Timetravellin'.

Aina välillä mietin, miten voisinkaan itseni parhaiten häpäistä kaikkien lukijoitteni silmissä.. Ja tämä seuraava olisi ollut paljon kivuttomampaa silloin, kun blogia lukivat vain äiti ja sisko :D. Vietin tänään todella aikaansaamatonta päivää, joten panostetaan sitten blogiin.

Mainitsin edellisessä postauksessa pienen lapsenpyöreyteni. Tehdään nyt kerralla kärpäsestä härkänen, ja katsellaan kokonainen postaus ja n. 100 kuvaa mun pienen elämäni varrelta.

Jos haluat säilyttää sen illuusion, että olen aina ollut juuri tällainen kuin nyt, lopeta lukeminen HETI. Luvassa hyvinkin shokeeraavaa kuvamateriaalia :D.




Tästä se kaikki lähti. Synnyin pää mustaa tukkaa täynnä. Taidan tunnistaa selkäni alta edelleen kovassa käytössä olevan viltin.




Mun liikkumistavat oli selkeästi hyvin liikunnallisia. Autolla kesät ja pulkalla talvet. Mainitsinko siis jo, että pidin jo tässä vaiheessa syömisestä todella paljon. Ensimmäinen kokonainen lauseeni oli: "Hyvää, anna lisää."






Tässä tällaista perus-söpöilyä. a) Antakaa mulle tuon ylimmän kuvan yökkäri! b) Tokan kuvan pipo. c) Kolmannen kuvan äitin yökkä<3

Olin pienenä sairaalloisen addiktoitunut tähän jumalaisen pehmeään yökkäriin. Hiplasin sen kirjaimellisesti palasiksi. Mummilla on edelleen palanen tallella, ja mulla nousi kyyneleet silmiin kun kuulin asiasta viime jouluna ja sain sen taas hyppysiini<3


Löysin niin paljon kyseenalaisia poseerauskuvia, että tää on siveellinen. Olisittepa antaneet tälle kersalle sen jätesäkin, niin paljastava muotiluomus olisi ollut taattu ;).



Tässä yritän selkeästi harrastaa mun nykyään suosittua harrastusta: Ihmisiin piirtämistä. Uhrina sisko, ja taiteilijana todella ylpeä ja pieniposkinen Karkki a.k.a. Saara.



Välillä muhunkin tietty piirreltiin. Vanhoja kuvia selaillessani oon tajunnut, että mulle on salaisesti tuputettu bodypaintingia pienestä pitäen! Muistan, että aikojen alusta asti meillä oli aina kylppärin alalaatikossa kasvokyniä, kryolanin kasvomaalaus -paletti ja suteja. Kiitos äiti<3


Jaaaa, omaakin naamaa tuli maalailtua :D:D Meikä on siis tämä eiffel 65 -henkinen sininaama.




Maalit lähti viimeistään kunnon pesussa, ja niitä mä harrastin varsinkin kesäisin. Mä suorastaan elin vedessä, ja mut piti lähes väkipakolla raahata ylös, kun aloin sinertää. Onneksi en tässä vaiheessa tajunnut pientä pulleaa ulkomuotoani, vaan nautin kesästä ja vedestä täysin rinnoin<3.


Uinnista tulikin mieleeni mökki, jossa vietin suuren osan kesästä ja kaikki yhtään lämpimämmät viikonloput kesän molemmin puolin. Alemmassa kuvassa myös iloinen pieni Juulia<3.

Tsekatkaa muuten mun tukka! Reuhkan kaipuukin taitaa juontaa juurensa näihin aikoihin.


Synttärit. Voi luoja miten rakastin / rakastan synttäreitä. Huomatkaa lähes identtiset puhallustyylit vuodesta toiseen. Mulla oli ainakin muutamat naamiais-synttärit, ja teemana oli aina jotain Halloween -henkistä.

