkinointi - kyllä esimerkiksi se toimintaperiaate kännykkäpuhumisessa on edelleen ihan tasan se sama kuin 10 vuotta sitten. :)

Jenni kirjoitti...

Mahtava postaus! Olispa täälläkin solkku jossa seisotaan, mäkin saan helposti vaaleita läiskiä. Myös rusketusrajoja saan joskus mitä ihmeellisimpiin paikkoihin, vaikka yritän asentoja vaihdella. Pari viime kertaa olen käynyt solkussa ilman rasvaa, mut nyt alko taas tuntua että PAKKO tilata solkkurasvaa. Btw kaikki aina sanovat vihaavansa solkun aiheuttamaan hajua, mutta minä tykkään siitä:D

Saara kirjoitti...

BelovedCava: Kevät<3


Maria: Nää on näitä juttuja joista tulee joka toinen viikko kieltävä ja puoltava tutkimus. En henk. koht. usko, että esim. STUKia kiinnostaa uusimpien solkkujen tehoja ja vaikutuksia. Tuo alhainen turvaraja kun on helppo ja pitävä ohjenuora. Nämä tosin on mun omia maalaisjärkeilyitäni.

En yritä sanoa, että jee, grillatkaa itseänne mielettömästi tää on tosi turvallista ja STUK on ääliölaitos. Yritän vain kyseenalaistaa sitä rajanvetoa, jonka mukaan saat vähintäänkin syövän, jos käyt solkussa 11 kertaa vuodessa :).

Oikealla ihonhoidolla ja omalle ihotyypille sopivalla ajalla solkku on ainakin mulle erittäin miellyttävä asia joka pitää mm. aina välillä päätään nostavan teiniaknen kurissa.

Mä lupaan kyllä Maria ottaa sulle tästä tarkemmin selkoa! Nyt nukuttaa!

Saara kirjoitti...

Heli: Haha, sitten et mene :D


Maria: Mua muuten kiinnostaa, kuinka paljon vanhat puhelimet säteili verrattuna uusiin malleihin ;).


Jenni: Muakaan se tuoksu ei ole kamalasti haitannut!

Anonyymi kirjoitti...

Kerrassaan upea postaus, kiitos! Eikun solkkuvoide tilaukseen. :)

Anonyymi kirjoitti...

Millä sä suojaat silmät solkussa? :) -tietämätön

Anonyymi kirjoitti...

omg holy shit saara.
oon lentokentällä töissä ja saan jokapäivä säteilyä kun seison sen läpivalasukoneen lähellä ja mun takki menee siitä läpi joku tuhat kertaa päiväss ja sit laitan sen päälle ja se imeytyy muhun se säteily. ja sit käyn viel solkussa. ja saan avaruussäteilyäkin kokoajan taivaasta. ja kännykkäkin säteilee. ja sit ku lennän saan isomman annoksen säteilyä.

miten elän itseni kanssa?
t. minja

Anonyymi kirjoitti...

unohdin etten oo enää lentokentällä töissä:(

t.minja

Saara kirjoitti...

Maria: Noniin, pikakaivelulla tällainen pikavastaus. Vanhoissa arkuissa ei ole UV-tyyppiä 3 olevia loisteputkia, jotka ovat tätä uutta turvallisempaa sukupolvea. STUKin sivuilta löytyy lista "sallituista" lampuista, joka perustuu Ruotsissa ja Norjassa tehtyihin tutkimuksiin. Suomessa asiaa ei siis sivujen mukaan tutkita juurikaan.


Anonyymi: Mä oon iha pähkinöinä kun vanhat loppuu ja saa valita uutta aina :D


Anonyymi: Solkuissa on sellaiset pienten koppakuoriaisten näköiset suojat lähes aina lainattavissa (kannattaa tietty desinfioida). Ja omia saa tilattua mm. tuolta nettikaupasta.

Anonyymi kirjoitti...

eli jos päättää nyt mennä tästä solariumiin, niin pitää/kannattaa ensin ostaa jotain erityistä rasvaa, niinkö? :)
ite tekis mieli mennä, mut jotenki jännittää mennä sellaseen ihme arkkuun :D ja toiseks pidän kaikkea tällästä (esim itseruskettavat ja hiustenpidennykset) jotenki huijaamisena, vaikka ketä siin huijaa ;) oon kyllä ihan varma et joskus tonne solariumiin meen! :D

Anonyymi kirjoitti...

kiitti kivasta postauksesta :)

ite käytän solkkua säännöllisesti, mutta tähän mennessä oon käynyt vain noissa vanhoissa ja vaarallisissa... pitänee ostaa kunnon tökötit ja suunnata uudempiin laitteisiin.

Anonyymi kirjoitti...

pikkasen mainostusta??

Saara kirjoitti...

Hienosti menin nukkumaan btw.

Anonyymi: Sillä sä suojaat sun ihoa, eli sanon joo :). Mun ala on muutenkin huijausta, tää on mulle vielä pientä :P


Anonyymi: Tämäpä oli yksi syy :)


Anonyymi: Haha, noniin, a) tätä on kyselty paljon b) otin itse yhteyttä FSC:hen, koska se on ainoita paikkoja joista kyseisiä tuotteita saa noin laajassa mittakaavassa ja vielä kaikkialle Suomeen c) olen käyttänyt tuotteita jo pari vuotta tyytyväisenä, joten miksi ns. pimittäisin tiedon teiltä, kun joku kuitenkin tulisi kyselemään että no mistä sä nyt sitten tilaat jne. :).

JUULIS kirjoitti...

JEES JEEES.. TAAS ENS KERRAN KU SUT NÄÄt, OOT KAKKAPÖKÄLEEN VÄRINEN!!! DJ TUMU89 - I HATE YOU MY FRIEND!! T: JUULIA..

EIKU T: SOLARIU-MARKKU

Anonyymi kirjoitti...

KATO MITÄ HITTOA!!! TOI OSOTEJUTTU TOIMI........... VOI MÄTÄ


T: EI AINAKAAN JUULIA

Anonyymi kirjoitti...

MOI!

HALUISIN TIETÄÄ KAKKKAAKO IHMINEN LEIKKAUSPÖYDÄLLE NUKUTUKSESSA?

VOISITKO OTTAA SELVÄÄ, NÄYTÄT MUUTENKIN JOTENKIN "YLIVIISAALTA", "RIKIPEDIALTA" JA "_NÖSSÖ_LTÄ" ...

PS OOT OIKEELLA ALALLA
PPS ONKO SUN ISÄ TÖISSÄ K-MARKET KAKESSA?

Anonyymi kirjoitti...

Olen todella vaalea iholtani ja kesäisin kärtsähdän punaiseksi, käytin mitä suojakerrointa tahansa. Solariumissa kävin ensimmäisellä kerralla 6 minuuttia, seuraavalla 9 ja kolmannella 12 minuuttia - ja kuinkas kävikään, kärtsähdin pahasti mm. vatsasta. Vain kahdessatoista minuutissa. Kosteutin ihoani perusvoiteilla ja olen aina suihkun jälkeen rasvannut itseni hyvin.

