tiistai 28. huhtikuuta 2009

Cristal is the shizang!

Maanantaina 27.04.2009 tapahtui seuraavaa. Heräsin aamulla klo 05:00 kesken jännittävän unen. Kesti vähän aikaa, ennen kuin tajusin karun totuuden ja kiipesin ylös punkasta.

Maailman ihanin tyyppi Jyrki tuli hakemaan mut suoraan kotipihasta, enkä joutunutkaan raahaamaan 3 isoa kassia läpi aamu-unisen Helsingin. Taisin torkkua ja kuolata puolet ajomatkasta Lahteen..




Paikan päällä meikit ja suunnitelmat pöydille ja hommat pyörimään! Napattiin toisen maskeeraajan Inkan kanssa heti sponssipaidat lämmittämään. Love Hotelista ei löytynyt aamukahdeksalta kuumaa lempeä nimeksikään..


Mä puffasin uudelleen syttynyttä kreppirakkauttani ja lähes kaikille tarpeeksi pitkät hiukset kasvattaneille väännettiinkin ysärihittilettiä aidoilla ysäriraudoilla.


Tosi jännä, että duunipöytä näytti taas tältä n. 30 min aloittamisen jälkeen...

Mun ensmmäisenä uhrina oli V, jonka aion napata omiin portfoliopäivityksiin pikimmiten. Inka taas huolehti Cristalin kaunistamisesta.




Työnjako meni jotakuinkin niin, että kaikki värilliset överimeikit ja sotkutukat hoidin minä, ja Inka keskittyi Cristaliin ja upeampiin kampauksellisiin kampauksiin.


Mites nää pikakynnet värisprayn ja sabloonan kanssa! Try this at home kids!





Meillä on R:n kanssa ihan samanlaiset tukat EIKS JE!



Sinisen kreppitukan tarve unohtui ja se piti sitten hoitaa ihan omakätisesti. Works every time!




Vaatepuoltakin piti hoitaa ja räväkän neonin vastapainoksi iskettiin mustaa.





Kaikki hahmot värikoodattiin ja nämä kolme saivat värit kamojen lisäksi naamoihinsa. Inka taiteili vielä pinkille mimmille supersiistit timanttihuulet! Mutta missä kuvat? Ei missään :(.


Kun videota tehdään isommalla porukalla, suurin osa jengistä joutuu istuskelemaan paljon. Allekirjoittanut tosin puski duunia niska limassa paria hiljaista hetkeä lukuun ottamatta.

Valmista videota odotellessa voitte katsella fiiliskuvia:













Päivä saatiin purkkiin aikataulujen puitteissa ja kotimatka taittui todella randomeissa merkeissä. Kyyti kotipihaan asti hoitui ja kruunasi mun ihanan päivän, thanks again to maailman ihanin tyyppi. Musavideot on luv!


Loppuun mun lempparit, I love my Sony CyberShot<3






Mä yritän taiteilla teille huomenna sitä vappumeikkiä! Nyt vaan pieni pyyntö, minkälaiseen meikkiin kaipaatte opastusta? Överiä? Horomaista? Söpöä? Värikästä? IHAN PELLEÄ?!


P.S.

"Anonyymi sanoi...

vittu tee jo se sun kisapostaus menee hermot ku vaa paskaa!
Eh sorge mut menee"


Kisapostaus on edelleen tulossa vkl. Kiitos tästä todella piristävästä hyvänmielen kommentista tähän mun 14h duunia / vrk viikkoon jossa on muutenkin hermot kireällä. Pusuja.

63 kommenttia:

  1. Söpöä ja värikästä! :)

    Ihan pellet luonnistuu omasta takaa :P

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Söpön värikäs meikkipostaus! o/

    VastaaPoista
  4. Tee sellanen overimeikki ja hillitympi meikki vapuks :) itse kaipaisin enemmeän sellasta hillittyä mutta värikästä.

    VastaaPoista
  5. söpöä horomaista kiitos:)

    VastaaPoista
  6. Joo muakin kiinnostaa toi sinänsä paradoksaalinen söpö horomainen ;D Eikä haittaa vaiks menis överin puolellekin :P

    VastaaPoista
  7. aion itse olla Lady Gaga naamiaiskekkereissä ja en tiedä yhtään miten sitä naamaansa töhrisi ni Lady Gaga look a like ois just räyhee :P

    VastaaPoista
  8. Ässä: Colours si i thought this tooo.


