keskiviikko 25. helmikuuta 2009
Timetravellin'.
Aina välillä mietin, miten voisinkaan itseni parhaiten häpäistä kaikkien lukijoitteni silmissä.. Ja tämä seuraava olisi ollut paljon kivuttomampaa silloin, kun blogia lukivat vain äiti ja sisko :D. Vietin tänään todella aikaansaamatonta päivää, joten panostetaan sitten blogiin.
Mainitsin edellisessä postauksessa pienen lapsenpyöreyteni. Tehdään nyt kerralla kärpäsestä härkänen, ja katsellaan kokonainen postaus ja n. 100 kuvaa mun pienen elämäni varrelta.
Jos haluat säilyttää sen illuusion, että olen aina ollut juuri tällainen kuin nyt, lopeta lukeminen HETI. Luvassa hyvinkin shokeeraavaa kuvamateriaalia :D.
Tästä se kaikki lähti. Synnyin pää mustaa tukkaa täynnä. Taidan tunnistaa selkäni alta edelleen kovassa käytössä olevan viltin.
Mun liikkumistavat oli selkeästi hyvin liikunnallisia. Autolla kesät ja pulkalla talvet. Mainitsinko siis jo, että pidin jo tässä vaiheessa syömisestä todella paljon. Ensimmäinen kokonainen lauseeni oli: "Hyvää, anna lisää."
Tässä tällaista perus-söpöilyä. a) Antakaa mulle tuon ylimmän kuvan yökkäri! b) Tokan kuvan pipo. c) Kolmannen kuvan äitin yökkä<3
Olin pienenä sairaalloisen addiktoitunut tähän jumalaisen pehmeään yökkäriin. Hiplasin sen kirjaimellisesti palasiksi. Mummilla on edelleen palanen tallella, ja mulla nousi kyyneleet silmiin kun kuulin asiasta viime jouluna ja sain sen taas hyppysiini<3
Löysin niin paljon kyseenalaisia poseerauskuvia, että tää on siveellinen. Olisittepa antaneet tälle kersalle sen jätesäkin, niin paljastava muotiluomus olisi ollut taattu ;).
Tässä yritän selkeästi harrastaa mun nykyään suosittua harrastusta: Ihmisiin piirtämistä. Uhrina sisko, ja taiteilijana todella ylpeä ja pieniposkinen Karkki a.k.a. Saara.
Välillä muhunkin tietty piirreltiin. Vanhoja kuvia selaillessani oon tajunnut, että mulle on salaisesti tuputettu bodypaintingia pienestä pitäen! Muistan, että aikojen alusta asti meillä oli aina kylppärin alalaatikossa kasvokyniä, kryolanin kasvomaalaus -paletti ja suteja. Kiitos äiti<3
Jaaaa, omaakin naamaa tuli maalailtua :D:D Meikä on siis tämä eiffel 65 -henkinen sininaama.
Maalit lähti viimeistään kunnon pesussa, ja niitä mä harrastin varsinkin kesäisin. Mä suorastaan elin vedessä, ja mut piti lähes väkipakolla raahata ylös, kun aloin sinertää. Onneksi en tässä vaiheessa tajunnut pientä pulleaa ulkomuotoani, vaan nautin kesästä ja vedestä täysin rinnoin<3.
Uinnista tulikin mieleeni mökki, jossa vietin suuren osan kesästä ja kaikki yhtään lämpimämmät viikonloput kesän molemmin puolin. Alemmassa kuvassa myös iloinen pieni Juulia<3.
Tsekatkaa muuten mun tukka! Reuhkan kaipuukin taitaa juontaa juurensa näihin aikoihin.
Synttärit. Voi luoja miten rakastin / rakastan synttäreitä. Huomatkaa lähes identtiset puhallustyylit vuodesta toiseen. Mulla oli ainakin muutamat naamiais-synttärit, ja teemana oli aina jotain Halloween -henkistä.
Äärimmäisen isot kiitokset äidille, joka järjesti mulle kerran synttärijuhlat keskellä syksyä (synttärini ovat heinäkuussa), koska olin ihan murtunut siitä, etten koskaan voinut kutsua luokkakavereita keskellä kesää synttäreille. Näiden synttäreiden jäljiltä meidän vessan katossa roikkuu edelleen kummitus, joka päällä ollessaan alkaa ulvoa ja heilua hervottomasti kovan kolauksen voimasta :D
Pakko hehkuttaa hieman tätä perhettä muutenkin. Monella tyypillä on varmasti ihan huippu perhe ja ihanat vanhemmat. MUTTA MUN ON PARHAAT!! Sellaista ymmärryksen, anteeksiannon ja rakkauden määrää, jota pienenä sain osakseni ei nyhjäistä tyhjästä :).