Solariumvoiteista erikseen en ole koskaan kuullutkaan, ehkä ne olisivat auttaneet minua ja olisin välttynyt palamiselta. Minulle solarium ei tuntunut oikein sopivan. Pienen pienet rajat sain, mutta niitäkään ei nähnyt kukaan muu kuin minä itse kun yritin rajoja esitellä :D

Itseruskettavista hujahdan aina oranssiksi, eli ehkä olen vain käyttänyt vääriä tuotteita tai sitten nekään eivät sovi minulle. Vaaleaihoisia solariumkäyttäjiä suosittelen olemaan varovainen solariumin kanssa ja olemaan mieluummin hiukan liian vähän aikaa - kuin liian pitkään. Aluksi varsinkin.

Ihana tämä blogi, ja ihanaa kun laitat toisinaan vaihe vaiheelta ohjeita milloin minkäkin upean meikin tekoon. Toki itselleni ohjeet eivät aina niin mahtipontisena sovi vaan käytän hiukan laimeampia värejä - mutta silti olen saanut monta hyvää vinkkiä oman silmämeikkini tekoon. Välillä on mukava kokeilla jotain uutta (:

Anonyymi kirjoitti...

Jes, tätä on odotettu...aivan loistava postaus! parempi, kuin osasin edes haavella ;D. Kiitos Saara!

Anonyymi kirjoitti...

Mun äitini kävi parikymppisenä muutaman vuoden ajan jopa 10 kertaa kuussa solariumissa... ja laitteet ei tuohon aikaan tosiaan ollut kovinkaan turvallisia ja testattuja. Mitkä jäljet tämä solariumissakäynti on häneen jättänyt? Ei minkäänlaisia. Juuri viime viikolla 51-vuotiasta äitiäni luultiin 35-vuotiaaksi?
Maalaisjärjellä mun mielestä noita solariumeja just pitäis käyttää. Tottakai niissä on vaaransa jne. mutta musta on ihan naurettavia ne joskus iltapäivälehdissäkin esitetyt "varoitukset" joissa on tietokoneellakäsitelty valokuva "tältä näyttää solariuminkäyttähä vanhana" ja sitten kuva ryppyisestä vanhasta naisesta. Voi moro sanon minä

Asta kirjoitti...

Ah, kiva että joku muukin harrastaa solariumia. En olekaan ennen tutustunut noihin rasvoihin ja muihin aineisiin. Niitä taidetaan myydä meidän salilla, joten pitänee katsoa seuraavan kerran vähän tarkemmin.. Oon siinä mielessä onnekas, että solarium kuuluu oman kuntoklubini kuukausimaksuun :-)

Anonyymi kirjoitti...

ja piti vielä lisätä että ihan loistava postaus!! itse luulin tienneeni ahkerana solkunkäyttäjänä solariumista paljonkin mutta nähtävästi olenkin ihan ummikko :D paras postaus ikinä!

maj kirjoitti...

tähän postaukseen vois ottaa kuvan mun veltostuneesta ja paksuuntuneesta ihokudoksesta...maj solariumissa n.reilu 100 X edelliset 2 vuotta (+thaimaa 4vkoa ym..) ja kuinka kävikään...hihih.. välillä vähän ag:tä pintaa ja välillä mennää ilman mutta aika on se sama solkussa 20min:D
kesällä porkkanaöljy kehiin, ja arvaa mitä? käytännössä olen työtön kesän..eli siis tampereen ruskein böönä...

pus pus.
t.Maj

Anonyymi kirjoitti...

Ihosyövän lisääntymisen pääsyyt? Muodikkaana pidetty rusketus ja solariumin lisääntyminen - turhamaisuus.

Tummaihoiset käyttävät ihon vaalennusvoiteita, vaaleaihoiset käristävät ihoaan parhaansa mukaan. Missä järki?

Ihosi värin muuttamiseen kuluvalle ajalle löytyisi varmasti järkevämpääkin käyttöä - käyttöä, joka ei vaaranna terveyttä.

Julkaisemalla tällaisen tekstin julkisessa, suositussa blogissasi osoitat itsekkyyttä sekä välinpitämättömyyttä lukijoitasi kohtaan - erityisesti niitä nuorimpia.
On vastuutonta vedota siihen, että tästä on kyselty paljon (onko siis muiden syy, että kirjoitat aiheesta?) ja että tekstissä kerrotaan solariumin turvallisesta käytöstä (erittäin hyvä asia, mutta se ei korvaa sitä, että teksti esittää solariumin hyvänä asiana eli mainostaa sitä).

Unknown kirjoitti...

elkää ihmeessä menkö solariumiin ja vanhennatte ihonne suotta..voih..

Jenny Rintala kirjoitti...

Oot mahtava kun jaksoit tehdä tällaisen hyödyllisen fakta postauksen. Kiitos! :)

Stella kirjoitti...

Oonkin jo ootellu tätä postausta aiheesta, kiitos vinkeistä! :)
Sen verran viel kysyisin, että millä tuotteilla vielä ihan pakastekalkkunan kannattaisi lähteä väriä hankkimaan solkun lisäksi? Osaatko tuosta AG:n sarjasta suositella jotakin? Entä tarvitaanko puteleita useampi, vai pärjääkö yhdellä perustökötillä?
Kiitos ja kuitti :)

Anonyymi kirjoitti...

mahtava postaus

T:Hanna

Anonyymi kirjoitti...

Mulla solkku (ja kesäisin aurinko) on ollut niitä ainoita tehokkaita keinoja hoitaa selän aknea. Solarium lieventää myös muita ihosairauksia, kohtuullisesti käytettynä tietenkin. Lisäksi sen UV-säteily auttaa tärkeän
D-vitamiinin saannissa, jonka puutoksesta lähes jokainen suomalainen kärsii.

KOHTUUkäytöllä voi siis olla muitakin positiivisia vaikutuksia kuin ruskettuminen.

Anonyymi kirjoitti...

voi vittu solariumista ei saa d-vitamiinia eikä se paksunna ihoa niinkuin aurinko

Pipari kirjoitti...

Koen myöskin olevani solkkuexpertti 8) ja haluisin jakaa sellaisen vinkin, että kannatta suojata hiukset! Ite kiedon huivin hiuksien ympärille tai käytän suihkumyssyä. :D

Hyvä postaus, täytyy kokeilla australian goldia:)

Saara kirjoitti...

Juulia antaa kyllä kauniin kuvan itsestään täällä :D


Anonyymi: Osa ihmisistä ei muuten koskaan käy solkussa yli 5 min kerrallaan :). Hiljaa hyvä tulee jne.

Tosi kiva, että olet löytänyt hyviä ohjeita!


