SM 2009 - tärähtäneet kuvat :D

Tässä olis nyt eka vedos sm-kisakuvista. Nää kuvat on mun kamerasta ja rakkaan äidin kuvaamia. I love you mom. So much. Mutta eikö arkkitehdeilla pitäisi olla tosi vakaa käsi? :D Täällä ei valitettavasti ole myöskään sellaista "kunnon" kuvaa koko työstä, eli otetaan niitä myöhemmin :)







Ennen kisan alkua väännettiin vikat lisäosat kiinni. Mulla loppui näiden kanssa aamulla aika ihan totaalisesti, eli ne eivät olleet ihan sitä luokkaa, kuin toivoin :P




Töistä tulee aina tehdä layout ja mulle on iskostettu päähän hyvin vahvasti, että se on tärkeä juttu. Ja tänä vuonna tykkään mun layoutista ihan hulluna, vaikka se lähteekin jo vähän käsistä :D JA SIITÄ ON LÄHTENYT KUVASSA MYÖS KÄSI!! Eli semmoinenkin siitä oikeasti löytyy. Mulle on hirveän tärkeää, että niissä bodypainteissa, joilla mä osoitan osaamistani, on takana tarina. En tykkää "maalataan tän tisseihin kukkia" -henkisistä töistä, varsinkaan jos ne tulevat omasta ruiskusta.

Tässä kuvan takana ollut stoori, joka kertoi mikä tämä mun pieni eläimeni onkaan.


Länsi-Papuassa ei ole vuosikymmeniin ollut rauhaa. Sadoilla sen metsissä asuvilla heimoilla on omat kielensä ja kulttuurinsa, mutta vain yksi yhteinen legenda. Heimojen välillä kyteneet sodat ovat väistyneet suuremman uhan alta ja vain tämä tarunhohtoinen olento voi palauttaa vallan sille, jolle se kuulu - metsälle.

Metsä on heimoille kielletty ja pyhä. Sitä kunnioitetaan ja pelätään ja nyt vieraat hyökkääjät ovat käyneet sen kimppuun suurien koneiden ja soihtujen kera. Metsää riistetään ja kaadetaan, poltetaan ja hakataan. Jokainen heimo tietää, mitä tapahtuu, jos tunkeilijat pääsevät liian pitkälle ja toimeen on käytävä heti. Olento täytyy kutsua esiin.

Normaalisti se liikkuu vain hämärällä, sillä siellä sitä ei erota kukaan. Sen vartaloa koristavat ikuiset arvet, joiden kuviot kertovat kaikkien heimojen tarinat.

Nyt se kuitenkin kuulee heimojen kutsun ja ulvahtaa tuskissaan kun kaikki sen merkit alkavat hohtaa kultaa. Samalla sen silmiin kihoavat kultaiset kyyneleet ja tuska repii sen nahan rikki, paljastaen olennon kauan sitten piilotetun muodon. Hämärän alta paljastuu kultainen panssari.

Se suuntaa kulkunsa kohti tunkeilijoita kynsien vimmatusti suomujaan esiin. Sen ohittaessa kyliä, näkevät asukkaat kultaisen verhon laskeutuvan metsän suojaksi ja alkavat laulaa tarinoita olennon hyvyydestä ja kauneudesta.

Vieraiden silmissä metsä muuttuu ja siitä kumpuaa uhka. Olento on enemmän kuin suojelija, se on metsä itse.
















Tänä vuonna lähdin ihan tarkoituksella tekemään maalausta, joka on puhtaasti maalattu. Lisäosaa ja muuta löytyy kyllä, mutta niiden on tarkoitus upota kokonaisuuteen mahdollisimman "luonnollisesti". Se olikin loppupeleissä yksi mun ns. kompastuskivistä. Työstä puuttui ilmeisesti sellainen eräänlainen wow -factori. (Voittajassa sitä löytyi munkin työn edestä ;))













Anatomisesti ja teknisesti tää työ on hienointa ja puhtainta jälkeä, mitä oon ikinä toteuttanut ja oon niin tyytyväinen siihen, että tiedän osaavani taas paaaljon enemmän kuin ennen. Pysyin tyylilleni uskollisena ja tein oman itseni näköisen työn joka näyttää mun tänhetkisen osaamisen tason.

