lauantai 21. helmikuuta 2009

Normitukka.


Siinä se sitten on. Reuhka<3



Tässä tukka normitilassaan ennen operaatiota.

Mulla on pyörinyt laatikossa (ja päässä) mun baaritukka jo pitkään. Baaritukka siis on irtonaisia hiusnauha -pätkiä, jotka olen pinnittänyt päähän pitkän tukan himoissani. Nyt tämä pinneillä pelleily sai kuitenkin riittää ja soitin Olgalle hädissäni varovasti kysellen, milloin neidillä olisi aikaa pidentää tämä pehko. Uskomatonta kyllä, sopiva päivä oli vain yhden yön päässä.




Illalla silmät puoliummessa värjäsin baaritukat ja laulelin YKSI YÖ VAIN JOULUUUN OOON.

Aamu valkeni yllättävän nopeasti ja kipitin kaupan kautta Olgan duunipaikalle Flow 21:een. Ostin lahjuksiksi neuhausin suklaata ja yksiä IHANIA valkosuklaa-nougat -sydämiä.





Kolvi seinään kuumenemaan, tukka palasiksi ja sinetit sulamaan.

3,5h myöhemmin istuin maailman onnellisimpana paijaamassa tukkaani<3




Kuvassa tukka on hieman lirppa suoristuksen ym. jäljiltä :P

Pari päivää ja pesua myöhemmin tukka on asettunut päähäni, enkä enää halua kuvitella elämää ilman sitä<3 Ilman pidennyksiä on nyt tullut pärjättyä reilu vuosi, mutta sitä ennen niitä on tullut pyöritettyä eri tekniikoilla ja pituuksilla päässä n. 4 vuotta. Tässä parit kuvat vanhoista pidennyksistä.



16v. , ekat pidennykset ja NIIN ylpee.

17v.



18v.



Sape 19v. ja synttärit yksin parvekkeella :D.


Nyt jään kuitenkin reuhkan kanssa odotelemaan illan blogimiittiä. Olen jo henkisesti valmistautunut siihen, että jollain on samat vaatteet kuin minulla. Se on ihan fine. Ne on siistimmät mun päällä ;).




Reuhka toivottaa ihanaa viikonloppua kaikille<3

41 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

oot ihanan ruskee, käytkö solariumissa?:)

Anonyymi kirjoitti...

Hei suosittele mulle hyvää kampaamoa/kampaajaa stadissa ku en oo löytäny sellasta joka mulle kertois mikä oikeesti sopis mulle etten jumittais samas väris ja leikkaukses koko ajan?!mä kaipaan muutosta... :)

Anonyymi kirjoitti...

aww oot ihana!! ja oon kyllä niin kateellinen tosta sun kropasta, oot niin timmi ja täydellinen!! ps. miten voit näyttää noin söpöltä ilman meikkiäkin?!?!

kullanmuru kirjoitti...

Tosi kivan näköset hiukset! Ja ääh, minäkin niin haluisin päästä sinne blogimiittiin, mutta kun ei :/

Anonyymi kirjoitti...

ihanat noi hiukset !

ja ah varsinkin tossa 19 v, noi on niiiiiin ihanan väriset :)

k. aaltonen kirjoitti...

no on kyllä komea reuhka! oma tukka kalpenee kateudesta :(

Anonyymi kirjoitti...

mikä pidennystapa on sun mielestä paras? tai säilyy pisimpään hyvänä? Onko teippipidennys mielestäsi hyvä?

Anonyymi kirjoitti...

!!!
Mielettömän makeet noi 18v-hiukset.

Hmm yksi asia mua on mietityttänyt eli saako vaaleihin (erittäin blondeihin) hiuksiin pidennykset niin, että ne ovat luonnolliset? Haluaisin ottaa pidennykset, mutta pelottaa, että hiukseni näyttäisivät luonnottomilta ja raja oikeiden ja feikkien hiusten välillä olisi selvä.
Kun mustiin on varmaan helpompi laittaa, sillä musta on aina musta.

Anonyymi kirjoitti...

postausidea! miltä näyttäisit normaalina.