Anonyymi: Kiva, että oli hyötyä! :)


Anonyymi: Terkut vaan teidän äitille, että mun äiti näyttää solariumittomana 29v. ;) NO OK EI EHKÄ IHAN NÄYTÄ. :D


eliiina: Sama homma! :)


Anonyymi: No juuri siksi mä tähän halusinkin vähän muutakin tietoa kuin sen omani :P Tuli itsellekin pari kertaa urpo olo.


maj: Noniin Mari kato joka kerta idolia ja kesällä kans, niin olisit tampereen ruskein ja kiintein ;) Niinhän se menee ;).


Anonyymi: Se, jos makaan n. kerran kuussa 20min solkussa, on ihan mun oma valintani :). Mä tiedän, että tää oli ns. riskillä tehty postaus, koska solariumista on niin eriäviä mielipiteitä.

Mä painotin tuolla sitä ikärajaa, ja kerroin itse noudattaneeni sitä. Mä olen rehellisesti sitä mieltä, että jos ne pienet pampulat sinne menee, niin on parempi, että ne tietää mitä siellä tehdään.

Nuorten keskustelupalstat on mm. täynnä hyvinkin mielenkiintoisia neuvoja, jotka ei millään tavalla suojaa sitä ihoa.

Eikä ihan yhtä iso haloo pitäisi syntyä vaikka hiustenpidennyspostauksista? Miten eettistä on hankkia jonkun toisen hiuksia ja saavatko kasvattajat niistä rahaa ja mites ekologisuus kun niitä lennätetään ympäri maailmaa?

Tämä aihe on ollut tosi veitsenterällä jo vuosia ja mä esitin nyt oman kantani.

Mä suojaan ihoni ja käytän solkkua maltillisesti. Mä en näe siinä mitään pahaa.

Jokainen saa valita itse ja jos mä itse olen huomannut hyvinkin suuren eron sen välillä, miten mun iho suhtautuu voiteiden kanssa tai ilman solkkuun, miksi en kertoisi :).

Todella suuri osa esim. meidän salilla käyvistä mua nuoremmista tytöistä käy solkussa, enkä mä usko yhdelläkään niistä olevan esim. näitä tän postauksen tietoja.


Nita-Karoliina: Kaikilla ei ole yhtä kauniin vaaleaa ihoa!


Jenny: Ole hyvä! :)


Stella: Moi! AG:n accelerator on tarkoitettu rusketuksen edistämiseen ihan siinä alkuvaiheessa. Se taitaa myös olla kaikista huokein sarjan tuotteista :).


Hanna: Kiitos!


Anonyymi: Tosi monet tutut myös itsehoidattavat joitain ihosairauksia solariumissa. Tiedä sitten onko lääkäri sinne opastanut vai ei.. Juurikin näin, kohtuus kaikessa :)


Anonyymi: Osa tutkimuksista itseasiassa näyttäisi, että D-vitamiinin imeytyminen käynnistyy myös solariumissa. Ainakin jenkkisolkut tuottavat siihen tarvittavia UV-säteitä, joskin vähänlaisesti.

Ja tuo auringonottoa varten ihon "paksuntaminen" on tosi henkilökohtainen juttu. Ei se iho ilman suojakerrointa tule pärjäämään KOSKAAN, mutta monet palavat harvemmin :).

Anonyymi kirjoitti...

ihan sairaan hyvä postaus! :D Oon itse käynyt reilu 20 kertaa solkussa, mut en oo kuullutkaan mistään solkkuvoiteista. tiiätkö että saako niitä esim. jostain suurimmista kaupoista kuten esim stockalta? :)

Anonyymi kirjoitti...

Vitsi jengi jaksaa, HUHUHUU! :D

Hyvä, että herättää keskustelua. Nykyään kaikki aiheuttaa syöpää. Sä saat syövän, jos syöt 40 vuotta putkeen perunoita, saat syövän, jos syöt ruokaa mikä on lämmitetty mikrossa.. JA kännykästä, sipseistä ja röntgen-kuvauksesta..

Voi LLLuoja. Ei ihmisten tarvitse mennä sinne solkkuun.. Ja yllättävää, että lähes kaikki, jotka valittaa on ANONYYMEJA!!

Ootte vammasia.

TERVEISIN,
Paras ystäväsi

PS voitko tehä postauksen Katri-Helenan - Vasten auringon siltaa -biisistä.

Anonyymi kirjoitti...

PPS. MÄ EN AINAKAAN HALUA NÄYTTÄÄ GOOTILTA KESKELLÄ TALVEA!!!

kukka kirjoitti...

Heippa!

Aluksi sanon, etten ole ikinä käynyt solariumissa, enkä tule ikinä käymään. Postauksessa esitety vertaukset kännyköiden kehittymiseen 10 vuodessa olivat "hiukkasen" hölmöjä. Perusasia solariumissa ei ole muuttunut mihinkään: uv-säteilyä iholle.

Se mikä itseä pistää ihmetyttämään on se, että jos ei nyt siitä syöpäriskistä jakseta välittää, niin eikö teitä kiinnosta ollenkaan ihon vanheminen?? Missä kunnossa se on 10:kin vuoden päästä? Aina joku osaa kertoa tarinan jostain tutustaan, joka aina otti paljon aurinkoa, mutta hänellä ei ole rypyn ryppyä. Suurimmalle osalle ihmisistä näitä ryppyjä kuitenkin tulee (ja maksaläiskiä, yh!).. Itse pidän rannalla nähtäviä oransseja ja ryppyisiä vanhempaan ikään ehtineitä naisia&miehiä todella karun näköisinä. Aurinkokin tietysti vanhentaa ihoa, mutta solarium on vielä pahempi, koska sen valo sisältää enemmän uva-säteilyä, joka on juuri se vanhentava osa uv-säteilystä.

Ottakaa ihmeessä mallia hollywood-tähtösistä, joista kukaan ei käy solariumissa juuri ihon vanhentumisen takia! Ainoa turvallinen tapa saada iholle rusketus on käyttää rusketusvoiteita tai -suihkeita.

Ei muuta, kiva blogi muuten ollut :)

Anonyymi kirjoitti...

huh,mä oon ollu ihan paniikissa ku ole käynyt yli 30 kertaa solkussa vuoden aikana :D no onneks se solarium ei ole mikään kivikautinen missä käyn. taitaa itseasiassa olla merkiltään juurikin tuo luxury vai mikä olikaan. mietin että voiko noita kyseisiä tuotteita tilata mistään? vai täytyyko ihan paikanpäältä tulla ostamaan? oon nimittäin käynny solriumissa ilman mitään tuotteita ;O

Viivi kirjoitti...

jep, ja tamperelainenko lähtee nyt espooseen (vai missä tämä niin kovin hyväksi haukuttu solarium-studio nyt sijaitseekaan..) ruskettamaan nahkaansa? Olisin toivonut ehkä vielä lisäystä että missä muualla Suomessa asuvilla olisi mahdollisuus näihin "hienouksiin"

Anonyymi kirjoitti...

hullun siistiä saara et oikeesti panostat näihin teksteihin! ja näät vaivaa ku toteutat kaikenmaailman toivepostauksia =) way to go girl!