Perheeseen on kuulunut myös elukoita (muitakin kuin minä. HAH.). Muita väheksymättä, Riki oli varmasti rakkain<3. Olin itse suuressa osassa koissun valinnassa. Vahva kantani oli: LUPPAKORVA. Mä osaisin edelleen ulvoa nuotilleen sen valitusvirren joka seurasi aina, kun koira luuli jääneensä yksin kotiin. Hädän laannuttua koira kuopi itsensä eteisen kaappiin, josta sitten kuului murahtelua ja haukahtelua pitkin päivää kun perhe saapui kotiin :).
Yksi mun elämän vaikeimmista hetkistä oli se, kun Riki nukutettiin. Rakas pieni pokeboi ei ollut enää viimeisinä päivinä se sama koira kuin ennen, ja sen elämän pitkittäminen olisi ollut itsekästä. Riki eli kuitenkin hyvin kunnioitettavan viikkoa vajaan 14-vuotisen koiran elämän<3.
Voi ei. Nytkin itkustan hullun lailla ja haluaisin vaan vielä kerran rapsuttaa sitä elukkaa :(.
JOO. Nyt pyyhin kyyneleet ja yritän miettiä kaikkia ihania lapsuusjuttuja. Esim. sen miten paljon rakastin tätä Belville -tallia. Koen pientä katkeruutta siitä, että siskoni meni lahjoittamaan kaikki legomme serkkupojille... OK OK. Ne osaa ehkä nauttia niistä useammin kuin minä.
Mä en tiedä miten kategorioisin nää viimeiset kuvat... Ehkä syvällisempänä ja alitajuisena pointtina koko postauksessa oli se, että tällaisestakin pikkupallosta voi kasvaa ihan fiksu ja filmaattinen nuori nainen :). Mun onnena oli suuren osan lapsuudesta se, etten tajunnut sitä että olin jotenkin pyöreämpi kuin muut. Se kriiseily iski kunnolla vasta teini-iässä, mutta siitä lisää joskus toiste :P.
Tiedän, että sain elää todella onnellisen lapsuuden. Ja siitä taas ihan tosi iso kiitos äidille, ettei se koskaan tehnyt mitään dramaattista laihdutus-operaatiota tai tuonut mun tietoisuuteen sitä, että hoikempi olemus olisi jotenkin suotavampi esimerkiksi mun sosiaalisen elämän kannalta. Se ei varmasti ole aina ollut helppoa, varsinkaan kun halusin vaan mussuttaa kaiken mitä eteeni sain. Ja koska olin niin kuolettavan suloinen, ettei mulle voinut sanoa ei kun lappasin lisää ruokaa lautaselle ;).
Mua rakastettiin juuri sellaisena kuin olin, vaikka huoli mun henkisestä ja fyysisestä terveydestä oli varmasti pinnan alla. IIK. Nyt tuli taas sellainen olo, että tuli avauduttua liikaa.. Tehty mikä tehty, nyt tiedätte minusta taas hieman enemmän :).
Oliko ehkä maailman ihanimpia lapsuuskuvia, ja olinko siis ÄLYTTÖMÄN söpö lapsi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
75 kommenttia:
Aaaws<3
Maailman hellyttävin postaus. :)
Ja muuten, mun pikkuveljellä on ollut se sama pyjama kuin sulla! Se ensimmäinen niistä kolmen kuvan sarjasta. :D
Todellakin olit tosi söpö, ja olet edelleen!
Pistit kyllä ajattelemaan. Mun kohta 4-vuotias tytär on aika isokokoinen. Hän on koko ajan kasvanut ns. omia käyriä pitkin. Hänen isosiskonsa ruumiinrakenne on täysin erilainen. Mä en oikein tiedä miten mun pitäisi suhtautua asiaan vai olla suhtautumatta? Mä rakastan hänen pyöreyttään ja mun mielestä siinä ei ole mitään vikaa, mutta pelkään hänen tulevaisuuttaan jo valmiiksi. Enkä myöskään halua, että hän oppii epäterveelliset ruokailutottumukset pienenä. Typykkä rakastaa ruokaa. Hän päivystää ruokapöydän ympärillä just niin kauan, kuin siellä on jotain syötävää.
Tässä nyt tällainen tilitys.
Voi ei xD
Ihan kun olisin omia lapsuuuskuvia katsellut ja omia kertomuksia lukenut :o
EISH:D Olen ollut IHAN samanlainen
pyörylä varhaisjättiläinen kersana
ja vielä 12vuotiaaksikin itseasiassa. Todella rohkeaa laittaa tämmönen postaus kun varmaan hävettää noi kuvat, vaikka
ei muut ajattele yhtä vastenmielisesti kuin itse.
