maanantai 9. helmikuuta 2009

Kuulumisia vol. 35923 + viime viikko :)

Viime viikolla tapahtui paaaaaljon kaikkea, ja sen takia postauksetkin olivat säälittäviä ja vähissä :). Nyt kuitenkin priorisoin elämääni ja ajankäyttöäni, ja sen sijaan että hukkaisin sitä sellaisiin typeryyksiin kuin ylppäreihin lukemiseen tai työn tekemiseen, aion panostaa blogiin ;).





Viikon alussa olin sanalla sanoen hajalla, ja sisko ystävineen piristi mua ihan kamalasti. Pelattiin ehkä maailman nörteintä peliä, joka dissaa kaikkia muita nörttipelejä :D Yritin selittää tätä peliä yhdelle ponille, mutta kerta toisensa jälkeen epäonnistuin ja aloin nauraa sille, miten nörtiltä voinkaan kuulostaa. Pointtina on olla pelin paras tyyppi (esim. Muumio-kissa ja kultisti) ja hakata paljon hirviöitä (mm. kuvassa näkyvä maggot :D).




Eväänä oli burgereita ja taateleita.





Tiistaina hyökkäsin kaverini Maijan synttäreille pukeutuneena teiniksi yökylässä (makes sense right). Ja joo, vietin koko illan makuupussissa ilman käsiä. Join pirtelöä, jota mulle siis juotettiin kädettömyyden vuoksi, sillä olin jälleen kerran liikkeellä autolla :P. Makuupussin bongasin kirppikseltä.





Sense. This badge makes none.







Käytin myös ensimmäistä kertaa mun uusia salalemppari -housuja, vaikka mua on muutamaan kertaan varoitettu niiden ääliömäisestä ulkonäöstä :D Taidan ottaa riskin silloin tällöin. Fiilistelin myös mun kännykkäkorun yhteensopivuutta mun kynsien ja tyttöpuhelimen kanssa. Tunnen muuten 2 poikaa joilla on sama puhelin. HAH. Teillä on tyttöpuhelimet poitsut.

Keskiviikkona nautin myös viimeistä kertaa mun suurella vaivalla vaalennetusta ja ylläpidetystä ruskeasta tukasta...







...sillä nythän se on pikimusta. Torstaina olin ylppäreiden lisäksi maskeeraamassa sunrise avenuen poitsuja suosikin hommiin. Ylppärit meni ihan ok. Vain ok sen takia, että tekstiaito ei ole se mun vahvin ala :) Selitin kyllä pitkät pätkät siitä, kuinka haavoittunut villisorsa kuvaa omaan maailmaansa sulkeutuvan nuoren tytön sielua, jota hän itse hoitaa takaisin priimakuntoon :P.. Pidän silti enemmän söpöjen poikien naamojen ja hiusten paijaamisesta. Taidan olla ainoa?

Illalla väänsin vielä yhden ystävän hiukset, ja toivotin maailman rakkaimman Nunun takaisin Suomen kamaralle. Neiti vietti mukavat 9 päivää Saksassa.





Perjantai saapui viikon väsyttävyyden huomioon ottaen aivan liian myöhään, mutta koska mulla ei ollut kahteen päivään ollut lämpöä, ja nenän vuotaminen oli vähentynyt huomattavasti, suuntasin matkani kuntosalille.





On muuten ihan kamalaa kun tietää, ettei saa treenata kovaa, mutta pari viikkoa sängyn pohjalla lojuneena energiaa olisi vaikka mihin! Lahjoin itseäni ja vitivalkoista sairauden surkastamaa hipiääni solkussa röyksoppia kuunnellen.





Myöhemmin samana päivänä olin itse PALJON tätä pahemmassa kuosissa baarissa, mutta jostain syystä mulla on aina n. 15 kuvaa tästä äijästä aina vaan kännisempänä, eikä yhtään minusta :P. En onneksi muista tehneeni mitään tyhmää, olin kuulemman vain juossut pää viidentenä jalkana ympäri baaria, juttelematta ikinä kenenkään kanssa 5min kauempaa :D.

Olin siis viettämässä samalla kertaa Idan läksiäisiä ja Teemun synttäreitä. Ensimmäistä Cantina Westissä, ja toista heti perään Amarillossa. En sentään mussuttanut kahta ateriaa peräkkäin, vaan keskityin Amarillossa herkullisiin mansikkamargaritoihin..





Lauantaina heräsin ehkä elämäni pahimpaan krapulaan, ja sain osakseni naureskelua pitkin päivää.. Taidan jatkaa taas autoilulinjaa. Illalla kuitenkin keräsin itseni, ja suuntasin onnelaan meikkaamaan ja kampaamaan Abreun Annan keikkaa varten. Tyttö vietti samalla synttäreitään, ja harmitti kyllä vi.. etävästi etten voinut jäädä jengin kanssa bilettämään :). Kotona oli kuitenkin ihana sänky, hyvää musiikkia ja namikippo<3





Sunnuntaina olin seuraamassa kaverin treenejä, ja todella epämukavan istumapaikan lisäksi hämmästyin paikan luonnollista seepiaväritystä. Olin myös unohtanut, kuinka pahasti varpaat voivatkaan kylmässä urheiluhallissa jäätyä.. En enää IKINÄ lupaudu kuskiksi ;).