    Anonyymi: Hahaha :D


    Anonyymi: O_O Eh... Onko tää teidän muiden mielestä nyt ihan ok -kommentointia? Oon nyt sanonyt 4-5 kertaa, että se tulee vkl ja sillä hyvä!

    Mulla on koko viikko duunia melkein aamusta iltaan ja sen voittajan päättämiseen ja kunnon postauksen tekemiseen mene tunteja.

    Please, give me som friggin' respect here!


    Asta: Okaoka!


    Nita-Karoliina: Mä melkein veikkaan että silmiin kaivataan vappuna väriä. Huulimeikki pysyy harvoin hyvänä koko illan rientoja, vaikka siihen käyttäisi mitä kikkoja! :P


    Anonyymi: This be noted tooo.


    Anonyymi: Hahha, söpö horomainen :D


    Superficial Sofia: Ihana tää toive :D


    RIINAT: Oo! LG -inspiraatio on ihan mahdollinen!

    VastaaPoista
  9. heihei missä oot käyny koulus ? <:

    VastaaPoista
  10. Kauhea paniiikki vapusta! Jokunen aika sitten meikkailin keittiönpöydän ääressä läppäri vieressä ja sun ripsi-postaus vieressä ja luin sitä kuin ohjekirjaa :D Jotain söpöä ja klassista meikkiohjetta, olisi vapun pelastus!

    VastaaPoista
  11. Ois hienoa, jos tekisit sen vappupostauksen jostain vähän erikoisemmasta meikistä. Ihanaa, jos valitset sellaiset värit, joita oletat kuitenkin lähes jokaiselta meikkaajalta löytyvän. Kenties joku yksi tehosteväri ja muuten jotain perinteistä.

    Ei varmaan jäänyt epäselväksi, että tällä lukijalla on säästövappumeneillään. :D

    VastaaPoista
  12. Mulla on tismalleen samanlaiset ysäriraudat, hankin huutonetistä öbaut 5 eurolla :D Ne on niipal paremmat ku tään päivän all-in-one-suoristin-kreppi-korkkiruuvi-hilppoihin.

    Juu enkä viitsi mainita, että ehdin olla mukana aidossa ysärikreppailussa (mä oon 6 v vanhempi ku sun äitis).

    VastaaPoista
  13. saakeli nainen on ollut lahessa käymässä! :) meikkipostaus voisi olla jotain värikästä/fantasia meininkiä?

    VastaaPoista
  14. hihi hullua että lahen lovessa kuvattu jotain :D

    hienoi noi neonsetit!

    VastaaPoista
  15. ei ole ok-kommenttia tuollainen. o.O "Eh sorge mut menee" mitä helvettiä? en tiedä pitäiskö itkeä vai nauraa >.<

    VastaaPoista
  16. Ei mitää överiä!! Sellasta mitä vois oikeesti tua keväisillä kaduilla käyttää.

    VastaaPoista
  17. oon tosi tauno kaikkeen meikkaamiseen liittyen ni jos voisit laittaa sellaset tarkat ohjeet et miten tehään upee silmämeikki, yleensä en käytä muutaku ripsaria..

    ja jos voisit käyttää ihan sellasia perussävysiä meikkejä, mulla ei ainakaan oo tollasta mieletöntä määrää pro-meikkejä..

    ja sit jotain vinkkiä vaikka et miten se tehään ihan halppismeikeillä se meikki!

    VastaaPoista
  18. jotain silmämeikkiä olis kiva saada, se anna-postaus oli hyvä, mut mulla ei oo sellasia mahtimeikkejä, no jotain yksinkertasempaa silleen

    VastaaPoista
  19. anonyymit on aina yhtä ihanii ;)

    VastaaPoista
  20. Söpöä! :) Ja haastoin sut blogissani joten jos ehdit ni käy kurkkaamassa... Kiva toi anonyymin kommentti, bloggaajillahan ei muuta ookaan kun aikaa päivittää 24/7... :S

    VastaaPoista
  21. söpöä ja horomaista kiitos! :D

    VastaaPoista
  22. söpöä, värikästä ja vähän överi! :D

    VastaaPoista
  23. Tee sellanen bile/överimeikki :) Rajauksien laitosta yli silmän ulkonurkan ja jotain perusluomivärijuttuja,esim mustaa ja jotain muuta väriä.. miten sais kivasti yhdistettyä ja häivytettyä..