Anonyymi kirjoitti...

hail saara... niiiiiiiiiin hyvä postaus! luen sun blogia aina kun pystyn mutten oo ikinä kommentoinut! apua myöhästyn kohta töistä kun jumiuduin lukemaan tätä.. mä käyn ite myös solkussa ja hyvä kuulla ettei se 10 kertaa oo maksimi! oon odottanut kauhulla jotain ihosyöpää kun vuoden aikana oon ainakin 30 kertaa tässä nyt käynyt. ja AG on ihana! mun lähisolkussa niitä myös myydään :)

Saara kirjoitti...

Anonyymi: Ei löydy normikaupoista, eikä melkein mistään muualtakaan :P Itse olen tilaillut netistä ja parissa pienessä putiikkityyppisestä paikasta löytänyt helsingistä.


Anonyymi: Mua kiinnostaa se ihon vanheneminen hyvinkin paljon! Mä hoidan ihoani muutenkin todella hyvin ja sen lisäksi suojaan ja kosteutan sitä solkussa. Siinä olikin yksi näistä pointeista. Itse lasken sen silloin ns. pienemmäksi pahaksi.

Mä en muuten ole esim. ikinä maistanut tupakkaa, enkä maista, joten ymmärrän tosi hyvin kaikkia niitä, jotka solkkua kavahtaa. Painotan vaan vielä, jos sinne päättää mennä, niin parempi kai, että sen tekee suojattuna :).


Anonyymi: Tuolta nettikaupasta saa tilailtua :). Toivottavasti toi 30 ei ole tullut täyteen vielä tän vuoden puolella :P.


Viivi: Voi viivi, mistäpä minä tietäisin tampereen mahdollisuuksista? En voi ihan kaikkea tehdä teidän puolestanne, vaikka se kivaa olisikin :)

Tampereelta varmasti löytyy useampiakin paikkoja ja voit varmasti itse tsekata mitkä laitteet siellä on käytössä. Voiteet taas voi tilata ihan minne tahansa.


Anonyymi: Haha, kyllä se on mua itseänikin mietityttänyt, tietty, mutta mulla pysyy aika hyvin siinä 20-30 kerran kieppeillä maksimissaan / vuosi enkä ole huomannut mitään ihomuutoksia kun olen tunnollisesti rasvaillut :).

Anonyymi kirjoitti...

ihan mahtava postaus, kiitos siitä!!nyt mäkin voin suunnata sinne solkkuun :)

Anonyymi kirjoitti...

Tää on ihan paras postaus! :D Oon jo pitkään miettinyt solariumiin menoa ja tällä viikolla ajattelin mennä ensimmäistä kertaa, joten postauksen ajotus oli just sopiva.

Kuinka vaalea iho Saara sulla on luonnostaan?

Mistäköhän australian goldin tuotteista vaaleaihoisen kannattaisi aloittaa?

kullanmuru kirjoitti...

Olipas kattava infomäärä! Ja nyt solkkuun!!! :D

aisha kirjoitti...

Ihanan pitkä ja valistava postaus :)) ite oon jo aloittanut grillaamaan pakastekalkkunaihoani kesää varte :))
Ihan pienenä pilkunviilauksena ja sillee, että kyllä voi laittaa vaikka K40 solariumin ovelle :p

Anonyymi kirjoitti...

Tykkään kovasti sun blogista ja taas kerran hyvä aihe! Tulin paljon fiksummaksi tällä kertaa solariumiin liittyen :)

-Maria

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos oikein asiallisesta postauksesta!

Tahtoisin kuitenkin selventää pari asiaa, sillä vaikka en solariumeista tiedä mitään, on STUK tuttu pulju.

Täältä löytyvät STUKin ohjeet solariumin käytöstä: http://www.stuk.fi/sateilytietoa/sateilevat_laitteet/fi_FI/solarium/

Ja täältä löytyy jo mainitsemasi lista Suomessa sallituista lampuista: http://www.stuk.fi/sateilytietoa/sateilevat_laitteet/laitteiden_valvonta/fi_FI/solariumit/

Suomessa on sallittuja ainoastaan tyypin 3 lamput, jotka siis ymmärtääkseni luokittelit uudemmiksi ja turvallisemmiksi. Tässä maassa ei siis enää voi "vanhan" lampun alle joutua. STUK on määrätty solariumeja valvovaksi viranomaiseksi ja he mm. tekevät pistokokeita solariumeihin, joten ovat kyllä hyvin ajan hermolla.

Myös tuo 10 krt vuodessa -raja perustuu siihen että STUK on viranomainen. Jos ei pystytä todistamaan, että yli 10 kertaa vuodessa on turvallista, ei viranomainen voi sellaista väittää! Se ei tarkoita, että jos käy jonain vuonna 11 kertaa solkussa saa heti syövän. Asiasta ei vaan ole varmaa tietoa.

Tämä on kiva blogi, jatka samaan malliin :)

mimi kirjoitti...

tästä tulikin mieleeni että suihkurusketuspostaus olis ihan mahtava! onko sulla siitä omakohtasta kokemusta?
solariumissa makaaminen kyllästyttää, kun siellä saa kuitenkin käydä aika tiuhaan tahtiin, jos haluaa saada kunnon värin. ja no, onhan se nyt tietysti turvallisempikin vaihtoehto, kun tosta turvallisuudesta nyt on niin kovin puhuttu.
ite oon valmiiks jo melko ruskee, mutta mua on silti vähä mietityttänyt että uskallanko lyödä sen tummimman sävyn heti vai tuleeko siitä liian oranssi tai jotenki ''likasen'' värinen.

Annika kirjoitti...

kiitos vinkeistä :) tykkäilin tästä! vaikka en solkkua käytäkään.

tykkään ruskettaa itteeni pelkäästään tolla "luomuauringolla", johtuu varmaan siitä, että en oo ikinä käyny solkussa ja kokemattomuus saa epävarmaksi! tän postauksen perusteella uskaltaisin kuitenkin nyt jo solkkukoppiin hypätä makaamaan, kun jaksoit tästä vähän neuvoa ja infota. :----)

THANKS saara!

EL kirjoitti...

Ah ihanaa, kerranki positiivista juttua solariumista !
Oon käyny tässä nyt jo vuoden, mutta mulla on ongelma. Joudun aina olemaan solkussa selällään, koska en tajua miten ne silmäsuojat saa muka pysymään kun makaa mahallaan tai kun seisoo... Voitko valaista? =)

Anonyymi kirjoitti...