En oo tähän päiväänkään asti kehdannut näyttää omia lapsuuskuvia kenellekään missään olosuhteissa, en edes lähisukulaisille vaikka onhan ne mut jo semmosena nähnyt. Silti jotenkin tulee semmonen häpeällinen ja loukkaantunut olo jos esim joku vanha luokkakaveri kaivaa esiin vanhoja luokkakuvia :l
Oot kyllä kova mimmi! Hyvä postaus :)
Siis sä oot maailman suloisin.Ei ihme kun kerta mä oon sun kummitätis
Mäkin voisin tulla sanomaan, että ihan superhellyyttävä postaus. <3
Näytät noissa kuvissa niin onnelliselta lapselta. :)
Nyt vollaan täällä kuin se kuuluisa vuoripuro (näkyy siinä ensimmäisessä kuvassa) eikä työnteosta tule yhtään mitään.
Olet rakas <3 Äiti
Ihana postaus! :"> Sniisk!
vau, oon tosi ylpeä sinusta Saara!
Oho, et ole yhtään saman näköinen kuin nykyään, vain jotain pientä samaa!! :o
Söpö postaus:>
Ihana koira! Ja mulla oli toi sama Belville -talli, ihan huippu :D Aika söpö muksu oot kyllä ollut, ja todellakin aika rohkeaa laittaa tällaisia kuvia. Itse olen ollut samaa kategoriaa, vähän vielä isompikin mukula vaan.
Arvostan sua kyl aika paljon ku kykenet laittaa näitä kuvia julki, ei varmasti ollu helppoa. :)
Voi, mäkin sain cavalierin 7 vuotiaana. Yksi elämäni hirveimmistä asioista on ehdottomasti ollut koirasta luopuminen, kohta siitäkin alkaa olla jo vuosi.. Hurjan pitkän elämän sun cavalierisi elänyt!
ihana postaus :) Mä olin kanssa nuorena "lapsenpyöree", tai oikeestaan oon vieläkin vähän. Nuorena oli niin helppoa, vaikka ei ollutkaan mikään tikku.
Jenni: Shanghaijaa se jostain kellarista!!
Ele: Mun äipällä (joka nyt ilmeisesti vollottaa koko päivän töissä :D<3) voisi olla tuohon äidillistä näkökulmaa. Mä kyllä ilmaisin asiani siinä vaiheessa kun ne omat läskit alkoi häiritä, ja sitten asialle tehtiin jotain. Yhdessä ja yhteisestä aloitteesta :).
Äiti taisi joskus myös todeta, että on todella pahoillaan siitä, ettei tajunnut sitä kuinka epäterveellisiä kaikenmaailman pakastepitsat ym. oli minulle. Mussutin jossain vaiheessa ala-asteella ihan surutta ristorante-pizzan päivässä kun niitä pakkasesta löytyi.
Eli kannattaa oikeasti panostaa siihen ruoan laatuun, määrä tasaantuu sitten kun tasaantuu. Itselläni näköjään vasta 19 vuoden jälkeen, mutta tasaantuipa silti :D.
Anonyymi: Mulla ei juurikaan ole vaikeuksia näyttää kuvia kenellekään. Pari vuotta sitten asia oli varmaan toisin, eli aika parantaa haavat.
Se, millaisesta pienestä ihmisestä olen tähän kasvanut, ei sinänsä ole tärkeää. Nyt olen tällainen, ja hyvin onnellinen elämääni :).
Miryah: Kummitustätinen<3 Mä pelkään, että mun superhyper -siisti voitto joudutaan siirtämään tuonne 16.3. jälkeiseen aikaan, kun ylppärit on ohi :<.
Katri: Varsinkin siinä missä muljautan silmiäni keittiön pöydän vieressä ;D
Tuula: Äippä oot rakas<3
N: <:
Kullanmuru: Niinpä. Aika tekee ihmeitä :D
Cocos: ^_^
Anna: Mä olin ihan hullu belville -hogger :D
rehellisesti sanottuna parasta sun blogissa on rehellisyys.
jatka samaan malliin tyttö,
olet upea
<3
Vau mikä postaus.