Anonyymi kirjoitti...

voi onko upeampaa kun toi 18v-tukka!? Tollasen leikkaisin itsellinikin, mutta en uskalla. Pelkäisin että näyttäisin ihan urpolta ja sitten joutuis taas häpeissään kasvatteleen :--D Mutta sulla kyllä ihan mielettömän näköinen!

Saara kirjoitti...

Anonyymi: Aina välillä tulee makoiltua, siellä on ihanan lämmintä<3


Anonyymi: No voin lämmöllä suositella Flow21 ja Olga<3


Anonyymi: Ei tässä ole timmistä tietoakaan vielä :D


Kullanmuru: Ensi kerralla sitten! :)


Minsku: Se on yksi lempitukka kautta aikain<3


Kaleidoscope: Kampaajalle vaan ;)


Anonyymi: Sopivin tapa määräytyy ihan oman hiuksen paksuuden ja pituuden mukaan. Parhaiten ja pisimpään pysyvät keratiinisinetit, mutta omien hiusten täytyy olla aika pitkät että ne näyttävä luonnollisilta :)


Anonyymi: Saa kyllä, mutta oman hiuksen pitää olla sen verran pitkä että sitä saa kerrostettua kunnolla. Myös ihan vitivalkoisen hiuksen löytäminen on haastavaa.


Anonyymi: Hetkinen, oliko tämä nyt vittuilua? :D


peepu: Tuo tukka oli itse asiassa tosi luonnollisen pitkän näköinen, ellei sitä laittanut pystyyn :)

Anonyymi kirjoitti...

tuo kolmas kuva minkälaista pidennystä se on? saako tollasen ns. nauhahiuspötkylän niin laitettua hiuksiin sinettien lailla? kun multa löytyy kotoota tuollaista..

Saara kirjoitti...

Anonyymi: Se on remy-hiusnauhaa. Sen saa hiuksiin kiinni joko liimalla tai irto -keratiinisineteillä. (itselläni jälkimmäinen)

Anonyymi kirjoitti...

Hei!
Paljonkos sulla tuli maksamaan noi pidennykset?:)

Anonyymi kirjoitti...

Ooh, ihania kuvia, sai kyllä hymyn huulille :)Itseäkin himottaisi pidennykset, mutta huolettaa se, tuleeko niistä sitten jatkuva kierre ja armoton rahareikä :D

Anonyymi kirjoitti...

Ooooohhh! Mä niin haluun ton sun 18v tukan! Tee se mulle joskus joohanjoohan? :)

fudge kirjoitti...

Vitsit oot kaunis!! :D Itseäkin himottais hankkia pidennykset, pelkään vaan, että sitten niiden pois otossa irtoaa koko oma tukka :DD

Anonyymi kirjoitti...

voi itku, aamulla vielä tykkäsin omista hiuksista, mutta nyt kyllä iski alemmuuskompleksi! :D muttä sun blogi on kyllä aina päivän pelastus (: oot mahtava!

Anonyymi kirjoitti...

vautsi, ihana tukka !

Anonyymi kirjoitti...

laita parempi kuva suoristetuista hiuksista, musta ne on PALJON kivemman näköiset tossa kuvassa kuin nuo ei suoristetut (ne näyttää vähän takkusilta?) :D sä varmaan osaat taikoo sun ghd:lla ihania laineita ym.. voiii, voitko tehdä postauksen missä oot tehny sun uusille hiuksille erilaisia "kampauksia"? sais vähän vinkkejä miten voi pitää pitkää tukkaa.

-Nena

ps. oot kiva <3

Anonyymi kirjoitti...

Ihana postaus Saara!
Olen jo kauan haikaillut suurinpiirtein tuollaisen tukan perään, mikä sinulla on tuossa 18-v kuvassasi. Voisitko lyhyesti kertoa, miten se on ns. tehty ja miten sen saa laitettua tuollatavoin? Itselläni on nyt ns. polkkatukka, joka on takaa melko lyhyt ja edestä sitten jo pidempi. Siihen saisi varmasti helposti leikattua tuollaisen mallin ja laitettua pidennyksen, vai? :o

Anonyymi kirjoitti...