    VastaaPoista
  24. horomeikkii! ehdottomasti! =DDd

    VastaaPoista
  25. joku ihana smoky eyes-meikkiohje ois kewl:> sellanen bedroom kitten-meikki:D
    ajattelin kysäistä myös voisitko tehdä munlaisille tukkatunareille postauksen, miten saa esim. isot Birgitte Bardot- tyyliset kiharat tukkaan.
    hyvää vappua!

    VastaaPoista
  26. Kisapostaus kannattaa oikeasti tehdä sitten kun on aikaa että siihen ehtii paneutua kunnolla :)

    Voisit joskus esitellä perus päivämeikin tekemisen =)

    VastaaPoista
  27. Olet uusi blogilöytö ja kirjoituksiasi selanneena en voi kun sanoa että olet kyllä todella taitava työssäsi! Yleensä teilaan monet meikkaajakampaajat samantein mutta hitto soikoon, sie oot mahtava!

    VastaaPoista
  28. Joku edellämainittu söpön horomainen silmämeikki, joka kävisi myös baariin. Muttei kuitenkaan mitään älyttömän överiä!

    VastaaPoista
  29. Kannatan horoa! Vappuna kuuluukin vähän shokeerata. :D Mutta ei tietenkään ihan överiä ettei luulla sirkuksesta karanneeksi. Ja just joitain makeita värejä mitä löytyy melkeimpä jokaiselta!

    VastaaPoista
  30. Joo, mä toivoisin kanssa jotain värikästä, ehkä vähän horomaistakin :D vappuna kaikki on sallittua. :) voisitko sä muuten tehdä sellaisen meikin, jossa sitä väriä on myös silmien alapuolella, siis alaripsien tyvessä?:D aina kun yritän tehdä sellasen, niin värit on poskilla tai sitten ne on vaan rumat. :D kiitos!

    VastaaPoista
  31. Hirveenä kuvia.

    ja cristal muistuttaa ihan apinaa........

    VastaaPoista
  32. cristalilla on näköjään lavasteena tokyon metrokartta. :D vähän aikaa tihrustin ja mietin et mitä ihme viivoja siellä seinässä menee, mut sit huomasin tutut asemat. kaikkialle toi japani leviääkin. :P

    meikkii ois ihanaa saaha törkeen paljo kimallusta. ja ei niinkää tuhannen värin sateenkaarta vaan esim. sinisen tuhatta eri sävyä. :)

    VastaaPoista
  33. ja timantteja..

    VastaaPoista
  34. toi v:n viiksi kuvan jälkeinen t:n ja v:n hymyisä yhteiskuva on tosi symppis!

    musta tuntuu pahalta kun urputan mun vappuaaton 10 tunnin työvuorosta, kun sun päivät on jatkuvasti siitä pidempiä. mut toisaalta mun työ ei oo mitenkään unelmaa muutenkaan ja ton päivän ylipitkä vuoro melkeen pilaa mun vappusuunnitelmat. ois niin parasta, jos mullakin olis työ mistä nauttisin noin paljon. mut jaksamista työviikkoon. :)

    VastaaPoista
  35. tee sellanen vappumeikki,joka ei oo liian horahtava,muttei liian kiltin tytönkäää ;-)

    VastaaPoista
  36. Semmonen kissamainen värikäs vappumeikki:D

    VastaaPoista
  37. teeethän ton vappumeikin tänään tai ennen huomista iltaa ainakin ? i need ur help before THE night ;)

    VastaaPoista
  38. oot niin sweet,mä ainaki haluun toivottaa vaa jaksamista noin kiireiselle tytölle!:)

    VastaaPoista
  39. LADY GAGA LOOK! ois iha jees :D tosi kiva blogi! olet nätti ja tosi hyvä meikkaaja ! ja toi tyhmä kommentti oli vaa jonkun elämäänsä ihan vitun kyllästyneen tyypin kirjottama :)