Aloin eilen lukea blogiasi, ja pakko sanoa, että tämä postaus sai lähes kyyneleet silmiini. Itse olen ollut aina pyöreä, nykyään jopa ylipainoinen, mutta itse en saanut elää koko lapsuuttani epätietoisena kilojeni tuottamasta häpeästä vanhemmilleni. Kerran ollessani 10/11 olimme äitini kanssa ostamassa minulle uusia housuja, jolloin äitini alkoi valittaa minulle, kun taas piti ostaa niin isoa kokoa, että lahkeet olivat liian pitkät, ja että minun pitäisi yrittää vähentää syömistä. Vaikutus oli täysin päinvastainen kuin mitä äitini odotti. Lihoin entisestään, kun hain lohtua ruuasta. Toivon, että joskus minäkin voin katsoa kuvia lihavasta itsestäni ja ajatella, että se olisi viimeinkin taakse jäänyttä aikaa.
oot ihana<3 persoonallinen piristysruiske tässä blogien sankassa joukossa. Älä ikinä lopeta!
Ei hitto, miten voit oikeasti olla noin mielettömän upean tuntuinen ihminen? Niin fyysisesti kuin henkisestikin.
Ihan totta. Tuntuu, että oot todella aito ja sellainen pirteä ja sydämmellinen ihminen :)
Sun asennettahan vois melkein fanittaa enemmän kun pikkusisko Uniklubia! Tykkään aina vaan enemmän kirjoitustyylistäsi, tämä postaus oli ihana :) Suloinen lapsi olet ollut! :D Itsekin olin pienenä kaikkea muuta kuin tikku, myöhemmin kuulin iskän kuvailleen mua lähinnä sanoilla "kaljatynnyri jolla on raajat", ja ihmekös se kun kesäisinkin juoksin rannassa grillin ympärillä ja huusin ihanan ärrävikani kanssa MAKKARRAAAA. Ruoka on hyvää ja syöminen kivaa<3
mun on pakko liittyä saara-fanien joukkoon nyt heti! sulla on ihanan nokkela ja rehellinen tyyli kirjoittaa. ja sen lisäksi että oot noin upee persoona olet vielä hurjan kaunis! kateeksi käy. :--)
Voi Sapee <3 Oot kyllä ollut NIIIIN söpö lapsena :D:))
Ihana postaus :)
Aivan yli ihana postaus.
Pakko arvostaa tällä kertaa sun selväpäisyytes lisäks rehellisyyttäs ja tyyliäs kirjottaa.<3
Sulla on ollut kannustava perhe. Itsekin olin lapsena pyöreä (= oikeasti läski) ja muistan mm. siskon sanomat: Lopeta syöminen senkin läskimooses. Nykyään lähinnä naurattaa, mutta sillon ei.
Sun blogis on paras! <3
Ihanin postaus mitä olen lukenut <3
Mä olen ollut aika samankokoinen lapsi kuin sinä, mutta sit teini-iässä laihdutuin paljon. Ihan alipainoiseksi asti ja kärsin jonkinlaisesta syömishäiriöstä. Nyt taas kilot tulleet takaisin ja haluaisin laihduttaa. Pelkään vaan kaiken menevän taas överiksi.
Mäkin olin lapsena yhtä pyöreä kuin säkin mutta onneksi isukki ja äiti ei valittanut mun koosta mitään. Isompana sitten huomasin että vois niitä läskejä vähän karistaa ja tulin alipainoiseksi, nykyään oon sitten ihan normaalipainoinen. Mutta susta on tullut ihan hirmu kaunis ja tyylikäs! Mulle tulee susta mieleen Jenni Vartiainen :-D Mutta joo oot hirmu upee ja olit söpö lapsi. <;
Vitsit, miten joku usklataa olla noin oma itsensä! Tää oli aivan ihana postaus, tuli mieleen oma lapsuuteni. Varsinkin noista synttäri kuvista (puhalsin muuten ihan samalla ilmeellä mun kynttilät ja sisarustekin x) ja belville tallista, mäkin rakastin belvillejä!
Olin itse pyöreä koko lapsuuteni ja mun pituuden takia sen huomasi ja huomaa todella hyvin. Nyt mä kamppailen syömisongelman kanssa, kun laihtuminen vaan pyörii ruoan ja rumuuden kanssa kilpaa mun mielessä.
Oot tosi inspiroiva ihminen, niimpä mua kiinnostaisi tietää miten aloitit laihduttamisen, ja mitä teitte asialle kun se alkoi sua häiritsemään? Olisi mukavaa, jos joskus tekisit vaikka ihan postauksen koko asiasta ja sun mietteistä, olet niin rehellinen ja upea ihminen.
Anteeksi jos susta tuntuu että menin henkilökohtaisuuksiin, vaikutat vaan niin avoimelta minun mielestäni!