Noi 18-vuotiaan Saaran hiukset on aivan mahtavat! Sopii sulle aivan täydellisesti :o

Anonyymi kirjoitti...

hahaaa! ite pidän ihan samalla tavalla hiuksia kotona ollessa, otsis on aina tollasella pampulalla!!! :D

Anonyymi kirjoitti...

Ostin juuri tommoset ihon puhdistustuotteet, niin haluaisin tietää, että kuinka usein sä puhdistat ihoas? Joka ilta ja aamu?

Anonyymi kirjoitti...

oi mikä tukka<3 muakin himottaa pidennykset, tuntuu ettei omat hiukset kasva ollenkaan, mut sit se rahamäärä minkä ne vaatii on vähän ongelma.

paljon nää pidennykset maksoi mitkä sulle laitettiin nyt, ja kuinka usein niitä pitää käydä "huoltamassa" ? ja osaisitko mitenkään arvioida, kuinka paljon suunnilleen maksaa pitää pidennyksiä koko vuosi, siis huoltoineen päivineen ?

sun blogi on ihana, olet kyllä itsekin :D jatka samaan malliin !

Anonyymi kirjoitti...

tosi kivat hiukset on nyt!! eiks pidennykset rasita hiuksia ihan tolkuttomasti? vai onko se vaan jokin urbaanilegenda? :D

Anonyymi kirjoitti...

oi :) rakastuin tukkaas joka on ollut 18veenä, olisko lisää kuvia? :o

getpalmd kirjoitti...

....?! Saankohan mäkin jos vien sille suklaata? :D

getpalmd kirjoitti...

Hei muuten, mitä merkkejä suosittelet kotivärjäykseen? Sulla on pakko olla jotain vinkkejä tähän kun alan ammattilainen oot ;-)

Kris kirjoitti...

Iiiik sun pitää leikata mulle tollanen tukka! Jos nyt oikeesti saataisiin järkättyä? :D Ei tarvi pidennyksiä ja kerroksia on jo valmiiksi paljon!

Unknown kirjoitti...

tukasta tuli upea!!

Anonyymi kirjoitti...

Mielettömän paksun näköinen tukka (varsinkin ensimmäisessä kuvassa), mua saattaisi jo alkaa ahdistaa tuollaisen "reuhkan" kanssa, kun omiakin hiuksia tuntuu välillä olevan tarpeeksi... :) Pakko munkin yhtyä tuon 18v-tukan ylistyskuoroon. Onhan tuollaisia vastaan kävellyt ennenkin, mutta ei yhtä hyvännäköisiä kuin sulla ;)

Saara kirjoitti...

Anonyymi: Hintaa tuli n. 30e :D


tt: Molempiin kyllä. Koukusta on mahdollista, mutta vaikeaa päästä pois :)


sisao: Tervetuloa vaan salonkiin ;)


fudge: Kiitos, ja jos asialla on ammattilainen, niin tukalle ei käy juuri mitään :)


anonyymi, ida: kiitos<3


nena: Postausta on tulossa hiusten laitosta yleisestikin kunhan saan kamat + kamerat kuntoon :) Reuhka on enemmän omaan makuuni sopiva<3 Suoristettu on jotenkin niin lirppa :P


Mere: Hmm.. No takana saisi olla kyllä pituutta, että tuo näyttää hyvältä. Se on siis vain todella ronskilla kädellä kasvavasti kerrostettu tukka :)


Anonyymi: Minkäslaiset ihonpuhdistustuotteet? Oma nassu tulee pestyä vähintään 2 kertaa päivässä. Salin jälkeen yleensä huuhtaisen sen kevyesti ettei jää hikeä pintaan :)


ada: Eek, tosiaan n. 30e tuli tää operation maksamaan, koska suurin osa aineista löytyi jo kaappien pohjalta. Pidennysten hinta ja kesto riippuu ihan siitä tekotavasta. Olenkin jo tehnyt postausta kaikista eri tavoista ja niiden hinnoista :)


Anonyymi: Urbaanilegendaa pääasiassa, oikein tehdyt pidennykset eivät rasita hiuksia juurikaan, jos niitä hoitaa oikein :)


eMi: Huu, jossain saattaa olla, mutta en kuolemaksenikaan tiedä missä :P


getpalmd: Meillä on olgan kanssa sellainen "mä maalaan sua kun oot alasti, niin laita sä mun tukkaa halvalla" -soppari. En tiedä toimiiko se ulkopuolisiin ;).