Voittaja (josta mun kamerassa ei ole yhtään kvuaa?!) oli _uskomaton_. Miika on tullut tänne jäädäkseen ja luojan kiitos se on ihan mieletön tyyppi! Maalaus oli niin uutta ja innovatiivista ajattelua, että se nosti ensi vuoden tasoa ja odotuksia valtavasti.

Kuten O:n kanssa edellisenä yönä puhttiin: "Jos siellä on joku joka on OIKEESTI todella hieno, niin sitten se on ansainnut voittonsa." Kun voittajien julistus alkoi, totesin tyypille vielä viimeisen kerran: "Sä niin viet tän."

En mä silti aio sanoa tai teeskennellä, etteikö mun sydän olisi murtunut, kun kuulin sanat: "Jo kaksi kertaa voittanut..". Kun on pusertanut kaiken osaamisensa ja jaksamisensa yhteen päivään ja työhön, eikä se riitä yhtä hyvin rankattuun suoritukseen kuin aiemmin, TOTTAKAI SE KIRPAISEE! Kisoihin lähdetään aina voitto mielessä - ainakin tässä taloudessa.

Sitä hetkellisen järkyttävää oloa ei helpottanu se, että musta tuntui siltä, että oon pettänyt Olgan. Se jos joku on kärsinyt tän prosessin aikana. En vaan voi kuvitella parempaa mallia, joka kestää ja kiduttaa itseään tällaisen prosessin vuoksi. Toi mimmi on rautainen ammattilainen ja eläytyy täydellisesti rooliin kuin rooliin.

Joo ja se on myös erittäin pätevä kampaaja ;)

There's no I in team ja me ollaan Olgan kanssa sellainen taistelupari, että oksat pois! Nyt me tosin kaivataan ainakin parin vuoden lepoa ja ehkä jopa sitä kisaeläkkeelle siirtymistä.




Tässä parit muut kilpailijat.




Mistä tunnet bodypainttaajan? Järjetyksessä vasemmalta oikealle: Saara, Saara, Miika.

Mä lisäilen lisää kuvia, kun saan niitä mun ihanalta hovikuvaajalta Lauralta. Lauran läsnäolo ja varsinkin kisanjälkeinen jelppi ja henkinen läsnäolo piristi ihan käsittämättömästi. Oot kyllä niin ihana tyttö<3


p.s. kommenttibokseissa on käyty kuumaa ja onneksi hyvin harvoin paikoin... Noh, TODELLA HIENOA JA AIKUISTA kommentointia.. Mun päivän pelasti kuitenkin tänään mun ammatillinen idoli Kaarina Kokkonen, joka hihkaisi kilpailualueelta vierailleensa tänään ensimmäistä kertaa kenenkään blogissa, ja jopa jättäneensä kommentin!

Pienen kaivamisen jälkeen löysinkin tämän ainutlaatuisen viestin:


Hei rakas Saara!

Työsi oli todella hieno ja taitavasti tehty! Olit nähnyt todella paljon vaivaa !! Tämän vuoden taso oli PARAS MIKÄ IKINÄ ( sehän tulikin moneen kertaan mainittua). Voittajatyö oli vaan kertakaikkiaan jotain aivan uudenlaista ajattelua ja olen sanonut , että Miikan työ on kuin vuoden 2200 bodypainting! Olet lahjakas , ja sinusta on vielä vaikka mihin!!! Olet kovin nuori, voitat vielä vaikka kuinka monta kertaa!!

Terv. Kaarina Kokkonen, Suomen Maskeeraajat ry:n kunniajäsen

PS. Riina ja Jani olivat ainoat, jotka tiesivät, että olet menestynyt kilpailuissa aiemmin, näistä asioista ei edes saa keskustella ja kertoa tuomaristolle! Tuomaristo oli TÄYSIN yksimielinen tuloksesta!
:) Onnea!!!