Kaikkea hyvää sulle ja kiitos jälleen ihanasta postauksestasi! <3 jasmi
hatun noston arvoinen postaus!<3
aivan ihana ja erilainen postaus mitä yleensä tulee blogeista luettua :)
ps. kuvat oli mahtavia !! :D
Voiiiiii! Ihana puppemusse Saara.:) Mietin just viikko sitten, että haluaisin kirjoittaa lapsuuspostauksen, mutta olisin enemminkin kiinnittänyt mun vaatteisiin huomiota. Pukeuduin jo silloin hassusti:D Mutta sinä olit kyllä ihana söpöinen kulde. Ja olet vieläkin!
Suloinen olet ollut:) Mä oli pienenä sun vastakohta, ihan tosi laiha ja pieni/lyhyt, vaikka söinkin normaalisti. Nyt oon enää laiha. :D
Mutta sun kyllä _täytyy_ tehdä postaus teini-iästäs!
kiva postaus. Koirakuvien jälkeen en voinut pidättää kyyneliä, kun tuli mieleen mun entinen ja todella rakas luppakorva joka jouduttiin myös lopettamaan :'<
söpöjä kuvia:)huomaa kyllä et huomaat sen itekki:D ei pahalla!
Tosi ihana postaus. Oot tosi aidon ja lämpimän tuntunen tyyppi! Ei voi muuta kun nostaa hattua sun kaltaisille tyypeille jotka ei pelkää olla oma itsensä.
PS. Teidän koira oli aivan ihana. Itsellä oli n. 2-6 vuotiaana samalainen haukku jolle olin mielestäni antanut maailman loistavimman ja siisteimmän nimen: LEIDI! <3
sä oot niin naurettava kun kirjoittelet/joku muu kuin äitisi kirjoittelee täällä hänen nimellään ::D LOL! ja miksi sä ylipäätään kokoajan jauhat jostai lapsen pyöreydestä? olet varmaan nykyään mielestäsi _niin_ laiha :D
HUI! Ihan kamala kasa kommentteja :D
Anonyymi: Kiitos, miksipä valehdella itselleen tai muille :)
Anonyymi: (:
Anonyymi: Mä oon taistellut sen painon kanssa kyllä siitä asti kun sen tajusin, nyt se alkaa olla selätetty asia, ja siksi taidankin olla niin sujut itseni ja näiden kuvien kanssa. Totta kai mullakin on huonoja ja ahdistavia paksuus-muistoja, mutta onneksi aika kultaa niistä suurimman osan :)
Anonyymi: IIK! Saanko pitää välillä lomaa? :D
Anonyymi: Luen tekstit läpi moneen kertaan ja kitken sieltä kaiken joka voisi paljastaa mun todellisen luonteen ;)
Ritu: Arvaa hävettikö lukea tuota sun kommenttia ekan kerran kirjastossa - nauroin meinaan ääneen :D:D
Anonyymi: Kiitos ja kiva kuulla :)
Laura: Saletisti vaan kattelit niitä kuvia ja nauroit mulle tosi kovaan ääneen :D
Rezzi: Selväpäisyydestä en menisi takuuseen =D
saraaa: Ihan kamala kuulla :( Toivottavasti niistä ikävistä sanoista osaa joskus sitten löytää sellaista voimaa ja vahvuutta itseensä, ja jättää ne omaan arvoonsa.
Jasmi: Ekan kerran taisin asiasta surustua kuudennella luokalla ja lähdin lääkärin erikoisluvalla painonvartijoihin. Kyllä se paino siellä normalisoitui melkein pariksi vuodeksi, mutta teini iässä se sitten räjähti käsiin ja omatkin anoreksia / bulimia -hetket on tullut koettua.
Laihuus ei vaan oikeasti ole kaunista. Urheilullisuus ja elämänilo on sitäkin enemmän<3
Anonyymi: Valitsin ponin kanssa lemppariksi dinosaurus -uintikuvan :D
Sharon: Mä pukeuduin niihin vaatteisiin mitkä mahtui :D:D Ja tee se postaus!
Anonyymi: Valitettavasti (onneksi) suuuri osa teini-iän kuvista katosi vanhan tietokoneen myötä, kun olin aasi enkä tajunnut ottaa niistä talteen kuin murto-osan :<
Anonyymi: Se on hassua, miten ison jäljen pieni ja karvainen eläin voikaan sydämeen jättää<3
Anonyymi: Haha, vinguin äidille jokaisen vauvakuvan kohdalla että VOI EI OON OLLUT NIIIIIIIIN SÖPÖ. Samaa ei voi sanoa noista sininaamaisista ja pullaposkisista 8-12v. kuvista =DD Itseironia kunniaan silti!
Suvi: Vuih ja haha, ihanan omaperäinen nimi! :D Itsehän antaisin mahdolliselle koiralle nykyään nimeksi Paisti.