Hieman kärjistettyjä noi sun säteilyturvakeskuksen asiantuntijakommentit solariumista. Sivuistoilla lukee selkeällä suomenkielellä että solariumin ahkera käyttö voi lisätä melanoomariskiä, ei siten että kun käyt yli kymmenen kertaa vuodessa, saat ihosyövän. Et myöskään muistanut mainita joidenkin lääkkeiden ja solariumin yhteensopivuutta (lisää ihon valoherkkyttä), sekä siitä jos suvussa on jo esiintynyt melanoomaa, solkkua ei pidä myöskään käyttää.

Samoin tuo D-vitamiinin saanti solkusta on kyseenalainen juttu, koska kaikki solariumin putket eivät sitä todellakaan tuota.

Anonyymi kirjoitti...

ollaanko siellä krillissä siis ilkosillaaa..?? vitsi kovasti oon koko ajan menossa mutta jänskättäää=D kiitsa tästä oli hyödyllinen

Anonyymi kirjoitti...

vau, kunnon infopläjäys. mahtavaa, kun käsittelit asian näin perusteellisesti! :)

tekstistä puuttui kuitenkin mun mielestä hyvinkin oleellinen asia: solarium ei kaikkien iholle sovi. esimerkiksi mun kaltaisille herkkähipiäisille kalkkinaamoille solariumista on enemmän haittaa kuin hyötyä. :D
kaikki nuo näin-ja-näin-monta-kertaa-vuodessa -säännöt on aina vain suuntaa-antavia, eikä niitä mun mielestä oikein voi ottaa kirjaimellisesti. varmasti ne joiden ihossa on luonnostaan vähän enemmän melaniinia voi käydä kymmentä kertaa useamminkin solkussa, mutten usko että 60 kertaa vuodessa tekee kellekään hyvää. siinä mielessä on mun mielestä vähän kyseenalaista rohkaista viittaamaan kintaalla STUK:n suosituksille, koska niiden rajoissa pysytellessä liikutaan ainakin varmasti turvallisella alueella, lampuista ja ihotyypeistä riippumatta. siitä (ainakin huomattavasti) ylöspäin mentäessä kokeillaan mun mielestä vähän kepillä jäätä, sietokyky kun on niin yksilöllistä.

joka tapauksessa hieno postaus ja ihana blogi, täältä on poimittu niin meikki- kuin ruokaniksitkin! :D miljoonasti kiitos kun jaksat oikeasti nähdä vaivaa lukijoiden eteen. keep up the good work!

-Milla

milla kirjoitti...

EEI HELVETTI miten mä jotenki niiin arvasin että täältäki löytyy marian valituskommentteja................

maria, jos itse haluat olla kelmeänvalkoinen broileri, ole vain, mutta ymmärrä se, että suurin osa meistä haluaa kauniin rusketuksen. ja joojoojoo tuo syöpä on aika kaukaa haettua, nykyisinhän sen saa lähes aivan mistä vain.

lopettais ton ainaisen ruikutuksen joka_asiasta, on rasittavaa huomata joka kommenttiboksissa ensimmäisenä sun nillitykset.

Anonyymi kirjoitti...

vau, mahtava postaus! täytyypä kysyä paikalliselta kosmetologilta enemmän noista solkkurasvoista.. kävin nimittäin ensimmäisen kerran solariumissa ilman rasvoja, ei siinä mitenkään käynyt kun rasvasi heti sen jälkeen, mutta nuo lisäominaisuudet ja namit nimet houkuttelee ;D

Anonyymi kirjoitti...

Olisitko niin kiltti, että suosittelisit vielä jotakin hyvää (oikeasti tumman rusketuksen antavaa) itseruskettavaa? Olisiko jokin noista kolmesta Fresh Solarium Clubin tuotteista passeli? Kahdessa putelissa ainakin sävyksi luvataan medium/dark. Kokemuksia? Voi olla jonkin muunkin firman valmistamia tuotteita!

snn kirjoitti...

Heippa!

Tämä oli ihan älyttömän hyödyllinen postaus! Yritän nimittäin ahkerasti hankkia itselleni kunnon pohjarusketusta kesän lomareissua varten.

Onko sinulla kokemusta beetakaroteenitableteista? Minä aloitin noin kuukausi sitten syömään niitä säännöllisesti ja olen huomannut että rusketus tarttuu ihan järkyttävän hyvin!

Blogisi on muutenkin hirmu piristävä ja vaikutat todella symppikseltä!!

Anonyymi kirjoitti...

Ihotauti lääkärit suosittelevat solkkua aknen hoitoon sekä atopiaan. Ja ihan saman d-vitamiinin tuotanto reaktion se saa kuin aurinkokin. Eli on siitä hyötyäkin. Ja lähes kaikesta voi saada syövän. Et saisi tehdä mitään jos yrittäist syöpää estää ja silti lähes samat mahdollisuudet saada syöpä. On sitä nyt homattavasti paljon epäterveellisempiä ja haitallisempia tapoja kuin solkku. Ihan vaan niinku tupakka, viina, rasvaisen ym roska ruuan syönti. Te solkun vastustajat ette siis tee myöskään mitään noista? Rasvaisen ruuan syönti aiheuttaa vuositasolla moninkertaiset määrät sairauksia kuin solarium. Viinasta ja upakasta puhumattakaan. Ja vaikka punasia päin kävelykin prosentuaalisesti suurempi riski sairastua tai kuolla kuin solkku et mitä ihmettä te hullut vauhkootte. Kateellista puhetta hyvännäkösille nätisti uskettuneille.

maria kirjoitti...

hei, tää ei nyt liity aiheeseen, mutta olisko sulla mielipidettä mikä olis hintalaatusuhteeltaan hyvä suoristusrauta? oon alkanu miettimään että ton mun wellan ikivanhan proheatin tekniikka on jo vanhentunu ja sillä välin ku kärryytän tätä tukkaani tällä niin muut vetelee jollain megahoitavilla luksusraudoilla :D...(postausvinkki;))

Anonyymi kirjoitti...

"Oikealla ihonhoidolla ja omalle ihotyypille sopivalla ajalla solkku on ainakin mulle erittäin miellyttävä asia joka pitää mm. aina välillä päätään nostavan teiniaknen kurissa."

Eli siis onko sulla auttanut solarium akneen? Mietin että kun mulla on selässä juurikin tälläistä teiniaknea, auttaisiko toi solarium sit siihen.. :D olis kiva koittaa noin muutenki, hyvä postaus oli hei! :)

Anonyymi kirjoitti...

Moi!
Sinähän olet valmistunut Omnian hiuspuolelta? Kyselisin mitä mieltä itse olet koulusta ja sen opetuksesta? tiedätkö siitä aikuispuolesta mitään?

Nette kirjoitti...

Itte olen myös jostakin lukenut, että jos vaikka keskellä talven pimeitä aikoja käy solkussa niin se vaikuttaa postitiivisesti (ja en nyt tarkoita että jokaisen ihmisen kohdalla olisi näin). Oman kokemuksen mukaa se on tosi jees käydä vaikkein usein käykkään, mutta on musta kiva ihastella ruskeeta ihoa ja vielä olla vähän paremmalla mielellä! Hyvä postaus ja kiva että jaksat nähdä vaivaa ja selvitellä näitä!