    VastaaPoista
  40. Olet aivan ihana! Huomenna on vappu pippalot ja en tiennyt yhtään miten hiukset laitan tai millaisen meikin, mutta nyt tiedän. Kreppitukka ja räikeät meikit! Kiitos olet ihana ja pelastit päiväni :)

    VastaaPoista
  41. YEEE go Lahti !!! :-P

    VastaaPoista
  42. Tekoripsijuttu on jo tullut! :( ^^
    Mielumminki joku söpis-meikki =)

    VastaaPoista
  43. Tee söpömeikkipostaus! Miten osaat olla noin mahtava?<3

    VastaaPoista
  44. Sun blogias on mahtava lukee!!;-) haaveilen maskeeraja/meikkaaja ammatista, joten kattelen mielelläni näit kuvia ja otan oppia!:)

    VastaaPoista
  45. Ihanat vaatteet oli päällä sulla Tampereella!! oot kiva!

    VastaaPoista
  46. Meikki, jossa on pinkkii/vaaleenpunaista ja valkoista, keijutyylii :)

    VastaaPoista
  47. horomainen/värikäs :D

    VastaaPoista
  48. Semmonen söpö mutta seksikäs kitten:D!!

    VastaaPoista
  49. Tosi hienoja ja onnistuneita meikkejä Saara ! Odotan innolla musavideon ilmestymistä.
    Niin siitä vapppppumeikistä... Se sais olla tosi värikäs ja repäisevä mun mielestä (: Mitäs muuten meinaat touhuta vappuna? Bailata? :DD

    VastaaPoista
  50. oi skiva jos teksisit yhden hillitymmän ja toisen ihan öööver värikkään :DD

    VastaaPoista
  51. ootko muuten espoon aikuislukiossa? :) niin tutun näköinen naama.

    VastaaPoista
  52. joku söpö horomainen meikki! ;D

    VastaaPoista
  53. Sä olet Saara oman blogisi herra, mä haluan ainakin sitä mitä sä päätät meille tarjota. Olipas omaperäinen linjaus, mutta aika hassua vaatia sulta et "ei mitään eri värejä, ei mitään kallista, ei mitään erikoista... mut ei sitten mitään tavallista kuitenkaan!!!!"

    Mun mielestäni sä olet opastanut ihan älyttömän hyvin kaikki edelliset meikkijutut. Ja just se persoonallinen ote on ohjeissasi parasta, olisi vähän tyhmää lukea viisi banaanivarjostuspostausta peräkkäin, osa 1: violetti, osa 2: ruskea... No joo, överiksi meni mut ihana olet. Haleja!

    P.S. Ootkohan mahdollisesti esim. puoliksi savolainen? Välillä vaan puskee tuttuja juttuja puheesi/tekstisi lomasta. Oon näet ite Kuopiosta. Pus!

    VastaaPoista
  54. Meixi haluu kans Lady Gagaa!=D

    Mua niin vituttaa noi anonyymit kuten toi minkä mainitsit! Ja samoin ne jotka valitti sun kisapostauksen palkinnoista, argh!

    Ihailen sua valtavasti.
    Oot saanu niin mielettömästi
    aikaan ikääsi nähden.

    Rispektii muru<3

    VastaaPoista
  55. Ihan tajuttoman makeeta.. Ja haluisin ihan tajuttttomasti tohon V:n meikkkiin opastusta ja tehdä sen ite !!! Kiitos tästä mahtavasta ja värikkäästä postauksesta oli makee ♥

    VastaaPoista
  56. Joku semmonen värikäs (mutta millä kehtaa kuitenki suunnistaa baariinki) meikki olis kiva. :>

    Älä välitä kuspäisistä anonyymeistä, voima- ja jaksamishalit täältä Jyväskylästä! :) <3

    Terkuin,

    Karin

    VastaaPoista
  57. mä oon just kolme päivää miettiny et pitäiskö pyytää sulta postaus häämeikistä, kun mulla on häät ensi vuonna... eli minä haluaisin nähdä häämeikin!

    VastaaPoista
  58. missäs se meikki viipyy, alkaa pikkuhiljaa tulla pienet paniikin oireet ku ei mitään hajua et miten mä meikkaisin illalla.. help!

    VastaaPoista