Loppukevennyksenä todella hätääntynyt kissa suklaapaketin kyljestä. Minkälainen markkinointinero laittaa suklaisia kissankieliä sisältävään laatikkoon hätääntyneitä
kuolemaa pelkääviä kissoja :D:D.



34 kommenttia:

Sallamaari kirjoitti...

Hehee, on kyllä pikkusen ontuva yhdistelmä tuo Kissankielet-nimitys ja paketin kuva :D

Unknown kirjoitti...

joku kieroutunu elainraakkaaja! huh

Anonyymi kirjoitti...

hei mikä tuo upea kännykkä on merkiltään!

ps. vielä upeampi blogi :)

ipa kirjoitti...

Klaffari! Eka kuva on meiltä ja loput Antilta. Häpeäisit, kun et kehtaa tunnustaa pelaavasi nörttipeliä missä vaan ja milloin vaan! Jussipussiiii.

Anonyymi kirjoitti...

saara mistä tuo vaaleanpunainen ghd:n suoristusrauta on??? me wants! vai onko toi se limited edition pinkki???eikai?
t.kakra

Anonyymi kirjoitti...

haha tuo kissa :D

katja kirjoitti...

Urheiluhalleissa jököttäminen talvipakkasella on ehkä kauheinta mitä tiedän! :D

Tuula kirjoitti...

Jos olisit kissa ja sinulta olisi viety kieli, niin varmaan näyttäisit ihan yhtä kauhistuneelta...
Aikanaan Ipun luisteluharrastusta jäähallissa kannustaneena neuvon seuraavalla kerralla varautumaan a) moonbootseilla b)styroxpalasella pehvan alle c)lainaamaan äidiltä turkin (ja toivomaan, että paikalla ei ole eläinaktivisteja, jotka katsovat asiakseen puolustaa 50v sitten kuolleita minkkejä) d)varastamaan äidiltä famun vanhat karvasisusrukkaset e) päähän se kettuhattu f)näyttämään silti tosi söpöltä kentän reunalla =DDDD
t. Äippä

Anonyymi kirjoitti...

olitko hajalla empun ja jessen takia? eikö emppu oo sun kaveri? vai onko? miks se on sun eksän kaa heti? ei oo ihan reiluu..

Saara kirjoitti...

Puhelin on samsung U700 tms :D


Illusia: No kai mä nyt pelaan sitä milloin vaan ja kenen kanssa tahansa. Paitsi ehkä suvin kanssa kahdestaan, koska silloin se menisi kikatteluksi :D


Kakra: Omani ostin SKT:n tukusta :) Pinkkejä on mielestäni koko ajan tuotannossa..


Tuula: Hahaha, näyttäisin söpöltä mummolta tai stereotypiseltä venäläiseltä (ei huolta ihmiset, pidän venäläisistä<3).


Anonyymi: HUOH =). En nyt vielä poista tätä kommenttia, vaan ilmoitan kaikille, jotka aikovat kirjoittaa jotain vastaavaa: EN AIO KOMMENTOIDA ASIAA, EI IHAN OIKEASTI KIINNOSTA VAIKKA STALKKAISITTE KUINKA INTENSIIVISESTI :D.


Pusuja, nyt menen lukemaan psykaa<3

Anonyymi kirjoitti...

mitä nuo kissankielet oikeen on? siis oikeasti kissojen kieliä? :D

kiva blogi, anteeks että kommailen aina vaan kun on tämmöstä ylitärkeää asiaa :)

Outi kirjoitti...

Haha voi kissaparka :D

Saara kirjoitti...

Haha, kissankielet ovat sellaisia hieman lusikan näköisiä suklaanameja, kaiken mun tietämyksen mukaan ainakin :D Ei siis mitään ällöttäviä kuivattuja kissankieliä, ei hätää :D:D

Bebe kirjoitti...

Voi ei toi kissa, ei oo todellista!! kiitti päivän nauruista :D

Anonyymi kirjoitti...

aikamoinen saavutus et on löytäny noinki onnettoman näkösen kisun tohon,ku ite en oo törmänny koskaan rumaan kissaan. on kai niitäki sit olemassa :D

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Mitä mieltä oot, ku haluaisin vaalentaa hiuksiani, mutta kampaamoon ei ois mitenkään varaa mennä värinpoistoon, niin vaalentaiskohan normaalit kaupan värit tummanruskeita hiuksiani? Ite epäilen kyllä vahvasti. Haluaisin vaaleanruskean tai keskiruskean värin.

