maanantai 23. helmikuuta 2009

HOW NICE TO MEAT YOU.



Rakkaat tosikot, otsikon virhe on sitten tahallinen<3

Mun lauantai alkoi todella onnellisissa merkeissä. Normaalisti koen "tärkeinä" päivinä lukuisia OON RUMA + LÄSKI + ÄLLÖ + TYHMÄ -hetkiä. 21.1. näitä hetkiä oli 0!

Hengailin aamupäivän ponin kanssa ja kävin ennen huimaa valmistautumis -operaatiotani äidin ja isin luona mussuttamassa pari bliniä. Äiti totesi että saan sitten syyttää vain itseäni jos en mahdu koon 36 farkkumekkooni.

Mekko sujahti päälle oikein iisisti blineistä huolimatta ;).

Kulutin tapani mukaan meikkaamiseen huimat 15min, joka tosin on moninkertainen määrä mun kellotettuun 4 minuutin arkimeikkihetkeen. Ainoan kriisin sain aikaiseksi otsatukasta, joka ei tahtonut asettua nätisti otsalohkoani suojaamaan. Kohautin olkiani ja nostin tukan pinneillä pois silmiltä.

Kun peilistä tuijotti ihmisen näköinen Saara, kiirehdin jelppimään Lauraa joka kieri jonkinmoisessa tukkakriisissä. Kriisin laannuttua hyppäsimme autoon ja hajoilimme sille faktalle, että me ollaan oikeasti menossa bloggarimiittiin. Kuinka absurdia :D.

Parkkipaikka löytyi täysin kielletyltä kadunpätkältä redrumin edestä, josta oli inhimillinen kävelymatka Papa Giovanniin. Ravintolassa nautimme HOK-elannon tarjoamia pastoja, joista omaksi lemppariksi nousi jonkinlainen ihanan kermainen kanalla höystetty versio. Vai ihanan kanainen ja kermalla höystetty :D:D.







Omassa päädyssäni sain nauttia Lauran, Sharonin, Nelliinan, Niinan, Mintun, Vesan ja Mikon seurasta. Suurimman osan pöydässä istujista tunnistin tai tunsin jo entuudestaan ainakin ulkonäöltä. (Miitin järjestäneen Annan poikaystävä Valtterikin piti tukikohtaa meidän pöydässämme, mutta herra kipitti kuvaamassa muuta porukkaa tiuhaan tahtiin.)

Pöydässä pyöri ja lenteli stooreja alun hieman vaivautuneen hiljaisuuden jälkeen siihen malliin, etten tiennyt mihin suuntaan pääni kääntäisin. Nelliina ja Niina tunnistivat minut heti tytöksi joka konttasi Taran valvovien silmien alla peilikirkasta jäämäkeä. I was guaranteed to stick :D.









Ruokailun jälkeen lähdimme taittamaan matkaa miittipaikalle. Auton tuulilasissa odotti aina niin mukava yllätys: parkkisakko. Noh, ensimmäinen yli vuoteen. Ehkä voin elää tämän kanssa :). Auton tyhjät paikat täyttyivät hyvin nopeasti jo ennen ruokailua kun Tara ja Nadjastrange heittivät käpälänsä PG:ssä pystyyn salin toisesta päästä vapaista paikoista ilmoitettuani.

En luonnollisesti ollut ottanut selvää miittipaikan sijainnista, ja ajelin sinne Annan perässä. Neiti ajoi kuin raivohullu, ja kehtasi vielä kysyä multa paikan päällä: "Miten sulla riittää hermot ajaa alinopeutta??". HAH! Kuten jos siellä totesin, pelkään poliiseja TODELLA paljon ;D.

JA AJOIN SITÄ PAITSI KOKO MATKAN TÄYSIN RAJOITUSTEN MUKAISESTI, EN ALINOPEUTTA NIINKUIN TE VÄITITTE!! NIIN KAIKKIEN MUIDENKIN PITÄISI TEHDÄ. :D:D


Miitin jatkopaikkana toimi Kurkimäen Korttelitalo ja fiilis oli kuin koulubileissä<3

Mä kyllä tunnustin heti kaikille, etten ole ollut se kovin bilehile ala/ylä -asteilla. Kävin vissiin kahdessa kouludiscossa ja seisoin "lapsenpyöreyteni" kanssa siellä salin reunalla ja toivoin että luokan söpöin poika haluaisi salaa tanssia minun kanssani<3.

