tiistai 31. maaliskuuta 2009

Eikö tämä koskaan lopu?!



Joko mä olen maailman huonoin siivooja (mahdollista), tai tän kämpän sälän + pinnan alla piilevän sotkun määrä on loputon (myös mahdollista).

En luovuta, ennen kuin joka ikinen tavara on paikoillaan (jollaista suurella osalla em. tavaroista ei ole).

Tästä tulee pitkä yö.


Edit.: Now with this much more video!

video


Edit.2.:

NIIN. Siis ei täällä normaalisti näytä tuolta, jessus sentään (Paitsi sm-kisojen jälkeen kyllä näytti, ja pahemmaltakin) :D. Innostuin meikkien järjestämisestä sen verran, että päätin järjestää IHAN kaiken muunkin.

Hyvin monelle asialle kun ei vuodenkaan kuluessa ole vakiintunut "omaa" paikkaa. Nytpä muodostuu!

Kämppä siis oli oikein nätissä kunnossa, ennen kuin innostuni meikkien järjestämisen seurauksena järjestämään kaikki muutkin laatikot, kaapit ja hyllyt uuteen uskoon :).


Ja miksi tämän läväytin blogiin? No siksi, että tietäisitte, missä hyvät postaukset viipyvät!

sunnuntai 29. maaliskuuta 2009

WANTED!



Mä olen nyt rikollinen. Tai, no en kai sentään, tästä kun ei mitään virallista merkintää rekistereihin jää. Olo on kuitenkin aika nöyrä!

Mulla oli sellainen kutina, etten haluaisi tänään (eilen) lähteä ulos, mutta toisin kävi. Hyvin tapahtumarikas ilta johti siihen, että mun takapenkillä istuu kaksi hyvin humalaista nuorta miestä, joista toinen mun piti tipauttaa toisen auton kyytiin. Ajelin kampissa, ja tajusin, että nyt tää poika on saatava ulos ja nappaan täysin randomin poistumisreitin liikenneympyrästä. Tadaa, se olikin vain busseille sallittu kaista ja poliisisedät olivat hieman virkaintoisia (ihan hyvä juttu se kai on).

NOH. Ajokortti ja rekisteriote sinne sitten vaan ja humalaiset pojat räkättää takapenkillä, että ei tästä voi mitään sakkoa antaa. Olitte niin väärässä.

50e napsahti pykälän 163 (moottorikäyttöisellä ajoneuvolla ajo kielletty -liikennemerkin noudattamatta jättäminen) mukaisesti.

Olisin voinut saada saman rangaistuksen mm. seuraavista rikkeistä:

600 Harjoitti kalan/ravun pyytämistä, vaikka ei ollut suorittanut kalastuksenhoitomaksua

866 Seksuaalipalvelujen ostaminen/maksullinen tarjoaminen yleisellä paikalla (Onneksi tehtiin tätä vaan ilmaiseksi.)

867 Ulostaminen/virtsaaminen yleisellä paikalla

873 Koiran omistajana/haltijana ei pitänyt huolta siitä, ettei koiran uloste jää ympäristöön hoidetulla alueella taajamasa.

874 Ratsastamiseen ja ajamiseen liittyvän kiellon rikkominen (Jätettiin myös hevoset edelliselle pysäkille.. HUH)


Sellaisia sitten. Suututtaa, koska olen koko maailman kiltein ja lakia noudattavin kuski. Mungolifen Annakin haukkui mua mummo-kuskiksi :D.

Pojat pyysivät anteeksi ja lupasivat maksaa sakon, he kun olivat syypäät typerän reittivalintani takana. Eikai tässä.

Ajakaa kiltisti! Ja muistakaa ne kirotun kyltit silloinkin, kun meinaatte kuolla käsien tärinään poliisien ajaessa takana.


Edit. You know why<3

perjantai 27. maaliskuuta 2009

Words are very unnecessary.