Anonyymi: Haha, kannattaa varoa, mun äidin viha ja sen vahvojen arkkitehtiystävien piiri on laaja!
Lapsenpyöreys on ollut kokoajan lainausmerkeissä juuri siksi että haloo, olin läski, en vain söpön lapsenpyöreä :D
p.s. En tahdo olla laiha. Kuntoilu + kehonmuokkausproggikseni on edelleen kesken, ja kestää luultavasti vielä pari vuotta ennenkuin olen tavoitteissani, se ei tarkoita sitä ettenkö voisi olla itseeni tyytyväinen jo nyt :)
Etsipä sinäkin se oman elämäsi supersankari ja jätä mun äiti rauhaan<3
Olipa suloinen postaus, sait todella hymyn huulille! :)
Mitä sillä on väliä jos olit hieman pyöreä lapsena, sulla näytti olevan (ja niinkuin kerroitkin) onnellinen lapsuus ja se on tärkeintä. :)
Mahtava blogi, keep up the good work! Oot mun lemppariblogisti <3
Voi miten ihana postaus :) Mielettömän upean muodonmuutoksen oot kyllä käyny läpi lapsuudesta tähän päivään, voi kun mäkin onnistuisin yhtä hyvin <3
en kestä että luin jo tän postauksen loppuun, tää oli ihan älyttömän ihana!! :)))
Niin ihanaa ku kirjotit tän vilpittömän suloisen postauksen! Oot ihanin!
Oi, ootpa ollu söpö :)
olis kiva nähä myös niitä vähän vanhempia kuvia. Siis tarkoitan nyt ala-asteen loppua ja yläastetta, jollon yleensä nää identiteettikriisit ja muut kriisit osuu kohdalla. Tosin en tiedä ootko ollu ihan jommasta kummasta ääripäästä vai jotain siitä väliltä, olis kiva kuulla :)
Ihan herttainen postaus, mutta pitäisikö tästä jotenkin päätellä, että ihanaa kun olet nykyään laiha ja hyi olkoot perusläskien arjen onnettomuutta? Toisaalta ehkä painoasia on ollut sulle jotenkin traumaattinen, koska jatkuvasti tarraudut siihen. Itse olen ollut sekä lihava, että laiha. Elämä on just sitä mitä teet siitä, eikä siinä painolla ole mitään merkitystä.
Ihan söpöä, mut ois kiva kun sun postauksissa käsiteltäisiin muutakin kuin laihdutusta tai entistä lihavuutta. Tai siis joka ikisessä postauksessa tulee jossain vaiheessa esiin se, että oot nyt laihtunut kokoon 36 tai että oot ollut lapsenpyöreä.
Tuntuu, että jauhetaan samaa.. päästäänkö tästä mihinkään??
Muuten kirjoitat kyllä kiinnostavasti!
Anonyymi: Kiitosta kiitosta ja kiitosta vaan taas :)
E-Maria: Tottakai onnistut, oot mielettömässä vauhdissa!
minna: Kyllä näitä tulee lisää ^_^
Anonyymi: Katsotaan jos niitäkin joskus kaivautuu esille. Eilen ei meinaan oikeasti osunut yhtään teinikuvaa käsiin!
Anonyymi: Ei tosiaankaan! Pointtina oli se, että olin tosi onnellinen lapsena, ja edelleenkin vaikka tässä on ollut jos jonkinmoista vuoristorataa välissä :). En tosiaan kokenut elämäni onnellisimpia hetkiä kun painoin sen reilut 50kg ja kituutin kahdella omenalla päivässä. Olen nyt vihdoin päässyt siihen pisteeseen missä olen tyytyväinen omaan itseeni, ja tajuan että vaikutan omilla valinnoillani suoraan mun hyvinvointiin, oli paino mikä tahansa. Tällä hetkellä mun puntarissa painaa terveys ja oma hyvä olo enemmän kuin se minkä kokoiset farkut saan ängettyä kiinni. :P
Ja tottakai paino on ollut iso asia mun elämää (no pun intended), onhan se kontrolloinut sitä tavalla tai toisella vuosia ja nyt aletaan vihdoin olla sujut. Ei sen takia, että olisin jotenkin "oikean" painoinen, vaan siksi että olen tyyväinen siihen ihmiseen joka tän pinnan alla kehittyy. Mussa on kuitenkin aika paljon muitakin ulottuvuuksia ja ominaisuuksia kuin pituus ja paino :).
Sori kilometrivastaus, koin tarvetta selventää tän kunnolla!