Anonyymi kirjoitti...

Oon miettiny et voiko sinne ottaa oman mp3-soittimen sinne koneeseen? :D jos ei siis oo mitään sille tarkotettua telinettä.

ps. kiitos tosi mielenkiintosesta postauksesta(:

Anonyymi kirjoitti...

Missä vaiheessa sun blogistas tuli tällänen anonyymi-idioottien keidas? "EETTISESTI VASTUUTONTA", "UV-SÄTEILYSTÄ EI SAA D-VITAMIINIA", "ÄITINI 25-VUOTIAS AINA KÄYTTI SOLARIUMIA". Hei. Ihan oikeesti. :( Koita kestää näitä Saara, sulla on Suomen paras blogi.

Anonyymi kirjoitti...

täällä on yks Omniassa hiusalaa opiskeleva aikuikoululainen ja hän suosittelee lämpimästi :)))

Anonyymi kirjoitti...

Moikka!

Tää ei nyt liity aiheeseen, mut voisiks kertoo löytyykö Ikeasta halpaa silitysrautaa? Myös K-Raudasta löytyvien hiomakoneiden laadusta käsittelevä postaus ois tosi kiva! Et oo muuten muistanu vastata mun edelliseen kommenttiin, että kannattaako käyttää erillistä shamppoota kainalokarvoille? Nehän on eri tyyppisiä kiehkuroita kuin hiukset.

Sit kans voisitko tehä postauksen Oulun läänistä löytyvistä kuntosaleista?
Kiitos!

Ystävällisin terveisin,
Anonyymi

Anonyymi kirjoitti...

Solariumlamppujen alla hankittu päivetys lisää melanooman lisäksi myös muiden ihosyöpien riskiä. Tuoreessa yhdysvaltalaistutkimuksessa selvisi, että solariumin käyttäjien riski sairastua tyvisolusyöpään oli 2.5 -kertainen kontrolliryhmään verrattuna. Okasolusyövän riskin keinoauringon käyttö lisäsi 1.5 -kertaiseksi. Terveysviranomaisten varoittelusta huolimatta solariumrusketusta nautitaan säännöllisesti ja sen suosio on Yhdysvalloissa jopa nousussa. Myös keinoaurinko tuottaa haitallista ultraviolettisäteilyä, jonka tiedetään yleisesti lisäävän syöpäriskiä. Journal of The National Cancer Institute 2002; 94: 224-226. Jees..

Katri kirjoitti...

Tampereella löytyy tälläinen paikka: http://www.studiofeelit.fi/Pages/hoidot/solarium.html?gclid=CMyqtaObrJoCFQqF3godeUu1dA

Sieltä näkyy saavan myös joitain aussie goldin juttuja. KVG people!

Anonyymi kirjoitti...

"Maria: Mua muuten kiinnostaa, kuinka paljon vanhat puhelimet säteili verrattuna uusiin malleihin ;)."

Ilmeisesti aika paljon vähemmän, koska nykyisissä on kaikenlasia lisähärpäkkeitä kuten nettiyhteyksiä, ja niitten tehot pyritään laittamaan maksimiin että kuuluvuus ym. olisi kuluttajien mieleen... vialliset tai "vuotavat" puhelimet (niinkuin vaikka tietokoneetkin) on tietenkin eri asia ;)

Anonyymi kirjoitti...

Solariumin säteilyhän on todistetusti 12-kertaa voimakkaampaa kuin auringon säteily. Ihotautilääkärit ei suosittele solariumin käyttöä OLLENKAAN. Ne on kauneusalan ihmiset jne. jotka aina suosittelee tota 11 krt vuodessa. Mä oon periaatteen ihminen ja en aijo koko elämäni aikana mennä solariumiin. Rusketusta rakastan, ja inhoan olla valkoinen. Myös feikkirusketusta inhoan, ei se ole sama kuin oikea. Ratkaisu on tähän se, että käyn muutaman kerran vuodessa ulkomailla ruskettautumassa. Näin mulla säilyy aina mukavan beige sävy, vaikka suurin osa brunasta katoaiskin kuukauden päästä matkan jälkeen. Mielummin beige kuin solariumin ruskistama.

Tiia kirjoitti...

Mun solariumpaikkaan oli eilen tuotu yks Luxura, oli kyllä aika luksusta :D laitoin heti kaikki ominaisuudet testiin! Ja oli kyllä mielestäni tehokkaampikin, rajat tuli heti vaikka olin vain 7 min.
Oli kyllä hyödyllinen merkintä, varsinkin niille jotka eivät asiasta tiedä :)

Anonyymi kirjoitti...

voiko solariumvoiteita käyttää myös oikeaan aurinkoon vaiko vain solariumissa?

Anonyymi kirjoitti...

en tiennytkään tuota että solarium voi auttaa ihoa parantamaan 8)
mut kannattaa muistaa että jos syö akneen lääkkeitä ei kannata solkkuun mennä, iho voi kärähtää:p

lotta-ni kirjoitti...

HEI RANSKALAISISTA JA SIPSEISTÄKIN SAA SYÖVÄN!!!

eiköhän se oo ihmisten ihan oma valinta käykö siellä solkussa vaiko ei ja kuten ittelleni ainakin tuli aika selväks, että tässä postauksessa ei yritetä aivopestä ihmisiä solkkuun vaan kerrotaan niille jotka on asiasta kyselleet lisätietoa. ite ainakin arvostan sitä, että joku on nähnyt vaivaa ja kaivanut tietoa esille ja vielä haastattelemalla eikä copypasteemalla interwebistä. ei, en oo itse solkun käyttäjä.

ja sit mun oikeeseen asiaan. :D ihanan näkösiä noi solkkuvoiteitten purkit! :D ihan ku jogurtti- tai milkshake purkeilta! voisin ostaa vaan koristeeks. :D

Saara kirjoitti...

Anonyymi: Kiva että on hyltyä! :)


Anonyymi: En mä se ihan maidonvalkoisin ole :P Mutta en mikään papukaan (tietenkään).

Toi accelerator on mun ymmärtääkseni tarkoitettu juurikin siihen aloitteluun! :)


kullanmuru: Haha :D Ihana!


aisha: Niin, voisihan sen kyltin iskeä moneenkin paikkaan :D


Maria: Kiva! :)


Anonyymi: Jes, tuolla on itsekin tullut surffailtua :)

Mua kiinnostaa oikeasti, minkä perusteella, missä laitteissa, millä suojalla ja kenen toimesta rajat on määritetty. Suomessa asiaan ei ole vissiinkään paneuduttu sitten 90-luvun?


mimi: Ei ole omakohtaista kokemusta, mutta tutuilla ja artisteilla olen nähnyt ihan hyvän näköistä jälkeä :) Hinnaltaan vaan aika suolainen jatkuvaan käyttöön.