Lapsenpyöreys lainausmerkeissä siksi, että olin oikeasti aika heavy set kid, äläkä äiti yhtään yritä väittää muuta :D.








(Tara vissiin sai tarpeekseen mun ilveilystä ja lähti kylmästi kävelemään.)





Jengi linnoittautui poikkeuksetta istumaan lähes heti paikalle päästyään, mutta me yritettin Taran kanssa pysyä jaloillamme ja sosiaalisina mahdollisimman pitkään. En tiedä oliko tällä mun ilmeellä jotain yhteyttä siihen, että kaikki päätyivät ennen pitkää istumaan ja rupattelemaan keskenään rajun biletyksen sijaan :D Allekirjoittanutkin luopui vihdoin suurta kateutta (en tiedä kadehtiko kukaan, mutta syytä olisi) herättäneestä takistaan, joka repi mun vasemman käden haavoille.

Kaikkien saavuttua paikalle, Anna otti taas homman haltuunsa, kertoi pikaisesti illan ohjelmasta ja antoi sitten ohjat Mikolle, jonka avulla Goodie Bagien sisältö oli niin runsas. Normaalisti olen jo täysin kikseissä siitä, kun kannan M.A.C.:in ym. tilaisuuksista pari hassua meikkiä kotiin :D.



Kuva lainattu Idhreniltä.


Tällä kertaa omasta pussista löytyi runsain mitoin L'orealin, Tigin, Fudgen, Joicon, DFJ-collectionsin ja Skin Doctorsin tuotteita, sekä Viking Linen lahjakortti. Osa tuotteista oli tuttuja ja osa tuntemattomampia.

Mulle iski siellä oman pöydän päässä kampaajamoodi heti päälle, ja pälpätin varmasti täydellisenä riemuidioottina kaikille mikä mikäkin tuote on - aivan sama kuinka paljon ko. henkilöä se tieto kiinnosti =D. Muistaakseni hetki tämän jälkeen päädyin yllättäen poseeraamaan villisti Taran ja Nadjan kanssa. Narsistit mitkä narsistit. Narsissit.









Yritin surffailla pussien tutkiskelun ja poseerausten jälkeen ympäri salia mahdollisimman tehokkaasti, ja välillä itsestä alkoi tuntua siltä että tungen liiankin raivokkaasti ihmisten sekaan.







Päädyinkin vihdoin takaisin ensimmäiseen tukikohtaani, josta löysin Taran, Nadjan, Lauran, Mipan, Merin ja Nooran. Voisin jo nyt alkaa hehkuttaa sitä, mite paljon pidänkään humalaisesta Tarasta. PALJON.





Neiti ilmoitti minulle aiemmin päivällä, että on harmissaan mun juomattomuudesta. Kysynpä vaan, että kuka olisi hommannut tytsyn hengissä takaisin keskustaan ja baarin kautta kotiin ;). No ok, tuhlaus johdatti Taran baarista kotiin, mutta siihen asti mä sain toimia huoltajana<3.






Mun alkoholittomuus varmaan johti näinkin siveelliseen asuun. Sanoisin että aika derelict. Pakko poimia omiksi suosikeiksini Laura ja Tara. Asenne ja asut kohdillaan!







Kaikki muuten viihtyi yllättävän pitkään säkit päällään!


Joskus siinä yhden jälkeen ahtauduttiin vihdoin autoon ja otettiin nokka kohti keskustaa. Loppu onkin sitten legendaa, jonka seuraava kuva todistaa paremmin kuin yksikään tarina :D No ok, ehkä yksi tarina.