Anonyymi kirjoitti...

"lisäksi hämmästyin paikan luonnollista seepiaväritystä."
Siis mikä hitto on seepiaväritys? Jos toi seepia on joku väri niin ei helvetti.

Saara kirjoitti...

Anonyymi: Onko hiuksiasi värjätty ikinä? Jos ei, niin kaupan värit voivat vaalentaa omaa sävyäsi 2-3 astetta ilman värinpoistoa.


http://fi.wikipedia.org/wiki/Seepia_(v%C3%A4ri) wikipedia rocks ;)

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä mun hiukset on värjätyt, luonnollinen väri on keskiruskea, mut tällä hetkellä ne on tosiaan tumman ruskeat ja tahtoisin vaaleemmat, mutta en usko että saisin niitä kaupan väreillä vaaleemmiks (enkä tiedä mitä siitä tulee jos laittaa vaan vaalean sävyn päähän, todennäkösesti ei tapahdu mitään? :D)

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä mun hiukset on värjätyt, luonnollinen väri on keskiruskea, mut tällä hetkellä ne on tosiaan tumman ruskeat ja tahtoisin vaaleemmat, mutta en usko että saisin niitä kaupan väreillä vaaleemmiks (enkä tiedä mitä siitä tulee jos laittaa vaan vaalean sävyn päähän, todennäkösesti ei tapahdu mitään? :D)

Honey kirjoitti...

Tuo kissa :D Pakko ostaa paketti...

Honey kirjoitti...

...ja miten kaikki ei tiedä mitä kissankielet on... nehän on klassikkokarkkeja. Kuivattuja kissankieliä...joo!

Anonyymi kirjoitti...

SAARA, HELP! oon käyttäny tähän päivään asti tyytyväisesti meikkivoiteena grimasin creme make upin g1 sävyä ja tuputellu siihen päälle sitten irtopuuteria. aina on tullut hyvä ja peittävä lopputulos, mutta nyt se on historiaa! tuntuu siltä että meikkivoide ei tartu (ei niinkö mikään meikkivoide) ja näytän kauhean sairaalta ja iho on ihan epätasasen ja huonon näkönen! miksi ;<<<<

Anonyymi kirjoitti...

ja ainiin, tämä sama grimasanonyymi haluais tietää että paljon sulta maksaa leikkaus sellasiin pitkiin hiuksiin? ja entä leikkaus+väri? anna joku suuntaa-antava, sori kun en voi laittaa mailia, tää netti prostestoi.

Anonyymi kirjoitti...

teini yökylässä:---------------------------------------D
mä en aina ymmärrä sua täysin mutta oot silti huippu<3

Anonyymi kirjoitti...

heeei, ihanan väristä luomiväriä näyttäis olevan tossa "teini yökylässä"-kuvassa, mitä se on?

-Suksi

Anonyymi kirjoitti...

Oot huippunätti ja KUUMA tossa kuvassa ku oot autonratin takana! :) ps.oon tyttö ja hetero :D

Anonyymi kirjoitti...

Ei kännisistä ihmisistä saa ottaa mitään salakuvia ja postailla niitä julkisesti nettiin! Ja muutenkin, tiedätkö mitä poni sanoo kun se hajoo
intissä:"Ouhh" ;)

Anonyymi kirjoitti...

HAHAHAHA repesin ihan täysin noille kissankielille :DDD

Sun blogi on ihana :)

Anonyymi kirjoitti...

hahaa:D oot ihan sairaan kaunis ja hauska:)jatka samaan malliin!!

Anonyymi kirjoitti...

tämähän on melkein kuin joku demin apupalsta kun kaikki pyytävät jotain vinkkejä sinulta.
nooooo eihän siinä mitään! ihan kivaa varmaan ;D

Saara kirjoitti...

Ano: Värinpoisto ensin alle ja siihen vaalea ruskea päälle :) Tukkasi saattaa olla historiaa, mutta vaaleampi :P


Suksi: Luomivärit on macin eri sävyjä :)


Eeverrti: Haha, ite en fiilaa kyseistä kuvaa yhtään :D


Poni voi pitää suunsa kiinni ja jaktaa sitä hajoamistaan ;))


Ja kiitos muille<3


Haha JA! Mullahan oli joskus demissä oma neuvomisthreadi :D:D EI SIITÄ SEN ENEMPÄÄ.

Anonyymi kirjoitti...

meinasin sitä että toi suoristusrauta näyttää kuvassa ihan vaaleanpunaiselta, mutta onko toi ihan se tavallinen pinkki?:)

tkakra!

Anonyymi kirjoitti...

mulla on samanlainen puhelin <3 paitsi että pitkän harkinnan jälkeen päädyin mustaan ja nyt harmittaa, koska tuo hopea ois kuitenki olla hienompi :D

Tiia