Annika: Muista suojata iho siellä normiauringossakin!


EL: Huonosti :D Jos itse olen mahallani, niin pidän niitä käsillä kiinni. Erikseen löytyy vielä kuminauhoilla varustettuja malleja!


Anonyymi: Niin olikin, koska en suoraan sanottuna jaksanut kirjoittaa siitäkin omaa pitkää kappalettaan :). D-vitamiinista en mitään maininnutkaan, koska se tosiaan on vain osassa ominaisuutena.


Anonyymi: Ihan miten lystää :D Rajallisesti tai rajattomasti.


Milla: Kiitos asiallisesta palautteesta! :) Noi ihotyypeille sopivuudet on niiiin henkilökohtaisia. Toiset valkohipiäiset kun pärjää solkussa juurikin hyvin ja toiset taas kärtsää saman tien :D

Ja ei, en mäkään ajatellut siellä makoilla sitä 60 kertaa.

Tuo 60x on siis suositus sille lyhimmälle ajalle. Eli sitä 20min settiä voisi sitten käydä ottamassa 30krt, joka kuulostaa jo paljon realistisemmalta.


milla: Hehe, ei maria valittanut vaan kysyi tarkennusta, kun en kaikkea saanut postaukseen tilitettyä :)


wioury: Noi on jopa ihanampia kuin Tigit :P


shekerim: Mulla on noihin solkkuvoiteisiin lisätyistä itseruskettavista ehdottomasti parhaimmat kokemukset. Eli itse kokeilen seuraavaksi AG:n itseruskettavia :)


snn: Mä yritin joskus popsia beetakaroteenia, mutta oon niin RIIVATUN huono syömään mitään pillereitä :D

Kai sitä voisi taas ennen kesää...


Anonyymi: Sepä. Itse en polta, juo juurikaan tai mässäile överisti :P Enkä siis koe minkäänlaista huonoa omaatuntoa tästäkään postauksesta, sillä elämänsä voi pilata monella muulla asialla paaaljon pahemmin :P


maria: En oo kyllä käyttänyt mitään muuta kuin tuota GHD:tä aikoihin. Se on kyllä jokaisen penninsä arvoinen :P


Anonyymi: Kokeile ihmeessä, mutta oikeasti maltin kanssa jos et ole aiemmin käynyt!


Anonyymi: Aikuispuolella on tietääkseni samat opettajat kuin päivisinkin :) Voin suositella erittäin lämpimästi!


allié vogue: Kiitos! :)


Anonyymi: Mä teen paljon mieluummin sellaisia selvitettyjä postauksia, kuin ÖÖÖÖ NO TÄÄ MENEE EHKÄ NÄIN -henkisiä juttuja :D Vaikka on tässäkin ihan varmasti (niinkuin monet asiaa kritisoineet on todenneetkin) tarkentamisen varaa :)


Anonyymi: Hehe, näköjään tän postauksen kohdalla :D

Osasin odottaa tällaista vastaanottoa. Suuri osa mun ikäisistä tytöistä kuitenkin solkussa makailee, eli itse olisin ainakin kokenut tämän hyödylliseksi ja siksipä sen tein :)

Herneet saa aina vetää nenään ja mielipiteitään puolustaa :)


Anonyymi: Terkkuja opeille!


Anonyymi: Ikeassa on ainakin kivoja haarukoita, jotka voit kuuman veden alla ensin lämmittää ja silittää sitten niillä.

Hiomakoneista on tietysti tulossa ihan oma juttusarja!

Ja anteeksi!! Mun piti vastata :(( Jos haluat niihin enemmän tuuheutta, niin vaihda volume -sarjaan. Jos se pehmeys ja velttous ei haittaa, niin käytä samaa kuin hiuksiin!!

Suunnittelen paraikaa reittilennon tilausta, että saisin pikimmiten Oulu -postauksesi toteutettua! :)


Anonyymi: Yhdysvalloissa käytetään muuten usein järeämpiä lamppuja :).

90% keuhkosyövistä on suoraan tupakoinnista johtuvia ja viina lisää paksusuolen syövän riskiä.

En tupakoi, enkä juo juurikaan alkoholia. Saisinko siis käydä rauhassa solariumissa kanssasisarieni kanssa :)


Katri: Uujea! :) Tuolta taitaa olla kotoisin mun eka AG -purkkini.


Anonyymi: Kiitos infosta! :) Etsin siis vanhan halkopuhelimeni, ja kerron seuraavan kerran solkussa maatessani, kuinka paljon vähemmän säteilyä saankaan ;)


Anonyymi: Nooh, ehkä mäkin lopetan tän, kun lentelen pari kertaa vuodessa aurinkoon :P Kuinkakohan paljon muuten kulutat ihoasi siellä? Ehkä olisi parempi pysyä vain varjossa aina ja ikuisesti... :/


Tiia: Jei! Sinne siis tästä eteenpäin! :)


Anonyymi: Ei aurinkoon! Vain sisäruskettumiseen!


Anonyymi: Roger! Tämä olisi ollut fiksu ja itsestäänselvä lisä.


lotta: Mulla ei ole tähän mitään lisättävää! Aamen ja kiitos! :)

Anonyymi kirjoitti...

'Anonyymi: Yhdysvalloissa käytetään muuten usein järeämpiä lamppuja :).

90% keuhkosyövistä on suoraan tupakoinnista johtuvia ja viina lisää paksusuolen syövän riskiä.

En tupakoi, enkä juo juurikaan alkoholia. Saisinko siis käydä rauhassa solariumissa kanssasisarieni kanssa :)'

Tämä on varmasti totta ja minun puolestani ihmiset saavat kukin ihan rauhassa tehdä päätöksen siitä mitä riskejä haluavat ottaa. Se mikä minusta tässä kohtaa tuntuu edesvastuuttomalta on, että käsittelet asiaa julkisessa foorumissa (jolla on ilmeisesti myös aika nuoria lukijoita) hyvin positiiviseen sävyyn ja jätät riskit käsittelemättä..moni varmasti älähtäisi myös, jos kirjottaisit tämän tyyppisen postauksen tupakanpoltosta. Siinä tilanteessa tosin, että tupakointi olisi mielestäsi 'tosi siisti juttu', näin kuitenkaan tuskin tekisit, koska tupakoinnin riskit ovat nykyään laajemmalti tiedossa ja se on sosiaalisesti vähemmän hyväksyttyä juuri tästä syystä. Toivottavasti solariumissakäynti näillä suomalaisilla laitteilla on tosiaan niin turvallista, kuin väität...muuten tämä on vähän sama kuin olisit kampanjoinut back in the days tupakoinnin turvallisuuden puolesta - Elisabet

Honey kirjoitti...