Käveltiin baarin ovelle tytsyjen kanssa ja Tara oli.. Juhlakunnossa :). Poke katsoo meitä päästä varpaisiin ja suuntaa sitten sanansa Taralle.

poke: No riittääkös neideillä ikä.

tara: Kaheksantoista just täynnä.

poke: sori, tiukka 22.

tara kaivaa laukkua, heittää kaiken kadulle ja nostaa sieltä passin poken naaman eteen: No kappas!

poke: Jaksatsä?

tara: VOI HELLANLETTAS. HUOLEHDITKO SÄ MUSTA?

poke: Eiku jaksatsä?

tara: Hmm. No kuule jaksankohan mä? Jaksankohan varmasti? Jaksanko?

poke: ...

tara kävelee sisään, saara 20v näyttää paperit, kävelee sisään ongelmitta ja saa myötätuntoisen hymyn pokelta :D





Ihan mahtava ilta, otetaan pian uusiksi, jookosta?


p.s. Tara toivoi oikomista iästään. Oikeastihan se siis on 16v.

47 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihanin toi farkkumekko, mistähän se o n ostettu? :) voi toki olla että oot jossain sen kertonu mut en oo vielä kerenny lukee sun blogia ku ihan parin postauksen verran. hyvä että löysin tänne, katoin vaan että kuka toi noin kaunis tyttö on ja siinä olikin linkki:D !

Anonyymi kirjoitti...

toi sun mekko on maailman hienoin!! ja sä oot aivan mahtava tyttö :) ihailen sua! ja sitä että oot saanut itelles noin mahtavan kropan :))))

Saara kirjoitti...

Anonyymi: Mekko on ginasta! :)

tiinu: Kiitos, fiilistelen sitä itsekin kauheasti<3 Mekkoa siis :D No kroppaakin hyvinä päivinä ;D

Tara kirjoitti...

haha voi viemäri sanon minä :D ja voitko kertoa ihmisille, että en oikeesti oo just täyttäny 18v vaan "vähän" vanhempi :D <3

Saara kirjoitti...

Onko nyt hyvä<3

Anna kirjoitti...

Mua harmittaa niin paljon, ku emäntänä hyppelin paikasta a paikkaan ö koko ajan ja yritin jutella kaikille, niin en ehtinyt tutustuu teihin ihanaisiin mitenkään äärimmäisen hyvin..:( Otetaaks pikkumiitti helsinkiläisten kesken, otetaanhan? Mennää vaikka juottaa Tara, nii eipä sitä muuta ohjelmaa tarviikkaan:D

nadjastrange kirjoitti...

hahaah taru 16v <3
oli hei tosi kivaa, ja kai kutsutte mutki mukaan helsinkiläisten omaan tarunhumalaanjuottamismiittiin? :D

Anonyymi kirjoitti...

vitsi et oot niin nätti ton sun uuden tukan kaa!!<3 ja rakastuin sun takkiin! mist se mahtaa olla? :)

Anonyymi kirjoitti...

Ihana postaus :)
Hei voisitko tehä jonku minipostauksen esim siitä miten sait sun hiukset näyttään nuin hyviltä? ;) Mullaki melkolai samallaiset pidennykset ja tuntuu etten saa näitä mitenkään kivasti :/

Emma kirjoitti...

Heha, mahtavaa. Toi sun mekko oli kyllä ihana. (: Ja hei, odottelepa yhteydenottoa niitä pidennyksiä koskien - jahka vaan opintolaina pamahtaa ensin tilille! Ai mikä säästötili, mitä sellasella tekee? :D Ja ilmottaudun mukaan minimiittiin!

aba kirjoitti...

yleensä mua ei koskaan tajuta, kun kerron pelkääväni poliiseja! Kiva kun joku muukin pelkää!

N kirjoitti...

Haha, ihania kuvia! <3 Etenkin tuo viimeinen baarikuva on loistava. :D

Anonyymi kirjoitti...

mikä ihmeen poni? :D sori en tajunnu.

hauskaa on näyttäny olevan, ainakin teidän "porukalla":)

Anonyymi kirjoitti...

mikä ihmeen poni? :D sori en tajunnu.

hauskaa on näyttäny olevan, ainakin teidän "porukalla":)

Tuula kirjoitti...