Anonyymi: Voi teitä, kaksi postausta peräkkäin, jossa mainitaan tästä asiasta (jälkimmäisessä siksi, että koko postauksen idea juonsi juurensa siihen edelliseen) ja luulette että koko blogi käsittelee nykyään mun painoa :D
Laihduttamisesta kysellään multa eniten heti meikkijuttujen jälkeen, ja kirjoitan siitä yleensä aika pitkin hampain, ja taidan jatkaa samaa linjaa taas tämän jälkeen. :)
Ei huolta siis! Tulevat postaukset parille viikolle on suunniteltu, eivätkä ne sipaise aihetta edes läheltä.
ihania kuvia :) ja oma perhe on paras perhe <3
Mä olin kans ihana pallero pienenä, omasin isommat tissit kun mitä mul nyt on! Sit syntyi pikkusisko ja äiti unohti syöttää mua (hehhe) ja siitä asti oon ollu laiheliini :P mulla oli muuten samanlainen pinkku uimapatjasysteemi kun sulla, sen nimi oli Mansikki (siskolla sininen Mustikki, kuinka omaperäistä), mutta meidän koira käytti sitä enemmän kun minä ja sehän kuoli siihen kun koiran kynnet teki siihen pari reikää : )
Oo, ihana nähdä, että en ole ollut "ainoa pyöreempi lapsi". Iskäni kun oli (on edelleenkin) Fazerilla töissä, niin minä ala-asteelainen koulusta tullessani vedin nälkääni ekaksi paketillisen keksejä ym. mitä satuin LÖYTÄMÄÄN, sillä loppujen lopuksi aloin olemaan jo niin pullea, että herkut piilotettiin multa! :D Mutta mä löysin ne aina! Sillon en kans tajunnut, että siinä olis ollut mitään väärää, tai että olin oikeasti niin pyöree.
Nykysin en viitsi ottaa mitään suklaita edes kotiin ja vielä joku päivä minäkin todistan, että pienestä pullukka-Krististä voi tulla myös sinunlaisesti fiksu ja filmaattinen nainen ja voin julkistaa myös mun iki-ihanat lapsuuskuvani :D
P.s. Ikävä.
-Kristi
cutest motherfucker! <3 repesin totaalisesti sun vauvakuvalle.
o-ou huomasin oottavani koko ajan uutta postausta ja tulevani hyvälle tuulelle sun jutuista :)
Voidaanko me saada Saara teininä -postaus? olis NIIIIIIIIIIIN huippua nähdä niitäkin kuvia :)
Hei sinä anonyymi, joka epäilet että Saara keksii itse nämä äititekstit. Miksi ihmeessä hän niin tekisi????? Vaikkakin ihan hauskaa, jos vaikutan tekstin perusteella niin nuorekkaalta, että joku erehtyy epäilemään Saaraksi =). Saattaapa olla että Saaran Mummikin ryhtyy vielä joskus kommentoimaan - hänkin nimittäin lukee tätä blogia. Ehkä häntä epäillään sitten minuksi!
Tämän blogin vahvuus on mielestäni siinä, että se selvästi tuo iloa paitsi minun, myös monen muun lukijan päivään. Ja lisäksi kommenttien henki on lähes poikkeuksetta positiivinen ja kannustava. Se tuntuu mukavalta.
t. Saaran Äippä
Vitsi, mieletön fleda heti syntymästä asti! You lucky girl :D
Ihania lapsuuskuvia! Eipä sitä muksuna ajatellu että onko pyöreä vai ei, eikä kyllä kaveritkaan semmoseen huomiota kiinnittäny kun vaan leikittiin! :-D
-Namminna-
KALORIINA!!! <3 <3 <3
Mä rakastan tota vikaa kuvaa. :D Ha ha ha.
Äipälle terkkuja! <3
haha::D, tää oli aivan ihana postaus!
Ihana, sydämellinen postaus, kaunista avoimuutta. Sulla on myös ihailtava tyyli vastata hölmömpiinkin kommentteihin, tästä tuli tosi hyvä mieli! ja ihan mahtavaa, että äitisi on täällä mukana :)
Mua jäi mietityttään, että minkä ikäisenä sitten rupesit laihduttamaan ja kuinka "iso" olit kun aloitit. Ja mikä sai sut lopulta motivoitua?