Äärimmäisen isot kiitokset äidille, joka järjesti mulle kerran synttärijuhlat keskellä syksyä (synttärini ovat heinäkuussa), koska olin ihan murtunut siitä, etten koskaan voinut kutsua luokkakavereita keskellä kesää synttäreille. Näiden synttäreiden jäljiltä meidän vessan katossa roikkuu edelleen kummitus, joka päällä ollessaan alkaa ulvoa ja heilua hervottomasti kovan kolauksen voimasta :D





Pakko hehkuttaa hieman tätä perhettä muutenkin. Monella tyypillä on varmasti ihan huippu perhe ja ihanat vanhemmat. MUTTA MUN ON PARHAAT!! Sellaista ymmärryksen, anteeksiannon ja rakkauden määrää, jota pienenä sain osakseni ei nyhjäistä tyhjästä :).








Perheeseen on kuulunut myös elukoita (muitakin kuin minä. HAH.). Muita väheksymättä, Riki oli varmasti rakkain<3. Olin itse suuressa osassa koissun valinnassa. Vahva kantani oli: LUPPAKORVA. Mä osaisin edelleen ulvoa nuotilleen sen valitusvirren joka seurasi aina, kun koira luuli jääneensä yksin kotiin. Hädän laannuttua koira kuopi itsensä eteisen kaappiin, josta sitten kuului murahtelua ja haukahtelua pitkin päivää kun perhe saapui kotiin :).

Yksi mun elämän vaikeimmista hetkistä oli se, kun Riki nukutettiin. Rakas pieni pokeboi ei ollut enää viimeisinä päivinä se sama koira kuin ennen, ja sen elämän pitkittäminen olisi ollut itsekästä. Riki eli kuitenkin hyvin kunnioitettavan viikkoa vajaan 14-vuotisen koiran elämän<3.

Voi ei. Nytkin itkustan hullun lailla ja haluaisin vaan vielä kerran rapsuttaa sitä elukkaa :(.




JOO. Nyt pyyhin kyyneleet ja yritän miettiä kaikkia ihania lapsuusjuttuja. Esim. sen miten paljon rakastin tätä Belville -tallia. Koen pientä katkeruutta siitä, että siskoni meni lahjoittamaan kaikki legomme serkkupojille... OK OK. Ne osaa ehkä nauttia niistä useammin kuin minä.










Mä en tiedä miten kategorioisin nää viimeiset kuvat... Ehkä syvällisempänä ja alitajuisena pointtina koko postauksessa oli se, että tällaisestakin pikkupallosta voi kasvaa ihan fiksu ja filmaattinen nuori nainen :). Mun onnena oli suuren osan lapsuudesta se, etten tajunnut sitä että olin jotenkin pyöreämpi kuin muut. Se kriiseily iski kunnolla vasta teini-iässä, mutta siitä lisää joskus toiste :P.

Tiedän, että sain elää todella onnellisen lapsuuden. Ja siitä taas ihan tosi iso kiitos äidille, ettei se koskaan tehnyt mitään dramaattista laihdutus-operaatiota tai tuonut mun tietoisuuteen sitä, että hoikempi olemus olisi jotenkin suotavampi esimerkiksi mun sosiaalisen elämän kannalta. Se ei varmasti ole aina ollut helppoa, varsinkaan kun halusin vaan mussuttaa kaiken mitä eteeni sain. Ja koska olin niin kuolettavan suloinen, ettei mulle voinut sanoa ei kun lappasin lisää ruokaa lautaselle ;).

Mua rakastettiin juuri sellaisena kuin olin, vaikka huoli mun henkisestä ja fyysisestä terveydestä oli varmasti pinnan alla. IIK. Nyt tuli taas sellainen olo, että tuli avauduttua liikaa.. Tehty mikä tehty, nyt tiedätte minusta taas hieman enemmän :).


Oliko ehkä maailman ihanimpia lapsuuskuvia, ja olinko siis ÄLYTTÖMÄN söpö lapsi.