Ja sitten pojat/miehet luulevat, että neidot tälläytyvät heidän vuokseen...
Olit söpö farkkumekossasi, mutta jätesäkkiasu ei kyllä MITENKÄÄN säväyttänyt. Sorry. Jotenkin ei ollenkaan sinun tyyliäsi.
=D Äippä

Anonyymi kirjoitti...

mikä poni ja onks noit sun mekkoi viel myynnis? :)

Anonyymi kirjoitti...

Vau, oot tosi kaunis. Ja nuo sun hiukset, haluan samanlaiset. Mun mielestä noi mustat sopii sulle tosi hyvin, korostaa sun silmiä.

Anonyymi kirjoitti...

Vau, oot tosi kaunis. Ja nuo sun hiukset, haluan samanlaiset. Mun mielestä noi mustat sopii sulle tosi hyvin, korostaa sun silmiä.

Saara kirjoitti...

Anna: Jos ajoitetaan minimiitti johonkin mun ylppäreiden jälkeen, niin ootte esim. kaikki tervetulleita täyttämään mun kämppää ;).


Nadja: Tottakai<3 Anteeksi muuten kun vaan hurautin siitä sun ohi illan lopuksi :D:D Oikealta tuli joku auto enkä saanut fiksusti pysäytettyä, ja kotipihassa vasta selvisi miksi huidoit :D:D


Anonyymi: Takkikin on ginasta :)


Jen: Ne on vaan föönattu pää alaspäin ilman harjaa, ja tupeerattu hieman isolla harjalla :) That's it.


Rubio: Odottelen kyllä :) Olit muuten ehkä koko maailman aurinkoisin juttukumppani<3


aba: Oon ihan fanaattinen, meinaan aina alkaa itkeä jos ne pysäyttää :D


N: Tara on loistava :D


Anonyymi: No mitä ponit nyt on :)


Tuula: Joo, inspiraatio ei lähtenyt selvinpäin ihan lentoon. NOH. Enpä olekaan muotibloggaaja ;).


Susanna: Taisin ainakin viime viikolla takkia hakiessani nähdä :) Ja poni on poni.


henna: Kiitos, mutta ne on tummanruskeat ;D AINAKIN MUN MIELESTÄ. Laurakin sanoi että mustat :D

Anonyymi kirjoitti...

aivan mahtava toi sun asu, mekko ja kengät, ja TAKKI! sun hiukset on myös mielettömän upeet.

nostan kyllä hattua sille että joku kykenee hengaamaan illan selvinpäin dokaavien joukossa ! omat hermoni eivät kestä viittä minuuttia pidempää sitä :D haha.

palvon sun blogiaaaa :)

Tuula kirjoitti...

Hahhaa, olet päässyt Taran taustalle Voicen Heräämön kulissiksi. Tämän aamun haastattelun taustalla pyörii muutama dia bloggaajien tapaamisesta, ja olet ehdoton linssilude =)
http://www.voice.fi/includes/player/videoplayer.php?file_id=1737
<3 äiti

Saara kirjoitti...

kiva kun äiti spottaa :D

Anonyymi kirjoitti...

Ekaa kertaa blogissas, mut kivalta vaikuttaa :) Minkä ikäinen olet? :)

Anonyymi kirjoitti...

mitä ripsiväriä sulla on, etenkin vikassa kuvassa sun ripses on ihan superit! :O

omarloria kirjoitti...

Hahaa, mulla tuli myöhemmi mielee et kui dorka kuva sulle tuli musta ko kysyin joka tuotteesta mitä sielt kasseista tuli tyhmänä et "mikä tää on?"

tyyliin joku normi shampoopullo ja meikä ihan weeteeäffänä siinä :D

Mutta meikästä oli just jees kun sä informoit, oisin muuten oikeesti vetäny sitä punasta sävytepalloamikälie naamaan tjtn xD

Maria kirjoitti...