Kiva blogi muuten, tykkään :)
Nä nauroin ihan pissat housussa tälle postaukselle. Ihania kuvia!:)
sulla on kyllä aivan superihana blogi! ei välttis kaikki ois viitsiny kirjotella tästä aiheesta. oot paras!<3
MULLA OLI MYÖS toi samainen Belville- ponitalli!!! kovassa käytössä oli! talli kesti aikansa kunnes osia meni rikki ja jotkut kului puhki, ne hevoset (joiden kaula liikkui ;)siirtyivät hiekkalaatikko leikkeihin My Little Ponyjen kanssa :)
Oi miten suloinen olet ollut :) Mäkin oon äitinä miettinyt että millon mun täytyy alkaa vahtimaan meidän pienen syömisiä, siis mun mielestä vauva/taapero saa olla aika pyöreäkin, mutta missä menee se raja kun täytyy miettiä jo sen lapsen terveyttä ja omaakuvaa.. Vaikeita nämä asiat. :)
voih<3 ihana postaus, sydän sulaa :)
Jee meil on Cavalier, oli ihan pakko kerttoo :D
Voi että, tuli ihan omat muistot lapsuudesta mieleen. Olin myös pullukka mutta sain kokea myös häpeää sen takia ja tiedostin sen muutaman vuoden ikäisestä asti todella hyvin ja häpesin sikana. Parikymppisenä olin jo melko SUURI ja päätin alkaa urheilemaan, sillä lähti 20 kiloa huomaamatta ja nyt oon ollu vuosia normaalipainoinen. Tosin läski-identiteetti senkun tulee mukana edelleen :)
Noh, oot symppis likka! Laitampa sut listalle! *Hali*
Aivan ihana postaus!<3 Mulla oli kans toi Belville -ponitalli, meitä onnekkaita on näköjään täällä muutamia! ;) Jatka samaan malliin, blogisi on aina vaan mielenkiintoisempi! :)
vaikutat vaan niin ihanalta ettei mitään rajaa :D:) mua rupes hirveästi itkettämään toi sun ja äitisi keskustelu tässä kommenttiboksissa:)
ja hieno entry, olet vaan kaikin puolin niin hieno.
Mulla oli täysin sama juttu!! En koskaan tiedostanut olevani suht etovan näköinen. :D Luulin aina olevani luokkani söpöimmästä päästä ja että ihastukset eivät koskaan lähestyneet vain siksi, koska olin niin mielettömän upea etteivät vain uskaltaneet!!! ;) :D Siis oikeesti nyt kun kattoo jotain ala-asteen kuvia niin naurattaa ja hävettää samaan aikaan. Aloin ehkä joskus vasta siinä kuutosluokalla tajuamaan, että "hei, olen tyttö!". Siihen saakka olin rehvakkaasti pukeutunut isoveljen vanhoihin kuteisiin, hiukset repsotti sinne sun tänne ja olin kyllä aika hirvittävä näky. Mutta hei, ei se mitään.<3
sä oot edelleen aika "lapsenpyöreä" :D
melkein niinku omia kuvia katsois :D joskus toivon että joku olisi vaan suoraan sanonut että jenni kato nyt ittees.. mutta kauniiksi oot kasvanu ♥
Nuo lapsuuskuvat ovat todella söpöjä ja ihailen rohkeuttasi näyttää näitä kuvia avoimesti täällä meille kaikille. :) Et tunnu häpeilevän menneisyyttäsi, mikä on todella hieno juttu.
Sinusta on kasvanut todella kaunis nuori nainen!:)
Mulla on ollut vähän sama juttu, olin aikamoinen "ugly duckling" ala-aste ikäisenä, mutta rumista ankanpoikasistahan kehittyy kauniita joutsenia. ;)
Ei vitsi miten ihana postaus! Sulla on tosi terve itsetunto kun postaat tämmösistä jutuistaki, ihan superloistavaa!;---)
ida
Sä olet kyllä todella verbaalisesti lahjakas, se täytyy sanoa. Sitäpaitsi sun huumorintajusi saa syljet lentämään näytölle, niin paljon välillä naurattaa sun heitot. Sitäpaitsi tykkään todella paljon että kirjoitat muustakin kuin uusimmista ostoksistasi yms. muusta tylsästä päivästä toiseen¨(niinkuin monet SUOSITUT bloggarit tekee).
Ja tää kirjoitus kyllä jotenkin herkisti, itsehän en koskaan ollut lihava lapsena, enkä nyt. Mutta olin se hörökorvainen rumilus, ainakin jos ala-asteen luokkatovereiltani kysytään. Nykyään näytän ihan ihmismäiseltä, mutta itsehän en kovin helposti pysty katsomaan omia lapsuuskuviani, ainakaan itkemättä.
Tsemiä sulle,olet todella terveen näköinen ja kaunis.
en tiedä miten näitä nyt eksyin lukemaan, mut ah miten se kuuluisa nostalgian poikanen nosti päätään, kun näin ton sun nukkumatti(?) ja kuu -kuvallisen yökkärin! mullakin oli samanlainen! <3 kiinnostavaa, i know! :D
Lähetä kommentti