Tuo 10 kerran suositus lienee jonkinlainen keskiarvo, koska osa meistä on kalvakoita, osa punapäitä ja osa sitten jopa ruskettuukin.. Oikein kalpea ja punapäinen ei välttämättä saa sitä rusketusta, vaikka kuinka menisi ohjeiden mukaan ja yrittäisi, monta kertaa.

Sikäli minusta tuo suositus on hyvä, ja maalaisjärkeä voi käyttää miettien millainen oma iho on.

Itse kyllä suosittelisin feikkausta eli itseruskettavia tai poispestäviä.

Solkussa on kyllä kiva maata, erityisesti keskellä talvea. Omista kokemuksista on tosin aikaa parikymmentä vuotta :DD Sen jälkeen olen pysytellyt kalvakkana olmina, satunnaisia värjäyskokeiluja mukaanlukien.

Honey kirjoitti...

Täytyy vielä lisätä, kun joku kirjoitti valon parantavasta vaikutuksesta akneen. Sehän on ihan totta ja valo auttaa myös ihottumavaivoihin (atopia, psoriasis). Suosittelen ainakin atopiaan mieluimmin lääkärin määräämää valohoitoa (laite on ihan samannäköinen kuin solkkuvehjes), SUP-valohoito on mulle ollut parasta. Sitä otin ihan lääkärin määräyksestä :)

Ei se valo ole aina pahasta.

SUP

Anonyymi kirjoitti...

Kävin itse juuri tällä viikolla koulun kans tutustumassa Wrange Oy:n, joka tuo maahan AG:tä. Tuoksuivat aivan ihanalle, mutta en uskaltanut ostaa mitään, sillä minulla ei ole kokemuksia AG:stä. Ja ne olivat mielestäni melko kallita, vaikka olisikin saanut parikymmentä prossaa alea. Ovatko tuotteet siis hintansa arvoisa?

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos tosi kivasta ja hyödyllisestä postauksesta! (:

Yksi juttu jäi kuitenkin mietityttämään. Saako esimerkiksi sitä AG:n espresso voidetta laittaa myös kasvoihin, vaikka se myös itseruskettaa? Halusin varmistaa asian ensin sulta, ennen kuin itse menen kokeilemaan ja saamaan jonkun panda lookin :D

Sanna kirjoitti...

olipa kiva lukea tästä :)

kyllä mulle ihotautilääkäri suositteli solariumissa käymistä, ihon takia just. en oo vaan vielä uskaltanu mennä.. ehkä nyt tän luettuani :)

Anonyymi kirjoitti...

missä toi paikka on missä käyt solkussa?:)näytti tosi kivalta! mä yritin käydä solkussa mut sit siinä vaiheessa ku se "arkku" laitettiin kiinni iski paniikki ja halusin sielt pois!onks muuta keinoo miten sais sen kivan rusketuksen ennen kesää?et onko solkuissa jotain semmosta "arkkua " tai tapaa ettei oli suljetus tilassa siis "arkussa"?:D

Anonyymi kirjoitti...

Kiva postaus, kiitos vinkeistä :) Näin solkkualoittelijana olis kiva jos voisit suositella jotain hyviä solkkupaikkoja täällä pääkaupunkiseudullsa, mieluiten vantaalla? Kannattaako niihin aina varata aika, vai mennä vain paikanpäälle?

Harmi kun en varmaan voi tilata noita voiteita mistään :( Kannattaako laittaa ollenkaan aurinkorasvaa ennen solariumia jos ei ole noita sun mainitsemia voiteita? Kiitos vastauksista :)

Sinilintu kirjoitti...

Saako solariumia käyttää, jos ihossa on pigmenttihäiriötä? Olen saanut tästä vähän ristiriitaista tietoa.

Anonyymi kirjoitti...

Yks juttu mikä olis tosi jees, ois lähdekritiikki. Tuo haastattelemasi ihminen tienaa elantonsa sillä että ihmiset tunkevat koppiin ruskettumaan. Eli vaikka hän kuinka puhuisi ikäsuosituksista ym. ei se tarkoita sitä, että homma olisi kaikin puolin turvallista. Jos näitä juttuja kysyisi esim. ihotautilääkäriltä, voisi kanta olla vähän toinen. Yleensä ihmisillä on kuitenkin tapana kehua sitä, mistä se raha saadaan..

Huomaa kyllä kuinka nuorta porukkaa lukijakunta ja kommentoijat ovat. Suosittelen kaikkia miettimään hiukan maalaisjärjellä. Pohjoisen asukkaiden iho ei ole sopeutunut valtaviin uv-säteilymääriin, ei vaikka siihen iholle tunkisi mitä tököttiä hyvänsä. Siksi me saadaan niitä syöpiä: me tehdään sellaisia juttuja, mitä meidän keho ei kestä.

On hölmöä asettaa solarium ja tupankointi vastakkain. Ihan kuin toisen välttäminen jotenkin sallisi toisen? Karsinogeenejä molemmat.

Aika uskomatonta on myös se, että ihmiset vain hokevat, että saa sen syövän kumminkin jostain, eikä pysähdytä miettimään, että miksiköhän me sairastetaan niin pirusti syöpiä jo nuorella iällä. Voisikohan tällä elämäntyylillä olla mitään tekemistä asian kanssa?

Jokainen tuntee jonkun keinorusketetun kurpan, joka ei ole ihan totaalisen rypistynyt hurjasta solariumtahdista huolimatta. Mutta onko suurin osa meistä sellaisia? Voi ehkä nelikymppisenä hiukan kaduttaa jos iho on veltto ja kurttuinen ja syöpä vie viimeiset 60 elinvuotta. Ja ihan vain siksi, että nuorempana ajatteli että mitä väliiiii...

Joo, kukin tehköön kropalleen mitä lystää, mutta ajattelua suosittelen kaikille.

Anonyymi kirjoitti...

Itsekin on tullut mietittyä solariumissa käyntiä aina silloin tällöin. Auringossa en pysty olemaan ilman hulluja suojakertoimia, koska ihoni on kuin kalkkilaivan kapteenilla ja tuppaa palamaan herkästi. Sitten toisaalta luulen, että palan solariumissakin ihan yhtä hyvin..

Ja rusketusvoiteet haisee yökölle ja tekee meitsistä oranssin.

_Niin_ epäreilua. Sellanen terve rusketus riittäis mulle ihan hyvin..

Camilla kirjoitti...

En ole koskaan kuullutkaan solkkurasvoista! =D Kiitos kun avasit asiaa!

blondi kirjoitti...

jäi mulle epäelväksi että myydäänkö helsingissä missään nuita rasvoja? :)

Anonyymi kirjoitti...

Ihon muisti on kyllä uskomaton. Ja ihmisen tieto juuri mistään säteilyn aiheuttamasta pahasta olematon. Voi olla, ettei juuri sinun kohdallesi osu mitään pahaa, mutta kun mustaan aukkoon kävelisit tuota tietä.

Kemikaalit ja säteily.

Roskaruoka ja tupakka.

Pahoja kaikki.