Aaahhhaha, oot ihan asennetyyppi, miksen liimautunu teidän takalistoon kiinni koko illaks kuunteleen humalaista Taraa ja ylisosialisointia ja ties mitä xD "Ehkä sitten ensi kerralla" :D

Anonyymi kirjoitti...

"Kävin vissiin kahdessa kouludiscossa ja seisoin "lapsenpyöreyteni" kanssa siellä salin reunalla ja toivoin että luokan söpöin poika haluaisi salaa tanssia minun kanssani<3."

Ahahha :D Toi on kuin suoraan meikäläisen elämästä, mullekin aina sanottiin olevan " hieman lapsenpyöreyttä"

Anonyymi kirjoitti...

Miten sait etutukan noin näpsäkästi ylös? Kun eikös sulla ole se kuitenkin aika lyhyt?

Itsellä on kulmakarvoihin yltävä otsatukka mutta tuntuu, että saan sen pinneillä ylös vaan sillon ku se on jo vähän silmillä ja sillonki lots of tupeerausta ja lakkaa. Onko tohon siis joku vippaskonsti miten sen saa pysymään ilman niitä ihania haituvia mitä irtoilee päivän mittaan ja sojottaa kohti taivasta?

Arez kirjoitti...

Sulla on kyl ollu aivan yli kivat vaatteet päällä.
Ja vaikutat niin semmoselta asenne tsirbulalta, että nam!
Pakko loppuun vielä nostaa hattua tosta illan humalattomuudestasi, en ite kykenis. :D

Anonyymi kirjoitti...

onks sul piilarit vai miten on silmät noin kirkkaan siniset? :)

Saara kirjoitti...

Anonyymi: Tuolla postauksen loppupäässä sekin paljastuu, mutta 20v. tullut viime vuonna täyteen :)


wikke: Haha, en kyllä saanut lainkaan dorkaa kuvaa :D Noissa tuotteissa on niin paljon eroja kuitenkin, että shampoo ei aina ole vain shampoo :P

Punainen naama olisi ollut villi ;)


Idhren: Haha, tänks :D Tuntuu että olisin itsekin voinut keskittyä enemmän tiettyyn porukkaan, kun nyt tuli surffailtua kaikkien kanssa silleen pintapuolisesti :P Paitsi tietty taran, mutta se nyt on asia erikseen :D


Anonyymi: Haha. Pakko ehkä joskus julkaista mun lapsuuskuvia, niin näette miten kaukana lapsenpyöreydestä mun pyöreys oli :D


Anonyymi: No sinäpä sen sanoit, tupeeraus ja lakka :) Hyvällä hiuslakalla tosin tekee paljon enemmän kuin huonolla, mutta jos tiedät omasi olevan priimaluokkaa, niin sulla on ehkä vaan paljon paksumpi ja kurittomampi tukka kuin mulla :P


Rezzi: Kiitos ja kiitos ja kiitos taas :D Oon treenannut selväpäisyyttäni pitkään. Olen ns. naamat todella harvoin, ja seuraavana päivänä vituttaa aina :P


Anonyymi: Ihan on omat siliimät vain. Ruskeaksi feikkaan välillä :)

Anonyymi kirjoitti...

Tunnut niin mahtavalta persoonalta! :)

Anonyymi kirjoitti...

Hei ihan asiasta viidenteen, mistä sä tilaat aina pidennyshiukset? Mulla on nyt hairstockin aitoo tukkaa päässä mutta näissä on liimasinetit.. keratiini ois vissiin kestävämpi? Mistä niitä saa? :)

Em kirjoitti...

voi ei sun kanssa, toi kuva missä jotain nuolet sun ylähuulta (?) sai mut nauramaan :D

Anonyymi kirjoitti...

kuolen ku oot niin kaunis!!<3

Anonyymi kirjoitti...

hahahhaaaa xDDDDDDDDD mitä sul on vikas kuvas sormessa?? sorminukke??? :D en kestä suaaa!!<3

Anonyymi kirjoitti...

Moikka Saara!