Tarkennuksena: Mulla on meikki-inventaario + putsaus käynnissä, palaan asiaan pikimmiten :D.

keskiviikko 25. maaliskuuta 2009

Välikausi missä lienet?



Ei hätää, tiptoesista ei ole tulossa muotiblogia :). Satuinpa vaan eilen bongaamaan ginan alennusrekiltä kerrankin täydellisen ihanan välikausitakin! Oston jälkeen muistin, että olen nähnyt saman Abreun Annan päällä. Mutta siis täähän on todella paljon nätimpi mulla? Hintaa "lämmikkeelle" jäi n. 25e. Not bad eh?

Nyt vaan venailen välikautta, jolloin voisin heittää michelin man -henkisen toppatakkini ja inkkaripopot vaatehuoneen perukoille. Aamupäiväisin tällä jo tarkenee, mutta auta armias jos kotimatka venähtää yli auringonlaskun. You's gonna get frozen dude.




Mmm. Ja huomasin muuten, että mulla on taas nää samat lempikengät. Mustana tällä kertaa! Valkoisia ja sinisiä odotellessa (saa lähettää, koko on 40). Mulla oli muuten vkl kamala kriisi, kun huomasin vasta ravintolassa istuessani kaiken muun metallin päälläni olevan kultaista - noita kenkien pieniä hopeisia palikoita lukuun ottamatta.

Eikö ole ihan normaalia, vetää tästä pienet henkiset pultit? Sanokaa joo.




Olin siis laittamassa Lauran tukkaa tänään, ja se ääliö yritti ottaa musta selvinpäin ja käytännössä katsoen meikittä fiksua kuvaa. Hoho. I think not. Näytän niin pakotetun tympeän poseeratulta, että melkein hymyilyttää! Tukasta ja ripsistä tuli kuitenkin kivat. Ja Juhiksen tukasta myös.




Poispäin ajelin huomattavan ylpeänä mun korjatulla pienellä rakkaalla. Sinne meni sekin 660e. Ei harmita... Saan joka kerta käsijarrua vetäessäni kiksit siitä ihanan soljuvasta ja täydellisestä naksnaksnaks -tapahtumasta. Elämän pienet ilot jne.!

Huomatkaa muuten noi katosta roikkuvat lcd-screenit, valkoiset nahkapenkit ja muutenkin tosi sporttinen ja tuunattu auto.




Ja huomatkaa myös mun siskon koira, joka juuri ennen tän videon kuvaamista hyppi mun päälle ja jäysti mun tukkaa, korvaa sekä rannetta. Ainiin, ja kuvaamisen jälkeen kaatoi ton lattialla olevan lasin. Ihana koira olet sinna, olet niiiiin HIENO.


video

Herkkunamia!

Mä olen välillä vähän perfektionistinen mun proteiinin saannin kanssa ja puputan mitä ihmeellisimpiä tonnikala+raejuusto+persikka -mössöjä. Totally yummy btw! (Ja älkääkä mussuttako nyt jostain laihduttamisesta taas oikeasti. Liikuntaa ja painoharjoittelua harrastavan, lihaskasvua tavoittelevan ihmisen, olisi hyvä syödä 1,5-2g proteiinia / painokilo / vrk.)

Keväällä ja kesällä kaikki tuoreet herkut kuitenkin kaahaavat kirkkaasti näiden mössöjen rinnalle ja ohitse. Mansikoita ei vielä pariin kuukauteen löydy, joten vihannekset tyydyttäköön vitamiinien himoni.

Olen nyt hehkuttanut mun suurta rakkautta - kreikkalaista salaattia - jokaiselle jonka asian päässä pyöriessäni tapaan. Oon edelleen sitä mieltä, että parasta kreikkalaista salaattia saa vain Kreikassa. Lämmöllä muistan Ateenassa kisamatkalla Korpimyyrän, Vannekaisan ja Molgan kanssa pienessä ravintolassa Acropolis-kukkulalle kiipeämisen jälkeen ahmitun salaatin. It was heavenly!