Kotivärjäykseen kannattaa hakea ainakin hairstoresta tai vastaavasta wellan colour touch kotivärjäyspaketti.

Markettivärejä en uskalla suositella, niissä kun saattaa olla hapetevahvuudet ym ihan vit... vinksallaan =)


kris: NO TERVETULOA VIHDOINKIN EHKÄ KOLMEN VUODEN PUHUMISTEN JÄLKEEN TÄNNE :D:D:D:D


H: Mulla taas ei omaa tukkaa ole nimeksikään ja siksi taidan tän kanssa olla niin utopistisen onnellinen =D.

Saara kirjoitti...

Nita: Kääk jäit välistä! Kiitos<3

Tuula kirjoitti...

Kuvasarjasta puuttuu kokonaan kuva ihanista pitkistä omista hiuksistasi / Karkki 6-12v. Ne olivat paksut, sävy oli kastanjanruskeaan vivahtava ja ulottuivat "pyllyn päälle". Sieltä kaipuusi pitkiin hiuksiin varmaan juontaa ja tunne, että olet reuhkan kanssa kotonasi =D. Kaikille blogin lukijoille kuitenkin kerrottakoon, että niiden hiusten pesu ja suorana pitäminen oli ... No... Työlästä. Varsinkin kun silmiin ei pestessä saanut mennä pisaraakaan vettä. Kauan sitten Islannissa vietetyn loman päätteeksi likosimme päivän Reykjavikin lähellä sijaitsevan Blue Lagoonin kuumien lähteiden lämmittämissä, mineraalipitoisissa vesissä. Suomessa sitten kaksi seuraavaa vuorokautta selvittelimme suolan takuttamaa ja tönköttämää varsinaista reuhkaa kahden naisen (kiitos tädillesi, jonka ansiosta en joutunut hermoparantolaan), kahden hoitoainepullon ja miljoonien kyynelten voimalla. Muistatko? <3 Äippä

getpalmd kirjoitti...

Okei eli tuon sulle wellan colour touch pakkauksen, heität värit mun päähän ja leikkaat kuolleet pois? Ei suklaapalkalla, voin ihan rahalla maksaa :D Pointti miksen tykkää värjätä kampaajalla on se, että en ikinä pysty ylläpitää sitä väriä kotona just markettiväreillä, joten mielummin sellanen väri jota pystyy ite ostaa jälkeenpäin ja peittää juurikasvua kotona :-)

Anonyymi kirjoitti...

Siis puhdistusmaito ja kasvovesi :)

Anonyymi kirjoitti...

Koukusta on kyllä mahdotonta päästä pois... :O

AIVAN JUMALAISET nuo sun hiukset 19v. Miten toi vaalee osa onkaan niin valkonen?

rennsku kirjoitti...

hei wou mikä tukka ;D
niiin niiin, onko sulla siis aikaisemmi baarikäytös ollu tollosilla clip-oneilla kiinnitettävät pidennykset? teitkö siis niistä sinettipidennyksii tupsut? :o Montako osoita sulla niitä oli? (:
Mulla on kans tommoset, vois olla iha kätevää kyllä :)

Anonyymi kirjoitti...

siis tehtiinko sulle tosta "baaritukasta" nykyiset pidennykset vai jostain muusta ? mietin vaa, että pystyiskö clip-onit hyödyntää jotenki kunnon pidennyksiin..

Anonyymi kirjoitti...

heippa! piti kysyä, että onko sulla jotku piilarit tuossa Sape 19v kuvassa? silmäsi ovat nimittäin lievästi ilmaistuna makeat!! ja niin on tukkakin ;) eli mimmoset piilarit on kyseessä?