Ihana postaus :) Muutenkin sun blogi on ihan mahtava, luen yhdeksää eri blogia, mutta pakko sanoa et tuun aina eka tsekkaamaan oisko sulta tullu uusi postaus! Nää on niin mielettömiä ;)

Asiaan, mulla olis sulle pari kysymystä mitkä on askarruttanut mua:
Mitä mieltä oot Tigin tuotteista?
Mitä mieltä oot Make Up Storen meikeistä, onko ne hyvän laatusia ja muutenkin hyviä?
Entä mitä mieltä oot Goshin meikeistä?
Siinä sulle muutama kysymys, iso kiitos jos vastaat mulle :)

Terveisin Josefiina

Lenore kirjoitti...

Jenni V.! toi ginan mekko on kyl ihana, mul on sama ^_^

Nina kirjoitti...

Kiitos illallisseurasta, oli kiva tavata lauantaina!

Anonyymi kirjoitti...

Mistä noi sun legginsit on ostettu? näyttää kivalta toi nauha tollee jalkojen alta :)))

Anonyymi kirjoitti...

pakko kysyä että koska oot ostanu tuon mekon?
ja oot tosi ihana! :D

Laura kirjoitti...

voi vitsi et tulin jotenki tosi hyvälle tuulelle ku luin tän postauksen. semmonen superpositiivinen tämä! :D

Laura kirjoitti...

voi vitsi et tulin jotenki tosi hyvälle tuulelle ku luin tän postauksen. semmonen superpositiivinen tämä! :D

Anonyymi kirjoitti...

Ois pikky kysymys..
Kiihdyttääkö runsas hiusten harjaaminen oikeasti hiusten kasvua? :)

Saara kirjoitti...

Anonyymi: Oikeasti olen kamala känkkäränkkä, en vaan kehtaa paljastaa sitä täällä ;)


Anonyymi: Vielä en ole tilannut mistään :) Kinnunen OY:ltä käyn omani poikkeuksetta hakemassa, ja simply naturalin hiukset käytössä.


Emmi: Samoin, siksi se onkin täällä + galessa + facebookissa :D:D


sofia: Sorminukkepa hyvinkin :D Ponilta varastettu, ja mulla kovassa käytössä!


Josefiina:
Mitä mieltä oot Tigin tuotteista?
-Pääasiassa ihan huipputuotteita. Sopii omaan käyttööni tosi hyvin. Laaja valikoima ja kaikkea löytyy! Kuluttajahinnat huimaavat välillä päätä, mutta etsikää alennuskoreja ;).


Mitä mieltä oot Make Up Storen meikeistä, onko ne hyvän laatusia ja muutenkin hyviä?
-Käytän MUSilta pääasiassa luomivärejä, poskipunia, kuultoja ja huulipunia. Ne kaikki ovat aivan loistavia. Pigmenttiä löytyy ja värivalikoimat laajat. Jälleen kerran, osa tuotteista on hieman kalliinpuoleisia. Itse saan niistä maskeeraaja-alennukset.

Entä mitä mieltä oot Goshin meikeistä?
-Oon testaillut näitä tosi vähän, mutta pigmenttiä ei ole nimeksikään hintaan verrattuna. En pidä :(.


Neetta: No tietty sulla on kun se on PARAS ;) Ihan lempparimekko tällä hetkellä.


NinaV: Kiitos samoin! Kävinkin jo blogivaklailemassa, mutten päässyt kommentointiin saakka :)


Sanna: JC:stä on nuo :)


Anonyymi: Eipä siitä montaa viikkoa ole :)


Laura: Tosi kiva kuulla! Seuraava se vasta tuleekin olemaan hyvän mielen -postaus :D

Saara kirjoitti...

Anonyymi: Ei juurikaan. Liika ja liian raju harjaaminen voi kuluttaa hiusten pintaa liikaa. Hiusen kasvun nopeutuminen harjaamisen avulla perustuu lähinnä päänahan stimuloimisen aiheuttamalla pintaverenkierron nopeutumisella. Parempi verenkierto -> terveempi hiuspohja -> osassa tapauksista nopeampi hiustenkasvu :).

Anonyymi kirjoitti...

miten toi ihan ylimmäinen fisheye kuva on otettu? :o