Tässä Saaran kotikonstit lähes samankaltaiseen elämykseen! Niin simppeliä, että melkein itkettää. Siis muutenkin, kuin sitä sipulia pilkkoessa.

Tarvitset:

-Tomaatteja
-Kurkun
-Sipuli (puna- tai makea-)
-Fetaa (Jotain, missä oikeasti lukee feta. En hyväksy salaattijuustoja tälle lautaselle.)
-Oliiviöljyä
-Oliiveja, jos siltä tuntuu


1. Slice 'em up. Tomatos. Si.



2. Ze cucumber also yeees.




3. Und finally, ze onionn. Omani oli tällä kertaa makeaa, eli uskalsin surutta laittaa reilusti.



4. Cut up ze feta-cheeeeze.



Ja tosiaan, jotain tämän näköistä mielellään. Maulla on väliä.


5. Heitä päälle vielä reilu loraus oliiviöljyä, oliivit jos siltä tuntuu (Musta ei tunnu. Ne on hyviä vaan Kreikassa.) ja mustapippuria/sitruunapippuria.



Mnomnomnom<3


Nyt jaksaa mennä vääntämään Lauran tukkaa!

Illalla vielä jotain lisäpostausta! :)

tiistai 24. maaliskuuta 2009

Viikon meikki vol. 6.




Here we go again. Takaisin raiteilla, joskin silti ihan metsässä. Tästä kuvasta tuli kyllä jotain täysin erilaista kuin suunnittelin :D Idea lähti orkideasta, sitten se muuttui kolibriksi, ja kuvaan päätyi häkkilintu.


Pohja: Lumene Double Stay
Luomivärit: Grimas Rouge
Eyeliner (kaikki musta): M.A.C. Fluidliner
Ripsiväri: HR Lash Queen WP
Huulipuna: YSL
Poskien kuulto: M.A.C. Strobe Cream + Vaseliini
Luomien kiilto: Vaseliini

sunnuntai 22. maaliskuuta 2009

GameBo... GIRL!



Faktahan on se, että kaikki siistit tytöt pelaa jotain.

Sori jo nyt, että tällä viikolla on a) täysin blogin aiheen ohi meneviä postauksia ja b) mun telkkarittomuutta korostavia postauksia c) ihan megalomaanisen pitkiä postauksia :D.

Ainoa asia, jonka vuoksi telkkaria meinaan kaipaan, on pelaaminen. Menee helposti kuukausia, etten koskekaan peleihin, mutta kun pääsen fiilikseen, hakkaan vanhat klassikot läpi kerta toisensa jälkeen.

Suurin pelirakkauteni ja uskollisuuteni kallistuu Nintendon suunnalle, vaikka ainoa kunnon konsolini onkin Sonyn Playstation. Söpöyttä, innovaatioita ja kaunista muotoilua. Niin ja se on vielä Japanista, eli varmasti eksoottinen ja kawaiiii ;).

Otan nyt ihan periaatteen vuoksi alkuun kertauksen Nintendon julkaisemista konsoleista kaikille niille, jotka eivät niitä tunne, ja huokauksien aiheuttajaksi teille muille fiilistelijöille.




Muistan, kuinka perhetuttujen mökille tehtyjen vierailuiden kohokohtana oli aina nintendo. Ensin -86 julkaistu NES, eli Nintendo Entertainment System, jonka sisko osti myöhemmin meillekin.

Klassikkopeleinä NES:ille tietysti mm. Super Mario Bros 3, jonka allekirjoittanut vetää parhaimmillaan läpi vajaassa tunnissa. Yleensä tekee kuitenkin mieli pelata läpi lempparitasot, hankkia pesukarhu- ja sammakkopuvut, löytää valkoiset sienitalot ja rahalaiva. Systeriltä NES löytyy edelleen.. Voisinkin mennä pelaamaan joku päivä.




Kuusi vuotta myöhemmin julkaistiin SNES, eli Super Nintendo Entertainment System. SNESin lempparipelini oli Yoshi's Island. Ehkä siksi, että se on ainoa, jota muistan pelanneeni :D.





1997 hypättiin taas eteenpäin Nintendo 64 voimin. Se jäi verraten Sonyn Playstationin jalkoihin, cd-rom muodossa julkaistujen pelien hinta kun oli alhaisempi. Playstationille ei tietystikään löytynyt ihania Nintendon laatuisia pelejä, kuten:

-Super Mario 64 (Nykypäivän tasohyppelipelien äiti.)
-The Legend of Zelda: Ocarina of Time (Jopa maailman parhaaksi arvosteltu toimintaseikkailu)
-Super Smash Bros. (Jossa kaikki nintendon kuuluisimmat hahmot taistelivat keskenään.)





Viimeinen "klassikko" -konsoli Nintendolta oli GameCube, joka julkaistiin vuonna 2002.




Uusin, ja uskaltaisinko jopa sanoa innovatiivisin markkinoilla oleva konsoli on tietysti nintendon Wii, joka käyttää hyväkseen kaikkea maan ja taivaan, liikkeen sekä äänen saralla. Niin ja onhan se vielä tosi nätti. Konsoli julkaistiin vuonna 2006.




Se siitä historiikista. Ostin vuosi sitten jouluna itselleni lahjaksi Nintendo DS lite -käsikonsolin, ihan vain siksi, että teki mieli. Yllättävää kyllä, se pelastaa monet lento-, auto-, ja junamatkat, sairaspäivät ja piristää muuten vaan tylsää päivää. Huomatkaa muuten selkeästi tytöille suunnitellut värit!





Kosketusnäyttö ja mikrofoni tuovat ihan uusia ulottuvuuksia pelaamiseen. Toiset pelit hyödyntävät niitä enemmän, toiset taas vähemmän. Lempparina Legend of Zelda: Phantom Hourglass, jonka ostin juuri ennen viime kesän Espanjan reissua.

Yllättäen lentokoneessa katsottiin vähän kieroon tukka käherrettynä, korkkarit jalassa ja meikit naamassa matkustavaa tyttöä, joka puhaltelee ja tökkii pelikonsolia niska jäykkänä :D.




Espanjasta muuten bongasin tällaisen ökyihanan suojakotelon peleille ja konsolille - zelda hengessä tietysti.

Tässä kasassa kaikki omistamani pelit. Tummennettuna on ne kaikista parhaat ja suosituimmat yksilöt jotka käyn vielä vähän tarkemmin läpi.



Spyro - A New Beginning
Pókemon Diamond
Ecolis - Save the forest
Super Mario DS
Cooking Mama 2
NEW Super Mario Bros.
Legend of Zelda: Phantom Hourglass
Animal Crossing Wild World
Tony Hawk's Proving Ground
Kirby - Mouse Attack



Kasetit ovat kooltaan todella pieniä ja hukkuvatkin siksi helposti..... Kertoivatko noi pisteet jo tarpeeksi? Hinnat vaihtelevat 15-55e välillä, ja kuten arvata saattaa, niitä tulee juuri hinnan vuoksi osteltua suht harvoin.


Pókemon Diamond



Kaikille Pókemon -pelejä pelanneille tuttu juttu, uusilla mausteilla höystettynä. Paremmat grafiikat, enemmän pokemoneja ja uusia juttuja muutenkin. Pókemonit itsessään ovat aina vaan rumempia, kun kaikki söpöt on jo piirretty ensimmäisten aikoihin :D. (nimim. blue, yellow ja gold takataskussa.)

Wi-Fin avulla tästä saisi paljon irti - mutta laite hyväksyy harvat tukiasemat tarpeeksi turvallisiksi..




Cooking Mama 2



Tämän sain siskolta toiveeni perusteella lahjaksi viime jouluna. Pointtina on yksinkertaisesti tehdä ruokaa! Stylus -kynän avulla pilkotaan, hämmennetään, vaivataa, murskataan ja paistetaan mitä oudompia ruokalajeja. Japanilainen keittiö ei ole enää entisensä.

Hulvattominta pelissä on se, kun tärvelet ruoan täysin, ja mama suuttuu sinulle silmät liekeissä :D.




Legend of Zelda: Phantom Hourglass




Jos joku peli osaa hyödyntää kaikkia DS:n ominaisuuksia, niin se on tämä. Liekit puhalletaan mikrofonin avulla sammuksiin, kaikki liikkuminen tapahtuu kynän avulla ja oivalluksia täytyy tehdä joka käänteessä. Itse jumituin pahimmillani johonkin luolaan 20 minuutiksi ja kun tajusin ratkaisun, teki mieli lyödä itseäni päähän. TIETYSTIHÄN SE MENI NIIN!!

Ei ihme, että sarjan pelit ovat niin suosittuja, tämä on ehdottomasti haastavin ja parhaiten käsikirjoitettu peli, jota olen DS:llä pelannut.




Animal Crossing Wild World


Animal Crossing on peli, johon monet eivät välttämättä tykästy sen hitaan etenemisen vuoksi. Peli nimittäin etenee reaaliajassa ja tietyt asiat tapahtuvat vain tiettynä päivänä, usein vain kerran vuodessa. Tämähän tarkoittaa luonnollisesti sitä, että jos et pelaa juuri tuona päivänä, joudut odottamaan samaa tapahtumaa vuoden verran.

Ideana on elää pienessä kylässä puhuvien eläinten kanssa. Eläimet muuttavat pois silloin tällöin ja saat uusia kavereita. Kalastat, huollat ympäristöä, ammut ritsalla ilmapalloja taivaalta, etsit fossiileja ja vaikka mitä muuta. Pelin täydellinen läpi pelaaminen vie todella paljon aikaa!!

Talvella kylään sataa lunta ja voit tehdä lumiukkoja - jotka puhuvat ja lähettelevät sinulle lahjoja. Kesällä voit pyydystää harvinaisia ötököitä ja kasvattaa erilaisten kukkien risteytyksiä helposti.

Wi-Fi:n kautta peliin avautuu täysin uusi ulottuvuus, kun voit vierailla kaikkien peliä pelaavien tuttujesi (tai tuntemattomienkin) kaupungeissa.


Ehdottomasti pitkäikäisin, ja suloisin peli johon olen törmännyt. Kylästä löytää aina vahingossa jotain ihanaa ja uutta joka nostaa hymyn huulille. Lisäksi eläinten antamat lempinimet kuten S-Star, Dr. S ja Sweet-S piristävät päivää. Suosittelen lämpimästi :).


lauantai 21. maaliskuuta 2009

BILEET!

HOI! Kaamee kiire, mutta tässä kuvasatsi eiliseltä :).

Olin maailman siistein, ja tein OIKEAA ruokaa. Herkkulohta parmesan-kuorrutteella, uuniperunoita ja paria eri kastiketta niiden seuraksi. Oli herkkunamia.






800g kalaa katosi yllättävän helposti.

Laterr, täysin suunnittelematta päädyin baariin.






Ensin pyörin Armaksessa ja sovin vanhan koulukaverin kanssa etten kerro kenellekään, että hänkin oli siellä. YOUR SECRET IS SAFE WITH ME! (<- toim. huom. korjattu :D) Sieltä matka jatkui Cubaan.






















Kuten kuvista voi päätellä, oli aika paljon rakkautta ilmassa<3 Pusuja ja haleja kaikille. Rakkausperjantai.

Tänään oli täydellisen ihana kevätpäivä ja mun jalkoihin sattui TODELLA paljon. Siksi päädyin lainaamaan kengät. Ne ei olleet kauhean isot... RIGHT.